maatuskan mitoissa

  • Kultahippuhetkien huomaamisen tärkeydestä

    Ylitin merkittävän riman, kun juoksin lauantaina aamupäivällä 5,34 kilometriä. Koko matka oli puhdasta hölkkää 125-145 sykkeellä. Ei ainuttakaan kävelyaskelta.

    Elämäni ensimmäinen juostu viiskilsanen. Käsittämätön saavutus minulle.

    Tällaiset minulle itselleni huikeat saavutukset ovat mielenterveydelle, itsetunnolle ja minäkuvalle tärkeitä. On ihanaa muuttua. On huikeaa luoda nahkansa, löytää itsestään sporttinen tyttö, joka menee eikä meinaa. Olin jo täysin omaksunut meinaajan identiteetin.

    5 kilometrin maagisen rajan ylittäminen sujui kuin elokuvissa. Tulin juuri lenkkireittini kauneimpaan kohtaan, puusillalle, joka ylittää merenlahden. Syksy hehkui kaikkialla, aurinko kimmelsi meren pinnassa. Hymyilin korvasta korvaan, oli pakko räpsäistä puhelimella kuva.

     

    Kommentoi 5 Lue kommentit


  • Ei, ei ja vielä kerran EI! En ole laihdutuskuurilla!

    Jos olet päättänyt muuttaa elintapojasi terveempään suuntaan, varaudu kyynisiin ja latistaviin kommentteihin. Maatuskan mitoissaOlet itse tietysti paras kannustajasi ja pahin vastustajasi, mutta kyllä kanssasisaretkin osaavat.

    Olen viimeisten kuukausien aikana saanut kuulla kaikenlaista.

    Voi ei, ei oo totta, ootko sä lähteny mukaan ulkonäköpainehömppään?

    Älä usko painoindeksilukuja, ne on terveysterrorismia.

    Älä laihduta, sä oot ihanan naisellisen ja äidillisen muotoinen!

    Miksi pitäisi nähdä nälkää? Elämä on siihen liian lyhyt!

    Ethän sä ole lihava edes, höpöhöpö!

    Aluksi jaksoin jokaiselle kertoa periaatteistani. Ei, en ole laihdutuskuurilla, vaan etsin loppuelämäksi pysyvää tapaa syödä ja liikkua. Sellaista, jonka kanssa pystyn elämään hyvinä ja huonoina aikoina, sellaista maltillista, hidasta, sitkeää ja rentoa tapaa.

    Joo, mut ei sellaisesta ole hyötyä. Ei sellainen tehoa, kato sun täytyy jättää herkut pois ja hiilarit pois ja rasva pois ja alkoholi pois.

    Vaan kun en jätä. En jätä jäätelöä, en hampurilaisia. En enää lähde ehdottomuuksiin mukaan. Mä kävelen paljon ja juoksen vähän.

    Ei, älä rupea juoksemaan. Se ei sovi isotissisille naisille. Siinä menee polvet. Siinä menee nilkat. Se on ihmeniuhottajien hommaa.

    Ei, ei mene polvet eikä nilkat, en tähtää kokonaisille enkä puolikkaille maratoneille. Haluan liikkua, koska olen oppinut pitämään liikkumisesta. Haluan oppia liikkumaan niin, että se tuntuu hyvältä. Ja edelleenkin kävely on se, mitä harrastan määrällisesti eniten. Kävely on alkanut tuntua järjettömän hyvältä. Ja juokseminen, sekin tuntuu hyvältä.

    Jos se tuntuu hyvältä, siinä ei ole tarpeeksi tehoja. Sun pitää hikoilla rotsi märäksi ja haastaa itsesi kunnolla, muuten se on pelkkää sunnuntaitepastelua.

    Ei, en lähde tuohonkaan. Haluan, että jokaisesta lenkistä jää pieni nälkä. Sellainen fiilis, että olisin jaksanut vielä vähän, olisin halunnut vielä muutaman sata metriä juosta. Ei verenmakua, ei palleakramppeja, ei rynnimistä naama punaisena.

    Ja mä haluan syödä jäätelöä.

    Jäätelölle on olemassa kevyitä vaihtoehtoja. Soseuta jäisiä mustaviinimarjoja ja banaania tehosekoittimessa ja syö sitä. Se on hyvää ja kylmää ja ihan yhtä hyvää.

    Toi oli mun oma ääneni, oma keksintöni. Ja se on hyvää, ihan hyvää. Mutta ei se jäätelöä korvaa. Mä saan syödä jäätelöä, mulla on lupa syödä jäätelöä milloin ikinä haluan. Aikaisemmin kokeilin kieltäytymistä, ei toimi minulla. Tai siis toimii, mutta juuri väärinpäin. Jos kiellän jäätelön, ajattelen jäätelöä aamusta iltaan. Elämä tuntuu kurjalta jatkuvasti.

    Viime viikon lopulla käytiin pojan kanssa vuokraamassa pari videota. Ostettiin samalla reissulla viikonloppukarkkia, isot pussit. Otin just sitä mitä mieli teki, fudgea ja lakua ja kaikkea. Ja juustonaksuja. Ja vielä pönikän sitä "pahinta mahdollista jäätelöä", Ben&Jerry´s kaloripommia. Koska teki turkasesti mieli.

    Mentiin kotiin, purin ostokset kaappiin. Ruvettiin katsomaan elokuvaa, söin juustonaksuja ja karkkia just sen verran kun teki mieli. Kivaa oli ja hyvältä maistui.

    Eilen laitoin tavaraa pakastimeen ja löysin sen "syntijäätelön" sieltä. Olin unohtanut koko jäätelön.

    Näin voi minulle käydä vain siksi, että jäätelö on täysin sallittua. Siitä ei tule pakkomiellettä, se on vaan yks juttu. Yks juttu, jota tekee hetken mieli ja sitten se on ohi.

    Tänä aamuna kahvilan täti kysyi minulta olenko laihtunut.

    Olen.

     

    Kommentoi 3 Lue kommentit


  • Maatuska ostoksilla

    En kai minä voinut vastustaa, kun maatuskat vaanivat minua kaikkialla! Kun kävin Lontoon Habitatissa, eksyin sen naapurissa sijaitsevaan kilpailevaan sisustusliikkeeseen. Ajatelkaa nyt: maatuska astelee kevyemmän ja terveemmän elämän ensiaskeleita - ja vastaan tulee sarja juuri häntä varten suunniteltuja eväsrasioita! Maatuskan mitoissa

    Maatuska laittaa mielellään ruokaa - ja nyt entistäkin mieluummin, kun on vastustamattoman ihanat uudet mitat! Maatuskan mitoissa

    Osoitekirjaan voi kirjoittaa hoikkien ja keskivartalolihavien ystävien tiedot muistiin. Maatuskan mitoissa

    Maatuskan mitoissaNämä jätin kauppaan. Sanoin jämäkästi itselleni, että kaikkea et voi saada.Maatuskan mitoissaMaatuskan mitoissaNyt kaduttaa ankarasti. Maatuska ei voi juhlaliputtaa. Eikä suolata ja pippuroida niitä eväitään. Onneksi ostin sentään TOISENKIN eväsrasiasetin.Maatuskan mitoissa

    (Palattuani kotimaahan huomasin kauhukseni, että Lapuan Kankurit houkuttelevat minua vilttiostoksille. En mene. Nyt pysyn lujana. En mene ostoksille, menen juoksemaan sen sijaan.)

    p.s. 66,6 kg

     

     

    Kommentoi 0


kirjoittajasta

Eve Mantu on maatuskan mitoissa

Repaleinen ryhdistäytymishanke alkoi, kun Eve Mantu mittasi vyötärönsä. 100 cm. Oppisikohan sitä liikkumaan ja syömään? Äläkä sinä karkkipussi huutele mitään siellä! Hys!

kommentoiduimmat

Muualla Yle.fi:ssä