Yksi viime kevään yllättävimpiä keskusteluja oli Helsingin Sanomien toimittajakoulun pääsykokeesta kummunnut mielipiteidenvaihto. Kokeessa muutama nuori opiskelijanalku oli sekoittanut keskenään rouskun ja rauskun.
Rousku on sienisuku kun taas rauskut ovat ikivanha rustokalalaji. Tämä ei ole yllättävää, eikä sekään, että joku sekoittaa näin läheiset sanat keskenään. Yllättävää oli se, että kokeen järjestäjä Helsingin Sanomien toimittajakoulu väheksyi kokelaiden erehdystä. Sama sävy oli monessa uutista kommentoineessa kirjoituksessa, pääasiallinen sanoma oli se, että nuorison ei tarvitse erottaa toisistaan kotoista ruokasientä ja valtameren kalaa, koska tärkeämpää on osata hyvin modernin mediamaailman niksit.
Tämä yleissivistyksen uusi määrittely saa Aristoteleenkin kaikennähneen kantapään hämmentymään. Rouskujen tunnistaminen tai rauskujen kalastaminen eivät ehkä liity urbaanin nykynuoren elossapysymistaisteluun, mutta eipä internetin virtuaalimaailmakaan mikään koko maailma ole. Työkalut pitää tuntea, mutta ne ovat vain työkaluja. Internet muuttaa maailmaa, mutta niin muuttivat reikäkorttikone, kehruu-jenny ja kirjapainotaitokin aikoinaan.
Näiden ohimenevien tekniikan välineiden ja ajan ilmiöiden lisäksi aikuisen ihmisen perspektiiviin kuuluu jonkinlainen taju pallomme muista asukkaista, kuten eläimistä ja kasveista, alkeellinen ymmärrys maailmankaikkeudesta ja jonkun verran tietoa ihmisen historiasta. Rouskut ja rauskut olivat maapallolla jo silloin kun ihminen oli vasta pilke gorillan silmäkulmassa ja ne taatusti ovat täällä vielä silloin kun kukaan ei enää muista mikä oli habbo-hotelli tai mese, tai että kirjaimet PLZ tarkoittaa tänä vuonna mese-kielessä ole hyvä.
Ehkä hassuinta kevään yleissivistyskeskustelussa ei ollut se, että nuoret eivät tiedä, mitä eroa on sienellä ja kalalla vaan se, ettei tämän tietämisellä edes tunnu olevan väliä. Ei ole noloa olla tietämättä ja kaiken lisäksi uuden oppiminen tuntuu lopullisen vastahakoiselta.
Aristoteleen kantapää toivookin, että nyt koulunsa alkavat ekaluokkalaiset säilyttävät ihmisyyteen liittyvän tiedonhalunsa koulusta ja vanhemmistaan huolimatta. Liikaa ei voi tietää ja aivot eivät mene käyttämisestä pilalle. Niinpä viikon sitaattivinkkinä on vanha suomalainen sananlasku: ei oppi ojaan kaada.
