Varrella virran ja muita lastenkasvatusmetodeja

Ollapa japanilainen lapsi. Japanissa äidin ja lapsen suhde on vahva: moni nainen jää lapsen saannin jälkeen kotiäidiksi ja on läsnä lasten elämässä koko ajan. Suhde on tiivis ja perustuu kosketukseen - Japanissa muun muassa imetetään pitkään ja lapsia kuljetetaan useimmiten kantaen, joko kantorepussa tai -liinassa, taaperoikäisiä sylissä tai kädestä pitäen. Rattaita näkee harvemmin (puhumattakaan sellaisista, jotka meillä on matkassa. Suomessa pienikokoiset ja kätsyt rattaamme eivät täällä aina mahdu edes metron lippuportista). Ja kun lapset väsyvät, rattaiden sijaan he saavat nukahtaa äitiensä syliin ja nukkuvat siinä äitien kahvittelun/ruoanlaiton/siivoamisen ajan. En ole kertaakaan nähnyt, että vauva/lapsi laitettaisiin vaunuihin varta vasten nukkumaan (ja huokaistaisiin sen jälkeen, no niin, nyt mulla on omaa aikaa!)

Myös yöunet lapset usein nukkuvat vanhempiensa (tai vain äidin) kanssa kuusi- tai seitsemänvuotiaaksi asti. Tämä voi toki olla vanhempien tietoinen valinta, mutta tilanpuutteen takia Japanissa nukutaan useimmiten tatamihuoneeseen levitetyillä futoneilla, jotka päiväksi korjataan pois. Sänkyjä ei siis välttämättä ole, joten on täysin luonnollista, että koko perhe nukkuu samassa huoneessa. Jos Suomessa perhepedissä nukkumista joutuu selittelemään, niin täällä asia on päinvastoin. Japanilainen ystäväni, joka siirsi 2-vuotiaan lapsensa omaan huoneeseen nukkumaan, ei kehdannut kertoa asiasta ystävilleen.

Ollapa japanilainen lapsi. Heille annetaan vapauksia ja päätösvaltaa. Siitä huolimatta, itkupotkuraivareita näkee harvemmin, karkkihyllyjen eteen heittäytyjiä tuskin koskaan. Myöskään äitien en ole vielä kuullut korottavan ääntään. Joko tämä harmonia johtuu siitä, että lapsille annetaan enemmän vapauksia ja päätösvaltaa joten ristiriitoja ei synny, mutta näin ollen heille myös annetaan enemmän periksi. Heitä nimittäin aika tavalla hemmotellaan kuusi-seitsemänvuotiaaksi asti, jolloin alkaa raskas ja vaativa kouluputki. Heille on tarjolla huvipuistoja, lastenohjelmia, karuselleja ja - leluja. Ja tuntuu, että viimeksi mainittuja heille ostetaankin mielin määrin. Kerran kaupassa eräs ystäväni ihmetteli pitkään, kun en ostanut pojallemme jotain autoa/junaa/palapeliä, jonka hän olisi tahtonut. Sillä hetkellä.

Alan Macfarlanen Japanin sydämessä -teoksessa viitataan lasten kehitykseen erikoistuneeseen Shing-Jen Cheniin, joka vertaa lapsuudesta aikuisuuteen siirtymistä joen ylittämiseksi. Tähän suhtaudutaan lännessä ja Japanissa oleellisesti eri tavoin: Chenin mukaan lännessä vanhemmat ovat jo ylittäneet joen, ja he huutavat lapsilleen ohjeita pauhaavan virran ylittämiseen ja jättävät varsinaisen matkan heidän itsensä ylitettäväksi. Japanilaiset vanhemmat puolestaan palaavat virran toiselle puolelle ja tuovat lapsensa sen yli.

Tosin juuri nyt en haluaisi olla japanilainen lapsi. On tammikuu ja talvi, öisin on pakkasta ja päivisin vain muutama lämpöaste, tuulee. Siitä huolimatta japanilaiset lapset kulkevat shortseissa, kesäkengissä, ilman pipoa ja hanskoja. Puistot ovat tyhjiä, koska on niin samui (=kylmä), että ulos ei voi mennä. Minä ja poikamme leikimme puistoissa kaksistaan, toppatakit kahisten. Ei meillä ole kylmä, tylsää vaan kun ei ole leikkikavereita. En haluaisi olla japanilainen lapsi myöskään siksi, että useimmiten näkisin isääni vain vilaukselta, iltaisin ehkä ennen nukkumaanmenoa ja sunnuntaisin puistossa. Enkä siksi, että koulu (ja myöhemmin työelämä) olisi rankkaa, mutta yhteisössä olisi pysyttävä mukana.

Mitä tästä kaikesta opin? Paljon. Olemaan lähellä lasta, olemaan rauhallisempi, vaikka uhmaikäisen kaksivuotiaan kanssa se on lähempänä farssia kuin totuutta, olemalla läsnä. Mutta kaiken kaikkiaan, tässäkin asiassa kuten kaikissa Japanin elämäämme liittyvissä kysymyksissä, poimin puolia sieltä (kuten pysyä kannassani olla ostamatta kaikkia leluja) toisia täältä ja uskon että lopputulos on hyvä. Ja mitä siihen virtaavaan jokeen tulee, niin kyllä minäkin palaisin toiselle puolelle ja kantaisin yli.Milla Madetojan Gambatte! -blogi: Lastenkasvatuksesta.

kommentit

Mietin monta kertaa matkustaessani, miksi suomalainen kulttuuri on niin tyly lapsia kohtaan. Kun menee iltaliaan lapsia selvästi rakastetaan ja ihaillaan. Samanlaista on Ruotsissa. Suomessa lapsille huudetaan ja koko ajan kielletään. Lapsi on meillä selvästi rasite, koska kuluttaa liikaa rahaa. Ennen vanhaa lapsia lähetettiin pois kotoa piikomaan, kun ei ollut varaa ruokkia. Lapsia myös syyllistetään, että ovat liikaa elättejä tai loisivat. Heitä lähetetään pois kotoa opiskelemaan tms. Sitten vanhana vahukset vollottavat yksinäisyyttään, vaikka ovat "lähdettäneet" pentunsa maailmalle. Sitä saa mitä tilaa.

Äidit monta kertaa vakuuttavat äitiyttään, mutta sitä ei oikein meinaa jaksaa uskoa todeksi. Teot puhuvat.

>just Pe, 2011-01-28 21:59

Ihan hyvä artikkeli, tosin (itsekkin Japanissa asuneena) korostaisin kolmea asiaa hieman enemmän.

ps. Tarkoituksenani ei ole olla liian negatiivinen, mutta yritän hieman ylikorostamalla näitä asioita tuoda ne paremmin esille.

1. Se että suuressa osassa perheistä (varsinkin konservatiivissä ja salaryman-isä perheissä) isät asuvat työpaikan dormeilla eivätkä välttämättä käy kotona kuin muutamia kertoja vuodessa. Näissä perheissä lapset kasvavat monesti vihaamaan isiään eikä vaimo ja lapset opi tuntemaan isäänsä lainkaan. Tästä syystä myös isämalli on täysin poissa, jonka vuoksi Japanissa on ehkäpä kaikkein femiineimmät miehet.

2. Japanilaiset nuoret ovat pääsääntöisesti erittäin uusavuttomia ja ovat henkiseltä kehitykseltään verrattavissa suomalaisiin 12-16 vuotiasiin nuoriin aina 24-25 vuotiaiksi asti, jolloin vasta joko työpaikan tai naimisiin menon vuoksi muuttavat ensimmäistä kertaa pois kotoa. Kumpi näistä sitten on parempi, se että kasvetaan liian aikaisten aikuisiksi vai se että liian myöhään on sitten täysin eri asia.

3. Japanilaiset lapset ovat kylläkin aivan samanlaisia kiukkuilijoita kuin suomalaisetkin lapset, erona on vain selkeämpi raja missä niin voi tehdä. Kotona he voivat toisinaan olla jopa suurempia tyranneja äitejään kohtaan entä suomalaiset lapset.

+Mitä japanilaisten yhdessä opiskeluun ja koulun paremmuuteen tulee... kyllä heidän metodit on aivan umpisurkeita, vanhentuneita ja yleensä oppimisen sijasta sokeaan auktoriteetin kunniottamiseen tähtääviä.

Omilla aivoilla ajattelu & ryhmästä eroavan mielenilmaisu ovat n. 20-30 vuotiaille japanilaisille äärimmäisen pelottavia ajatuksia. Varsinkin tytöille lähes mahdottomia.

Nykyään Japanissa on kuitenkin puhaltamassa monet eri muutoksen tuulet varsinkin alle 40v. keskuudessa. Länsimaisempi vapaampi ajattelu & perhemalli yleistyvät vauhdilla, mutta toisaalta myös ääri-konservatiiviset vaikutteet ovat myös alkaneet yleistyä.

>Santtu La, 2011-01-29 10:13

Joo on hauskaa, kunnes lapsi(erityisesti jos on poika)täyttää 6-8 vuotta. Sitten alkaa koulutusrumba! Aasiassa varsinkin POIKALAPSI on ennenkaikkea perheen sihoitus tulevaisuuteen. 6-vuotiaana lapsi astuu kouluun, ja vapaus loppuu! Sen tilalle tulee helvetillinen työrumba ja suorituspaineet. Tytöillä näitä paineita on huomattavasti vähemmän, mutta toisaalta heillä on vähemmän vapauksia. Pojan tehtävä on elättää perhe kun hänestä tulee vanha, niin siellä ei suvaita mitään "elämäntapakouluja" Siellä koulu on todella TYÖTÄ, ja usein koko luokka opiskelee ja harjoittelee todella YHDESSÄ! Se on pikkuisen eri meininki kuin meillä "muumilandiassa" Kyllä se lapsuss siellä Japanissa loppuu suunnilleen 6-vuotiaana, sitten alkaa aikuisuus. Ei siellä suvaita mitään "vapaata kasvatusta" Naisen paikka on kotona imettää ja pitää huolta lapsesta, ja lapsen elämäntehtävä on opiskella juristi-lääkäri-insinööri-upseeriksi ja elättää perhe. Jos niitä pikkulapsia hellitään piloille, niin sille on myös olemassa syynsä. Koska sen ensimmäisen 6-elinvuoden jälkeen se lelliminen loppuu kuin kananlento!

>JonesHenry La, 2011-01-29 09:51

Hei, kiitos kommenteistanne. Monimutkaisia ja -muotoisiahan nämä asiat ovat. Mikä jossain maassa ja kulttuurissa toimii, ei välttämättä toisessa toimi lainkaan.Tuo Santun mainitsema isä-asia (ja siten myös lapsi- ja äiti-asia) on kyllä ainakin hyvin erilainen täällä Japanissa kuin Suomessa.. Siitä on tulossa kevään aikana oma postauksensakin.
Terveisin Milla

>Milla Madetoja Su, 2011-02-06 07:54

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

gambatte!

Gambatte

Ylen asiaohjelmien toimittaja Milla Madetoja viettää vuoden Japanissa kotiäitinä kaksivuotiaan pojan kanssa. Kymmenosainen kirjoitussarja seuraa perheen arkea: mikä mietityttää - mikä sujuu kuin tanssi?

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä