70-luvun lopulla oivalsin, että levylle taltioitu kappale ei kerro kaikkea biisistä ja esittäjästä. Luulen että se tapahtui Koiton salissa syksyllä 1978, kun Pelle Miljoona & 1978 aloitti Ramblin’ Rosen. Taltio on vain taltio, se on merkki jonka takana kihisee, siellä on ihmisiä ja elämää ja olosuhteita. Sama pätee jalkapalloon. Sitä tulee televisiosta, mutta se on toinen tuote kuin se mitä itse käyn pelaamassa. Ymmärrän jalkapalloa vähän, ja vähäisyyteen perustan sokean ja kotipuolessa vähäistä kannustusta saavuttavan innostukseni lajia kohtaan. Tarkoitan tällä sitä tv-lajia, jossa ammattilaiset pelaavat.
Luin netistä selityksen sille, miksi FC Barcelona menestyy, miksi tulee 5-0 –voittoja. Syy on Barcan keskikentällä pelaava kaksikko Xavi-Iniesta, sama duo joka oli myös Espanjan EM-kultajengissä. Selitys, jota en televisiosta osannut ihan täsmällisesti hahmottaa, kun pallo pomppii ja pikkumiehet kirjavissa paidoissaan vilistävät, menee näin: on staattisempi pelaaja ja on liikkuvampi pelaaja. Tämä ei tarkoita, että edellinen liikkuisi vähemmän kuin jälkimmäinen, molemmat laukkaavat reilut 10 kilometriä. Menestys perustuu näiden kahden pelaajan toimintojen luomaan tasapainoon. Siis niin kuin bändin komppiryhmässä.
Barcassa ”staattisempi” pelaaja, eli tässä tapauksessa Xavi, ei milloinkaan menetä palloa. Hän on mies, joka pitää perheen leivässä, antaa pallon omille ja pitää huolta vakaudesta, estää vastustajan keskikentän avaukset. ”Liikkuvampi” pelaaja, Iniesta, ei heti lainaa palloa vaan kuljettaa ja peippailee ja ruokkii hyökkääjiä, noita maanisia solisteja.
Musiikissa tällaista syvyyssuuntaista toiminnan delegointia sanotaan svengiksi, ja muullahan ei ole väliä. Cropper-Dunn-Jackson tekivät sen Stax-soulissa, James Jamerson ja kumppanit Motownilla, Sly ja Robbie Jamaikalla. Rodgers ja Edwards muovasivat funkin discoksi, josta se sämplättiin hiphopiin. Tämä kaikki, jotta solistit voisivat patsastella ja yleisöllä olisi kivaa. Joskus harvoin kohtaa toimivia bändejä, joista tämä syvyyssuuntainen liike puuttuu. Sellaisia kuin Pelle Miljoona & 1978, bändejä joissa kaikki hyökkäävät. Hetken aikaa ne jaksavat, ja jos silloin sattuu paikalle, sitä ei helposti unohda.
