Kieli on paitsi kätevä tapa välittää tarpeellisia tiedonantoja, myös mainio väline kanssaihmisten pilkkaamiseen. Erityisen suosittua on aina ollut naapurikyläläisten ja muiden toiskuntalaisten pilkkaaminen. Me kaikki tunnemme Huittisten hullun miehen, mutta kuten Kirsti Mäkinen vastailmestyneessä perinpohjaisessa haukkumanimikirjassaan Lollot ja Kollot osoittaa, pilkkanimiä löytyy yllin kyllin kaikkialta maailmasta ja joka pitäjästä.
Lollot ja kollot ei tyydy luettelemaan pilkkanimiä vaan se myös kertoo, mistä nuo pilkkanimitykset eli köllit johtuvat. Opus on tutustumisen arvoinen teos kaikille hillopieksujen, pappiinryhtyjien, koirankeittäjien, keltiäisten, mälliturpien, säppähuulien ja krupulaukkujen ystäville ja se sisältää tukuittain siteeraamisen arvoisia nimityksiä tarinoineen.
Hieno perinteinen haukkumasana viikkohullu on yhä ajankohtainen, kukapa ei silloin tällöin erehtyisi viikonpäivästä. Pohjois-Satakunnassa sijaitsevan Honkajoen asukkaita alettiin sanoa viikkohulluiksi jo 1700-luvulla, jolloin lähin kirkko sijaitsi Lapväärtissä. Kirkkomatkalle lähdettiin Honkajoelta aina isolla porukalla ja kun seurue kerran tuli Lapväärtin kappelille jumalanpalvelukseen maanantaina, koko kunnan väki sai tuon mainion lisänimen aiempien metsäpöllön ja pettukirkkoisen lisäksi. Kuuluisia viikkohulluja ovat myös Aleksis Kiven seitsemän veljestä, jotka irtautuivat muun kyläyhteisön normeista ajanlaskua myöten.
Mutta on meitä, jotka asetumme vääränä päivänä seuraamaan televisiosta suosikkiohjelmaamme myös nykyajassa, joten Aristoteleen kantapään sitaattivinkkiosasto yllyttääkin tällä viikolla ottamaan sanan viikkohullu aktiiviseen sanavarastoon heti!
Pasi Heikura
