Skip navigation.
Home

Blogit

Ilman tätä kaikkea

Mitä minulle kuuluu, projektillekin. Ensimmäinen viikko meni. Olen edelleen levoton ja epävarma tulevasta dokumentista. Kyseessä on kuitenkin 50 minuutin radiodokumentti, feature. Tuottajani, Hannu Karisto painottaa minulle usein audion tärkeyttä. Homman pitää myös kuulostaa hyvältä. Ilman tätä kaikkea.

Radiodokumetin kuulijoissa on paljon sellaisia jotka eivät ole netistä kiinnostuneita, ainakaan ohjelman oheistuotteena. Minä taas haahuilen kaiken välimaastossa, kuvia, ääniä ja tekstiä. Kaikki ovat ilmaisuvälineinä minulle luontevia. Jotenkin koen kaiken liittyvän kaikkeen. Olen etsinyt jo pitkään yhteyttä eri medioiden välillä ja sinne myös jään.

Ulkopuolisen ääniä: 4

Karaokea laulamassa. Ulkopuolinen, ulkopuolinen, ulkopuolinen, ulkopuolinen. Pakko.

Kuunneltava äänitys liitteenä alla.

(Näissä lyhyissä hetkissä on siis kyse siitä että yritän puhua ulkopuolisuudesta arkipäivän tilanteissa ja äänittää sen.)

Ulkopuolisuuden ääniä: 3

Matkalla kohti baaria ja ystäviä. Kahden taksikuskin kanssa. Ulkopuolisuutta alusta asti. Olin innoissani ja toimittajuuden kuulee äänessäni. Kuunneltava äänitys liitteenä alla.

Ulkopuolisuuden ääniä: 2

Olin siis hakemassa pizzaa lähibaarista. Odotellessa istuin muiden pöydässä ja sain ajatuksen metsästää toisen ulkopuolisuuden sanomisen hetken. Sain kun sainkin puhuttua melko luontevaa kautta ulkopuolisuudesta, ehkä vähän käsitteen vierestä, mutta kuitenkin!

Pöydässä oleva seurue ei suhtautunut asiaani kovin suurella mielenkiinnolla. Varmuuteni, ääneni, helpotukseni on kuitenkin huipussaan kun sanon sen. Dokumentti pyhittää todellisuuden, keinot.

Näissä lyhyissä hetkissä on siis kyse siitä että yritän sanoa, puhua ulkopuolisuudesta arkipäivän tilanteissa ja äänittää sen.

Jakamaan siivuja

Kun hakee pizza lähibaarista, joutuu keskelle valintoja. Istumaan vapaaseen pöytään johon saattaa minuutin päästä tulla muita. Istumaan muiden pöytään.

Toinen vaihtoehto on helpompi, voin tehdä valinnan, en ylläty ja saan rauhassa näpelöidä kännykkääni, olla ulkopuolinen. Ei tarvitse laskeutua ajatuksiin kuin kerran.

Olen suurissa vaikeuksissa tämän projektini kanssa. Sanani, edeltävätkin, helisevät tyhjyyttä ja keskikertaisuutta. Haluaisin sanoa enemmän, puhua sisäisestä tunteestani, minästä. En vain ole varma. Epäonnistumisen haamu pakottaa huutamaan ja etsimään jotain uutta, merkittävää.

Maailman hienoin legolinna

Makaan sohvalla, lapseni makaavat jalkojeni päällä, tajunnan tilani heittelee. Olen siis väsynyt, valvon aivan liian myöhään. Öisin kelailen asioita, katselen ulos, pyörin levottomasti netissä. Haahuilen, tuhlaan.

Väkisin väännän itseäni ulkopuoliseksi. Rakennan legolinnaa ja mietin sitä olenko se oikeasti minä joka rakentaa tuon sairaan pienen pojan kanssa. Olenko se minäksi kasvanut minä vai oppinut. Olenko minä tuo poika?

Ei mitään äänityksiä tänään, paitsi lapsen huutoa, en vain ole varma onko sillä mitään tekemistä ulkopuolisuuden kanssa. Eli olkoon. Virallisen kuvankin kaivan omista arkistoista.

Ulkopuolisuuden ääniä: 1

Yksi ajatus on yrittää sanoa sana "ulkopuolinen" normaalissa arkielämän tilanteessa ja äänittää se. Yrittää siis liittää ulkopuolisuus ja siitä puhuminen vaikka hetkeen kaupan kassalla.

Tänään oli kehityskeskustelu poikani päiväkodin opettajan kanssa. Valmistauduin, ajattelin etukäteen että tuosta tilanteesta nappaan ensimmäinen osani. Minulla oli kännykkäni valmiina äänitykseen ja mietin sopivaa hetkeä. Miten saan luontevasti puhuttua ulkopuolisuudesta tai edes sanottua sen sanan.

Suurin osa keskustelusta oli jo takana kun tajusin että nyt tai ei koskaan. Keksin aasinsillan, ehkä minusta kuulee ajatukseni pienen hajoamisen.

Omalla tavallaan tavallinen

Ensimmäinen päivä tätä projektia on poissa.

Miten olin, kuinka vietin? Löysinkö ulkopuolisuutta, sainko mitään?

Olkaa täynnä kysymyksiä sillä tämä pakottaa minut miettimään ulkopuolisuutta, vääjäämättä. Joudun siis itse ulkopuolisuuden kehään miettimällä sitä. Enhän voi olla enää sisäpuolinen, omalla tavallaan tavallinen. Ei kai kukaan mieti ulkopuolisuutta arkielämässään joka päivä? Ainakaan vapaaehtoisesti.

Viime yö oli levoton, keksin monta loistavaa ja käänteentekevää ideaa. Aamulla ne valuivat hammastahnan kyydissä pois.

Olen ulkopuolisuuden metsästäjä. Yritin tänään väkisin saada jostain ulkopuolista materiaalia, tämähän on kuitenkin verkko kohti radiodokumenttia. Siihen tarvitaan materiaalia, tänne tarvitaan materiaalia.

Kestokyvyssä on eroja eli tuottajan ajatuksia

Radiodokumentin ja netin yhteenliittymät ovat tärkeitä kokeiluprojekteja. Niiden avulla voidaan etsiä uutta ilmaisua, uutta tekemisen tapaa ja tavoittaa uusia yleisöjä. Keväinen kuolema.fi oli kiinnostava, nyt on tärkeätä kehittää ajatusta, mennä pidemmälle.

Ulkopuolisuus, ulkopuolisuuden kokemukset on hyvä aihe. Meillä kaikilla on ollut elämässämme tilanteita, joissa olemme kokeneet olevamme ulkopuolisia. Kun löytyy tällaisia yhteisen kokemuksen aiheita, voisi olettaa, että sivuille kertyy materiaalia ja että homma toimii.

Sinänsä ulkopuolisuuden kokeminen ei ole negatiivinen asia, se voi auttaa näkemään asioista ja ilmiöistä olennaiset, auttaa tekemään tarkkoja havaintoja. Eri asia sitten on, miten pitkään ulkopuolisuuden tunnetta sietää. Tässä kestokyvyssä on eroja.

Hampaitakin särkee jotenkin enemmän

Nämä muutamat päivät ennen projektin varsinaista alkua, siis ensimmäistä viikkoa ovat levottomia.

Odotan paljon, tuottaja odottaa paljon. Kaikki hokevat hyvää aihetta ja ideaa. Aika hupenee ja minä olen yksin, se onneksi on radiodokumentin tekemisen lähtökohtia, ainakin minulle. Paine joka pusertaa nurkkaan, saa heräämään ennen kellonsoittoa sekä pyörimään valtavissa tavarataloissa.

Etsimään siis lähtökohtaa, kohdistamaan kaiken hälyn seasta iso nyrkki maaliin ja aloittaa. Olla valmiiksi levoton ja pettynyt itseen, täynnä sotkuista maalia. Sieltä jostain kaikki alkaa. Hampaitakin särkee jotenkin enemmän.

Syndicate content