Luethan tämän jos siitä ei ole vaivaa

Se alkoi jo lentokentältä. Saapuessamme heinäkuun viimeisenä päivänä tähän maahan lentokentällä tullivirkailija kasasi pikaisesti laukkumme kärryyn ja kehotti meitä seuraamaan häntä. Hän kulki nopeasti, me perässä kymmenen tunnin lentomatkan jälkeen, väsyneinä, ulkopuolisina ja lapsi kainalossa. Naama punaisena aloin miettiä matkalaukkujemme sisältöä – sittenkin jotain mitä ei saisi tuoda maahan? Otimmeko mukaan jotain sopimatonta ruokaa Suomesta? Paljonkohan me joudumme maksamaan tullimaksuja? Sitten saavuimme isoille liukuoville – maahantuloaulaan. ”Tervetuloa Japaniin, tässä matkatavaranne olkaa hyvä”.

Olen jo jokseenkin tottunut japanilaiseen ystävällisyyteen ja palvelualttiuteen, mutta silti se yllättää edelleen. Nyt tiedän suunnilleen mitä kannattaa kysyä, tai pikemminkin jättää kysymättä, sillä toinen osapuoli tekee kaikkensa (lue: minun mielestäni liikaa) hoitaakseen asian... Taannoin kysyin uimaopettajalta erään uimahallissa soivan laulun nimeä ja hän kertoi selvittävänsä sen. Kahden viikon jälkeen hän toi minulle printtejä, joissa oli paitsi laulun nimi, myös kaikki säkeistöt sekä japaniksi että englanniksi (ja hänen englanninkielen taitonsa tuntien tiedän hänen tehneen työn sanakirjan kanssa) ja lisäksi kaikkien laulussa esiintyvien eläinten kuvat! ”Olen pahoillani, että tämä kesti näin kauan”, hän sanoi, kumarsi ja ojensi nipun minulle.

Toisella kerralla kysyin ystävältäni, oliko hän käynyt eräässä kaupungissa jonne suunnittelimme reissua. Ei ollut, mutta seuraavana päivänä hän soitti ovikelloa, tuli paperinipun kanssa ja levitti olohuoneemme lattialle tulostamiaan A4-kokoisia karttoja, pyysi minulta teippiä ja liimasi kartat yhteen. ”Toivottavasti nämä auttavat teitä, olen pahoillani että joudumme näin teippaamaan nämä yhteen.”

Olen siis jo oppinut, että en käytä ilmaisuja tai pohdi ääneen ”miltäköhän tuo maistuu”, ”mikä tämän bändin nimi on?”, ”onkohan tässä lähellä ruokakauppaa?” koska seurauksena japanilaiset ystäväni tuovat minulle kyseistä ruokaa, polttavat minulle bändin cd:n tai vievät minut autolla ruokakauppaan. Ja minua lähinnä nolottaa. En tiedä miten yleistettävissä tämä ystävällisyyden ilmiö kaiken kaikkiaan on - vai saammeko erityiskohtelua siksi, että olemme ulkomaalaisia ja meitä halutaan auttaa ja pärjäämisestämme huolehtia. Kun kysyin tätä ystävältäni, hän vastasi, että hän on avulias, koska olen itsekin niin ystävällinen. No, siitä en niin tiedä...

Lähempänä totuutta lienee se, että Japanissa tekoja ja ajatuksia ohjaa vastavuoroisuus ”tee niin kuin tahtoisit itsellesi tehtävän”. Korkea palveluntaso sen sijaan on selvää, koska ihmisiä on niin paljon ja asiakkaista kova kilpailu. Mokiin ei ole varaa. Lisäksi japanilaisten on vaikea sanoa ei (vastakkainasetteluja ei suosita), joten pyydettäessä tai kysyttäessä he tekevät ja toimivat - on tärkeämpää olla kohtelias kuin kertoa kirjaimellinen totuus. 

Tiedän kompastelevani näissä monimutkaisissa ilmaisuasioissa ja ei-sanan tilalla käytettävien kiertoilmaisujen käyttöä harjoittelen edelleen. Luonteeltani olen suht suoraa tyyppiä ja jo ammatistanikin johtuen miksi-kysymys on kaiken pohjana. Voin vain toivoa, etten ole mokannut kovin pahasti... En nimittäin voi sitä milloinkaan tietää, koska tietenkään kukaan ei sitä minulle kerro (etten mahdollisesti pahoittaisi mieltäni). Toki tiedän saavani anteeksi joitain pikkuasioita (kuten esimerkiksi sen kun eilen menin ovesta sisään ennen miestä), mutta erityishuomiota en halua ainoastaan siksi, että olen vierasmaalainen, vaan koen välttämättömäksi pyrkiä sopeutumaan näihin rajoihin.

Tämä kirjoitus on loppumaisillaan. Kiva kun jaksoit lukea, olen pahoillani että vein kallista aikaasi.Milla Madetoja Gambatte!

kommentit

Todella hieno idea. Kiinnostava seurata lapsiperheen elämää Japanissa ja erityisesti muutenkin olen iloinen aiheesta, koska alle kolmivuotiaita lapsia koskevia asioita on hyvin vähän mediatarjonnassa.
Ajattelen, että olisi oikeastaan tosi kiva tehdä sellainen ohjelmaformaatti, jossa voisi olla joku kertomassa samasta asiasta täällä Suomessa.

>vertailun vuoksi To, 2011-01-13 13:14

Kiitos kommentistasi. Tervetuloa seuraamaan!
Ohjelmaidea/ideoita on itsellänikin muhinut päässä..Saa katsoa mitä tuleman pitää.

>Milla Madetoja La, 2011-01-15 08:54

Onhan se outoa tuo ystävällisyys ja että ei voi sanoa EI. Luen mielelläni japanilaisista tavoista, hauskoja kommelluksia. Sujata Masey kertoo Rei Shimura -kirjassaan kuinka vanhemmat pyysivät anteeksi tyttärensä aiheuttamaa vaivaa, kun tytär oli kuollut autokolarissa.

Toisaalta olen ymmärtänyt että ovat tavattoman brutaaleja joissakin asioissa.

>Meistä outoa Pe, 2011-01-14 09:42

Hei,
kyllä, oudoltahan se tuntuu enkä siihen taida ihan heti tottua. Useimmiten mukavalta, mutta toisinaan vaivannuttavalta "ei sun todellakaan olis tarvinnut!". Kiva kuulla, että luet näistä asioista - lisää tulossa aivan varmasti. :)
En oo lukenut noita Rei Shimura-kirjoja, mutta niitä on moni kehunut joten pitää tarttua. Tuo pätkä kirjasta kuulostaa täysin absurdilta meidän korvaan, mutta juuri tuolla tavalla se täällä voisi mennä. Niin omituiselta kuin tuntuukin.

>Milla Madetoja La, 2011-01-15 08:59

lisää kommentti

gambatte!

Gambatte

Ylen asiaohjelmien toimittaja Milla Madetoja viettää vuoden Japanissa kotiäitinä kaksivuotiaan pojan kanssa. Kymmenosainen kirjoitussarja seuraa perheen arkea: mikä mietityttää - mikä sujuu kuin tanssi?

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä