Runeberg ja piiputtelijat

Liki kaikki suomalaiset tuntevat Runebergin Vänrikki Stoolin alkusanat. Runoelmahan alkaa Maamme-laululla, josta me kaikki luultavasti muistamme ainakin ensimmäiset seitsemän sanaa. Runebergin Hirvenhiihtäjien arkinen alku sen sijaan lienee oudompi:

Torpass´ iltanen äsken ol´ ollut. Pintava pöytä
siin´ oli tähteineen: läpileivänkantoja, tuoppiin
kaljaa, kuppeihin perunoita ja muikkuja jäänyt.

Sitaatit Runebergin teoksista elävät omaa elämäänsä. Tästä hyvänä esimerkkinä on Pilven veikko tai pilviveikko, joka on vakiintunut synonyymi mietojen huumausaineiden käyttäjästä. Onhan sanalle pilvi vakiintunut sivumerkitys kannabiksen lehtinä ja niiden polttamisen tuottamana olotilana. Harva muistaa, että Pilven veikko — eli Pilven veli, kuten Juhani Lindholmin uusi suomennos sanoo — on Vänrikki Stoolin ensimmäisen kokoelman kolmas luku. Se kertoo syrjäisen torpan lapsettoman avioparin luo sattumalta saapuneesta orpopojasta, josta kasvaa vuosien mittaan riuska mies. Kun sota tulee liian lähelle tämä ”tuulen lapsi” osoittaa miehuullisuutensa vihollisen kurittajana, saaden lopulta surmansa.

Pilven veikon legenda on peräisin Perhosta, Porasen kylästä. Samuli Paulaharju on kirjoittanut vanhojen perholaisten keskuudessa eläneen tarinan ylös raadollisemmassa muodossa. Runebergin romanttinen versio tarinasta on antanut aiheen tulkinnoille, joiden mukaan Pilven veikko on taruolento ja luonnon ruumiillistuma.

Niinpä Runebergin päivän kunniaksi Aristoteleen kantapää haluaa muistuttaa, että Pilven veikko ei ollut piippumiehiä, mutta majuri von Fieandt oli!
– – –
aristoteles(at)yle.fi