maatuskan mitoissa

  • Kun ei huvittais yhtään

    maatuskan mitoissa

    Näin maaliskuun puolella voi puhua jo menneestä talvesta ja tehdä välitilinpäätöksen.

    Paino ei ole laskenut.

    Vyötärö on edelleen muhkea.

    Hyvin käynnistynyt reippailu hukkui hankeen.

    Veriarvot ovat entisellään.

    Olen usein nuutunut. Se kuvaa fyysistä hyvinvointia + mielialaa. Nyppyyntynyt nuhjakeolo.

    En voi sanoa, että Maatuska olisi pitänyt itsestään hyvää huolta talven aikana.

    Olen kiskonut omatekoista kinuskifudgea lusikalla suoraan kulhosta.

    Olen ahminut korvapuusteja monta kerrallaan, maistelematta.

    Olen lusikoinut jäätelöä suoraan paketista.

    Olen livennyt Keijusta Oivariiniin, taas... ja täysjyvärukiista vehnähöttöön.

    En ole ottanut aikaa itselleni, omia ajatuksia varten, rentoutumista varten.

    En ole tavannut ystäviäni niin usein kuin tarvitsisin voidakseni hyvin, saadakseni ilovitamiinia.

    En ole hellinyt itseäni hierojakäynneillä ja muilla hoidoilla.

    En ole vienyt itseäni elokuviin tarpeeksi usein.

    Olen ollut paska ystävä itselleni.

    Näistä viimeisistä riveistä olen eniten surullinen. Uskon nimittäin nykyisin siihen, että olen nauttinut liian vähän. Liian vähän proteiinia, liian vähän ihmisen hoitavaa kosketusta, liian vähän naurua ja uppoutuvaa läsnäoloa rakkaimpien ystävien kanssa, liian vähän mielikuvitusta ruokkivia taidenautintoja. Olen nauttinut elämästä liian vähän ja vain yhdellä tavalla. Syömällä.

    Terveydenhoitaja lähti korjaamaan ruokavaliotani sillä, että proteiinia täytyy lisätä ja sitten vasta miettiä minkään vähentämistä.

    Minä tarvitsen mielihyvää. Minun täytyy lisätä niitä muita mielihyvän lähteitä ja sitten vasta miettiä syömisen vähentämistä. Miten on mahdollista, että kokonainen talvi menee kuin sumussa, selkäydinohjauksella? En kuule mitään tarpeita, vain sen yhden: mässytä jotakin. En näe mitään keinoja, vain sen yhden: mässytä jotakin.

    Kommentoi 1 Lue kommentit


  • Vapaapäivän haahuilukävely on parasta

    On upeaa, miten vapaata on ajatuksen lento kävelyretkellä. 12 913 askeleen mittaisella matkalla ehdin sulatella vaikka mitä. Uusia ajatuksia putkahteli mieleen tämän tästä. Kännykän sanelimella oli käyttöä. 

    Viihdytin itseäni keksimällä nimityksiä lumen olomuodoille. Valmistelen nimittäin ohjelmaa lumesta Yle radio 1:een ensi viikon tiistaiksi. Paljastan yhden.

    Helsingin keskustan kadut ovat usein petollisen liukkaita. Pahinta on silloin, kun jalkakäytävä on tukevassa jäässä, mutta jään päälle sataa seitinohut lumihuntu. Jää on tällöin näkymättömissä ja nahkapohjakengissä kiitävä hieno herra hengenvaarassa. Keksin tänään tälle tappavalle lumihunnulle nimen Keikarin Kuolo.maatuskan mitoissa

    Kate Bushin uusin levy on ihanaihanaihana. Kokonaan lumelle omistettu taideteos on ollut seuranani monella lumisella kävelylenkillä tänä talvena. Tänään kuljin kuitenkin ilman taustamusiikkia. Halusin antaa ajatuksilleni tilaa. 

     

    Kommentoi 0


  • Maatuskan mitoissa: Proteiinimetsällä

    Terveydenhoitaja kyseli syömisistäni. Kerroin kaiken kaunistelematta. Hän kertoi, että syön liian vähän proteiinia. Jos aion lisätä lihasta ja hukata rasvaa, proteiini on ystävä.

    Mä olen aina kytännyt rasvaa ja sokeria. Yrittänyt nipistää niistä ja lisätä kasvikuntaa lautaselle. Hiilareitakin olen oppinut miettimään, mutta proteiinille en ole ajatuksia hukannut. Vastaanotolla tajusin, että se satunnainen kanafile ja muutama kinkkuviipale leivälle ei mitenkään riitä. Minulla on jatkuvasti jonkinasteinen nälkä, koska kylläisenä pitävä protsku puuttuu. No, mistä sitä saa?

    "Mitäs sä tykkäät rahkasta?"

    Gulp. Ai mitä mä tykkään kitalakeen klähmääntyvästä, terävänhappamasta ja ilottomasta kitistä?

    Nyt kiltin tytön kuuluu vastata terkkarille, että joo, on se ihan hyvää ja joo, mä rupean syömään sitä.

    Minäpä en ollutkaan kiltti tyttö. Olin rehellinen tyttö. Kerroin, että se on niin hapanta, että kyyneleet lyö silmiin, ja niin tanakkaa, että rautakanki pysyisi siinä pystyssä, ja niin ankeaa, että siihen tiivistyy kaikki, mitä olen oppinut inhoamaan laihduttamisessa. Rahkaa ananasmurskalla. Hullujen laihdutuskuurieni inhokkiruoka numero 1.

    Terveydenhoitaja nauroi makeasti. "Entäs smoothiet?"

    Nammm! Smoothie! Sehän on lasillinen kesälomaa. Sakeaa, makeaa, iloisenväristä, pientä luksusta. Laitetaan nättiin lasiin, juodaan raidallisella pillillä.Maatuskan mitoissa: Proteiinimetsällä, smoothie. Kuva: greenkitchenstories.com

    "Voisitko kuvitella tekeväsi rahkasta ja marjoista smoothiea?"

    Näin helppoa on mielikuvan täyskäännös, täydet 180 astetta. Klähmästä syntyy herkkujuoma, joka pitää imuroida äänekkäästi pillillä ryystäen viimeistä sakeaa pisaraa myöten.

    Minusta tuli hetkessä smoothielahkolainen.

    Rahkassa on proteiinia, rahka on rasvaton. Rahka pitää nälän pitkään poissa. Rahka notkistuu marjojen kanssa tehosekoittimessa nopeasti täyteläiseksi juomaksi. Haen marjat kaupan pakastealtaasta, koska kesäiset itsepoimitut on jo syöty. Ostan vain kotimaisia, etten saa norovirusta kuumentamattomista marjoista. Fiiliksen mukaan heitän sekaan auringonkukansiemeniä, leseitä, mysliä tai kaurahiutaleita. Banaanista saa pehmeyttä ja makeutta. Goji-marjoja laitan joskus sekaan, mutta kotimaiset marjat ovat ylivoimaisia. Smoothie taittaa sen repivän töistäpaluunälän, smoothie on illalla ihana.

    Kommentoi 4 Lue kommentit


kirjoittajasta

Eve Mantu on maatuskan mitoissa

Repaleinen ryhdistäytymishanke alkoi, kun Eve Mantu mittasi vyötärönsä. 100 cm. Oppisikohan sitä liikkumaan ja syömään? Äläkä sinä karkkipussi huutele mitään siellä! Hys!

kommentoiduimmat

Muualla Yle.fi:ssä