Skip navigation.
Home

Turussa on Kylmääki

|

Kuten monet muutkin maamme kauniit murteet, myös lounaisen Suomen puheenparsi on ollut monen irvailun ja leikinlaskun loppumaton lähde. Moni meistä muistaa vaikkapa sen jutun, jossa iskelmälaulajat vertailevat menestystään naismaailmassa ja lopulta Matti tai Teppo sanoo, että kyl määki Turuus´!

Ulkopuolisten kertomat kaskut eivät aina ole viehättäneet itse murteiden harrastajia. Viime vuosien murreboomi on kuitenkin ollut merkki heimojemme itsetunnon paranemisesta tälläkin saralla. Tästä kertoo sekin hilpeä tietojyvänen, että Turun Avantouimarit ry:n oman lehden nimi on Kylmääki!

Komeat 50 vuotta täyttävä yhdistys julkaisee lehteä jäsenilleen, mutta se on luettavissa myös internetissä. Syyskuun numerossa on esimerkiksi mainio avantouintia harrastavan fagotistin haastattelu ja juttu Uruguayn sellutehtaalla komennuksella olleesta turkulaisesta avantouimarista. Mies valittelee lehdessä, ettei päässyt komennuksella harrastamaan kylmässä vedessä uimista, mutta uskoo selviävänsä tästä ilman terapiaa.

Ei muuta kuin onnea yhdistykselle puolivuosisadan ja uuden saunan vuoksi sekä hyisiä uintikelejä Ispoisten rannalla Kylmääki-lehteä lueskellen!
- - -
aristoteles(at)yle.fi