Ei sanota hyvästejä, palaan blogaamaan elokuussa. Toivottavasti olen silloin muutaman kilon kevyempi. Ainakaan en aio olla painavampi.

Millaisia ovat ne pienet muutokset, joiden nimiin vannon?

Olen aloittanut siitä, mikä tulee helposti. Syön joka päivä aamiaisen, mutten liioittele senkään kanssa. Yksi voikkari riittää - ja sen päälle reilusti rehua. Lasi tuoremehua, sellaista oikein hyvänmakuista. Joskus vähän maustamatonta luomujogurttia.

Lounas töissä. Siirryin keittolounaisiin. Lounaaseen kuuluu keitto ja salaatti. Teen ison salaatin kasviksista, valitsen ainekset kevyemmästä päästä. Laitan oliiviöljyä ja balsamicoa ja lusikallisen hyviä siemeniä. Keitonkaan kanssa en liioittele. Lounaspöydässä osaan olla hillitty. Lounaan kanssa en syö leipää ollenkaan, koska leipää saan vuorokaudessa takuuvarmasti tarpeeksi. Näin voin illalla hyvällä fiiliksellä tempasta ne pari-kolme voikkaria, joita tekee törkeesti mieli.

Iltapäivällä duunissa kahvia ja jotakin, yleensä lounaan jälkiruokahedelmä. Joskus pullaa, joskus jätskiä, joskus karkkia, kakkua, keksiä.

Kotona teen nopeasti kunnon ruoan. Olen vihdoinkin pystynyt hyväksymään sen, että minä en voi syödä kasvavan poikani kanssa aina samaa ruokaa. KORJAUS: minä en voi syödä kasvavan poikani kanssa aina saman mallin mukaan rakennettuja annoksia. Saan ostaa minun mielestäni ihania rehuja, vaikkeivat ne pojalle kelpaakaan. Jos teen lihapullia ja perunamuussia, poika syö leijonanannoksen ja minä pari pullaa, nokareen muussia ja SALAATTIVUOREN. Salaattiin mä olen ruvennut viipaloimaan mansikoita ja muita herkkuhedelmiä. Joskus raastan vähän parmesaania mukaan. Sitä ei montaa hippua tarvitse. Ja rouhrouh tuoretta mustapippuria päälle. Ja hyvää öljyä liraus.

Illalla saan sitten mutustaa muutaman voikkarin. Ei haittaa mitään.

MISTÄÄN en ole luopunut kokonaan. Ei ole ehdottomuuksia. Ei ole mitään kiellettyä syötävää.

Oikeasti. Käsi sydämellä. En yhtään mistään. En siideristä, en karkista, en makkarasta.

Näiden neljän viikon aikana olen tainnut käydä kolme kertaa hampurilaisaterialla (ranskalaiset ja kaikki), syönyt ainakin kahdeksan jätskiä, nauttinut läksiäiskermakakkuja ja hetken-mielijohde-suklaapatukoita.

Mutta sitkeästi olen jatkanut aamiaista, lounasta, päivällistä.

Liikkunut enemmän, hyörinyt enemmän, ollut valoisampi ja aktiivisempi.

Piru vie. Kyllä se vaan niin on, että kokonaisuus ratkaisee.

Kesäloma on minulle perinteisesti hankalaa aikaa. Elämä menee helposti jatkuvaksi puputtamiseksi. Loma antaa tekosyyn herkutella ja laiskotella.

Nyt minulla on Porin kaupungin juoksukoulun ohjelma ja ruokapäiväkirja ja - mikä tärkeintä - HALU muuttaa kaikki, hitaasti, pienin askelin.

Maatuska toivottaa kaikille niin liikkuvaista kesää, että kamerakaan ei ehdi tarkentaa. Voi ihanasti ja muista suojakerroin!