Ei viitota kintaalla!

Suomessa puhutaan yhä moninaisempia kieliä, mutta yksi keskuudessamme elävä kielivähemmistö eroaa muista enemmän kuin muut toisistaan. Kuurojen ja kuulovammaisten käyttämä viittomakieli ei perustu puheeseen ja kirjoitukseen vaan käsillä tapahtuvaan viittomiseen. Viittomakieltä on varmaan käytetty niin kauan kuin kuuroja on ollut. Kuitenkin vasta 1700-luvun lopulla Ranskassa alettiin viittomakieltä käyttää kouluopetuksessa Charles Michel d'Epéen ansiosta.

Viittomakieliä on useita, lähes joka maassa on omansa, vaikka ne eivät liitykään mitenkään maan puhuttuun kieleen. Esimerkiksi amerikkalainen viittomakieli muistuttaa enemmän ranskan kuin englannin viittomakieltä. Suomi sai oman viittomakielen 1800-luvun puolivälissä. Suomalainen kuuro Carl Oscar Malm oli Ruotsissa opiskellut sikäläistä kuurojenkieltä ja vuonna 1846 hän perusti Porvooseen Suomen ensimmäisen kuurojenkoulun. Pian Malmin mukanaan tuoma ruotsalainen viittomakieli eriytyi Suomessa omaksi kielekseen. Hyvän alun jälkeen koitti kuitenkin alamäki, kun vuosisadan lopulla kuurojen opetuksessa alettiin soveltaa puhemetodia ja viittomakieli kiellettiin. Vasta 70-luvulla viittomakieli alkoi yleistyä opetuksessa ja vuonna 1995 viittomakieli sai perustuslaillisen aseman.

Tänään kysymme, onko viittomakielessä fraaseja. Vastaajana on viittomakielen tutkija Päivi Rainó, joka kiinnostui viittomakielestä siksi, että hänen kuurot vanhempansa puhuivat viittomakieltä. Rainó ei kuitenkaan oppinut viittomakieltä lapsena vaan kiinnostui siitä vasta aikuisena opiskeltuaan suomen kieltä. Suomen kielen maisterina Rainó tajusi, että hänen äidinkielensä on suomi, jota hänen viittomakieliset vanhempansa puhuivat hänen lapsuudenkodissaan kuten vieraskieliset.
– – –
aristoteles(at)yle.fi