Hyvää itsenäisyyspäivää! Täällä on perusmaanantai.

Gambatte! Kuva: Milla MadetojaMeillä ei ole minkäänlaisia suunnitelmia maanantaiksi. Tai no, mies menee töihin, me todennäköisimmin puistoon ja kauppaan. Ruoan laitan valmiiksi noin iltaseitsemäksi ja sitten syömme yhdessä. En tiedä keitä Linnan juhliin on kutsuttu enkä tiedä kuka suunnittelee kenenkin puvut ja kuka niitä arvioi. Myös jouluaattona, 24.12. miehelläni on työpäivä ja me menemme pojan kanssa normaaliin tapaan taaperouintiin. En tiedä ketkä tanssivat tänä vuonna tähtien kanssa, mutta tiedän, että Suomessa on kylmä ja paljon lunta.

Meillä on takanamme jo kolmasosa ajastamme Japanissa. Aika on mennyt vähän liian sukkelaan – niin paljon on ehtinyt tapahtua, niin paljon on ehditty nähdä. Toisaalta aika on kulkenut hitaasti, koska tuntuu että vietämme vieläkin kuherruskuukautta tämän maan kanssa ja innostumme uusista ja kompleksisista jutuista pikemminkin kuin hermostuisimme niistä. Tosin kauppojen myyjien nasaali-irasshaimase! -tervehdykseen kyllästyin jo viikon jälkeen.

Ystäväni kehotti kirjaamaan yllättäviä asioita ylös nyt, kun ne vielä yllättävät. ”Loppuvuodesta säkin sit pidät niitä ihan itsestäänselvinä.” Hyvä huomio, tässä muutamia, hyvin käytännönläheisiä huomioita:

- Usein vasta 4-vuotiaat lapset leikkivät ulkona ilman vanhempiaan.

- Roskakoreja ei näy missään, mutta ei myöskään roskia. Olen antanut anteeksi jopa yksittäispakatut purkat, koska se kääre pelastaa mut jauhamasta samaa purkkaa kolmea tuntia.

- Julkisissa vessoissa ei ole käsienkuivauspaperia, vaan kaikki kuljettavat omia pieniä pyyhkeitä käsilaukuissaan.

- Kodeissa lähes kaikki toimii kaukosäätimillä. Meillä on kotonamme ehkä noin 10 kaukosäädintä eri laitteisiin, ilmastointiin, valoihin, televisioon... Lisäksi kylpyamme täyttyy napin painalluksella ja joku täti ystävällisesti kertoo milloin se on valmis.

- Lähes kaikissa kaupoissa on jääpalakone kassojen jälkeen (oli todellakin tarpeen elokuussa kun kannoin 43 asteen helteessä sushia ja sashimia kotiin).

- Junat kulkevat aikataulujen mukaisesti.

- Lämmitetty vessanpönttö ei ole urbaani legenda.

- Kaupoissa lehtiä saa lukea jopa tunnin ajan ostamatta niitä. Tai ainakin niin kaikki tekevät.

- Pienetkin lapset tervehtivät naapureita. Myös poikamme sanoo jo varsin tottuneesti ”konnichiwa!” ja tekee pienen kumarruksen.

Kioton kauhat. Kuva: Milla Madetoja

 

Mikä voisi yllättää Suomessa? Japanilaisia ystäviäni ainakin kiinnostaa näkyykö Suomessa revontulia usein? Syövätkö suomalaiset todellakin poron lihaa? Onko siellä aina kylmä? Mikä on koulujärjestelmänne (hyvien Pisa-tulosten) salaisuus? Miten kasvatatte lapsia? Asuvatko ihmiset todella vuosia yhdessä ennen kuin menevät naimisiin (jos menevät)? Onko yliopisto todellakin ilmainen? Onko Suomessa vain viisi miljoonaa asukasta – tarkoittanet siis 50 miljoonaa? Onko monilla ihmisillä toinen, pienempi koti, jonne he menevät kesäisin?

Kolmannes takana - mitä kaipaan Suomesta, ystäviä ja perhettä lukuunottamatta? Koen, että nämä neljä kuukautta olemme olleet vasta retkellä, eli en varsinaisesti ikävöi mitään. Mutta voi, jos nyt saisin suomenkielisiä sanomalehtiä, lunta ehkä hieman, puolukoita, saunaa toisinaan, avantouintia, suomen kieltä, kirjastoja, busseja joihin pääsee rattailla... Joten ehkä kuitenkin, tulevana maanantaina iltaseitsemän aikaan, misokeiton, curryn ja riisin sijaan laitan pöytään ruisleipää, voita, juustoa, maitoa, pipareita ja glögiä.

Hyvää itsenäisyyspäivää! Kippis! Skål! Kampai!

kommentit

Mikset tullut lähetystön bileisiin?

>Eija Ti, 2010-12-07 13:04

Hei Eija! Taitavat bileet aina olla Tokiossa ja me ei asuta siellä ihan huudeilla.. Mutta olispa ehkä kannattanut tulla, mutta ei vaan jotenkin tullut mieleenkään että täällä vois olla Suomi-bileitä, vaikka nyt ajatellen niin tokihan täällä on paljonkin suomalaisia ja jos jotain järkätään, niin nimenomaan itsenäisyyspäivänä. Jäi vaan jonnekin arjen jalkoihin koko moinen ajatus.. höh. Ja ensi vuonnakaan ei ole mahdollista kun silloin olemme jo takaisin Suomessa. No, joulun aikaan pitää katsoa mitä Suomi-osastolla olis tarjolla..

>Milla Madetoja Ke, 2010-12-08 17:08

Moi! Ikeasta pitäisi saada puolukkahilloa ja kaikkea muutakin kivaa, niin kuin Daimeja :)

>Kati Ke, 2010-12-15 10:46

Hei Kati! Kiitos, itse asiassa just käytiin Osakan Ikeassa viime viikolla koska meillä oli Suomi-bileet. Roudattiin aikas monta pulloa glögiä, lisäksi puolukkahilloa, lihapullia, pipareita ja Maraboun suklaata.. Saatiin bileisiin, jos ei nyt aivan suomalainen, niin ainakin pohjoismaalainen kattaus :)

>Milla Madetoja To, 2010-12-16 10:19

lisää kommentti

gambatte!

Gambatte

Ylen asiaohjelmien toimittaja Milla Madetoja viettää vuoden Japanissa kotiäitinä kaksivuotiaan pojan kanssa. Kymmenosainen kirjoitussarja seuraa perheen arkea: mikä mietityttää - mikä sujuu kuin tanssi?

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä