Viime vuosina suomalaisissakin ryypiskelyjuhlissa, kuten vappuna, juhannuksena ja loppukesän rapujuhlissa, on alettu lainata vaikutteita suomenruotsalaisesta juhlaperinteestä. Moni perinteiseen suomalaiseen juhlintaan tottunut on yllättynyt, kun innokas isäntäväki alkaa umpisuomalaisilla kutsuilla laulattaa vieraillaan snapsilaulu helan gåria ynnä muita posket innosta hehkuen, vaikka kyseessä ei olisikaan teekkariseurue.
Kaikkien mielestä kaikki juhlaperinteet eivät kuitenkaan ole matkimisen väärtejä. Joidenkin mielestä snapsilaulut sopivat alkuperäiseen ympäristöönsä, mutta tuntuvat tekopirteiltä, kun ne tuodaan seurueeseen, jossa laulamisperinnettä ei ole.
Mutta hetkinen, mikäs tässä snapsilauluhommassa nyt tuntuu niin tutulta? Eikös se ole vanha perinne viikinkien ajoilta? Aivan oikein, jo Frans G. Bengtssonin legendaarisessa viikinkiromaanissa Orm Punainen hoilataan alituiseen, paitsi olutta juodessa, myös soudettaessa. Kirjassa viikingit arvostavat paitsi hyviä taistelijoita, myös miehiä, jotka laulavat ja osaavat laatia lauluja.
No mutta, miksi siis kopioida pinnallista nykyperinnettä, kun voi mennä suoraan juurille ja laulaa luikauttaa snapsilasi kourassa kuin viikinki?! Niin kuin Orm Punaisen mahtimies Tooke, joka innostuu Tanskan kuningas Haraldin hovissa laulamaan näin:
Sain paljon kärsiä oluetta.
Vain leipää järsiä oluetta.
Mutta sinä, Gormin mahtava poika,
et minua jättänyt oluetta.
Mikä riimittely! Mikä tunteen palo! Ei siis muuta kuin vappua juhlimaan ja lauluja laatimaan! Skool eli kallo!
