Samalla loppui myös psykopatologinen pohdinta siitä voisiko soundi olla parempi ja mitä sellaisen saavuttaminen edellyttää.
Back to mono –hengessä olen seurannut kolmiulotteisten elokuvien markkinointia. Niin kauan kuin muistan, 3D-elokuvaa on pidetty nopeasti hiipuneena 50-luvun villityksenä, kulttuurisesti yhtä tärkeänä kuin lambada tai moonwalk. Twist oli jo merkittävämpi ilmiö. Nyt retrovitsi on päivitetty digitaaliseksi ja lähetetty maailmalle pärjäämään. ”On sanottu, että kolmiulotteisuus muuttaa elokuvan katsomiskokemusta enemmän kuin äänen ja värin tulo aikanaan”, sanoi erään maahantuojan edustaja. Ei maksa mitään puhua pehmeitä, mutta siitä voi netota.
3D ja muut muotitermit
3D:llä on sanastossani muitakin nimiä, esimerkiksi HD, 5.1. ja Surroundsound. Kaikissa niissä on kiiltoa ja uutuuden hehkua, joiden valossa näen itseni seisomassa Stockmannin leluosastolla seitsemänvuotiaana. Ei enää isiltä perittyjä tinasotamiehiä, tilalle muoviset inkkarit ja länkkärit. Värit! Materiaalit! Muodot! Lainatakseni taas 3D-efektin ekstaattisia määritelmiä: todellisempi liike- ja syvyysvaikutelma, laadukkaampi kuva ja kokonaisfiilis.
Vaalin uutuuden hohtoa haaveilemalla seuraavasta muovisotilashankinnasta. Varustelukierre tuotti uutta verta vuodesohvalla kukoistaviin intiaanisotiin. Muovisotilaista siirryin portaattomasti ääni- ja kuvatallenteiden tarkkailuun, maailman hahmottaminen muuttui virtuaaliseksi. Muistan hyvin ensimmäiset kokemukseni väritelevision ja stereoiden ääressä: tila, syvyys ja värisevät yksityiskohdat vyöryivät syliini nojatuoliin. Ekstaasia seurasi himo, sitä seurasi suunnitelma, hankinta, epäluulo, itsetarkkailu jne.
Paluu juurille
Paluu monoon on kuin Wienin kongressi 1815 tai ETYK 1975. Wienissä oiottiin Metternichin johdolla Napoleonin sotkuja, ETYKissä vakiinnutettiin kekkosjohtoisesti Euroopan rajat. Preussi, Itävalta ja Venäjä päättivät vastustaa kaikki valtiollisia uudistuksia. Neuvostoliitto vaati rajojen vahvistamista mutta salli ihmisoikeuslausumat. Minä vastustan kaikkia kuva- ja äänitallenteiden toistoon liittyviä edistysaskeleita. Kytken piuhan monoradioon ja annan television soida omilla kaiuttimillaan. Status quo on kirjattu minun ihmisoikeuksiini.
Tilanne ei liene pysyvä, mutta odotan pitkää rauhanaikaa. Aikanaan tämäkin periaate saattaa luhistua kuin Neuvostoliitto, mutta ei 3D-elokuvien voimalla.
Pöllölle stereovaikutelma on elinehto. Se rakentaa öisin metsästäessään äänimaiseman, josta poimii ravinnon. Minä en etsiskele optimaalista kuuntelupistettä enkä kaipaa kuulla miten kitarasoolo menee kaapista toiseen. Kun The Band soittaa Whispering Pines, kaikki paikat ovat hyviä. Muistelen Atte Blomin sanoja, kun joku urputti studion vehkeistä: ”Vittuun soundit, eläköön musiikki.”
