Rakkaus on bisnes. Iltapäivälehtien lööpit huutavat poliitikkojen parisuhteista ja niiden ongelmista. Lehdet saavat minut voimaan pahoin, mutta joku näitä juttuja lukeekin. Itse en halua.
Elämmekö niin yksinäisinä, niin irrallisina , että julkkikset muodostavat kyläyhteisömme, perheen ja juorujen aiheet. Kun kipuamme kivilaatikoistamme yhteiseen kahvipöytään, puhumme vieraista ihmisistä kuin he olisivat läheisiämme.
Itseäni rakkausaihe ottaa päähän, mutta ikävä kyllä lauluja on vaikea kirjoittaa ilman, että ne liittyisivät ihmissuhteisiin. Rivejä on vähän ja mielenkiinto on herätettävä. Muutamalle riville on vaikea ujuttaa maailmaa syleileviä aiheita. Tuttu kirjailija sanoi, ettei kirjaakaan kannata kirjoittaa ilman jonkinmoista rakkaustarinaa. Kuka sellaista lukisi, hän ihmetteli.
Taidan olla vanha vihainen nainen, mutta muistan jo nuorena vihaisena naisena ajatelleeni, että ihmiset yhdistävät yhden käsitteen alle kasan fyysisiä ja evolutiivisia piirteitä. He kutsuvat suvunjatkamistaipumusta rakkaudeksi. Elinhalu ja aurinkoon päin kurottautuminenko on rakkautta? Olenko degeneroitunut, elämänhaluni menettänyt kun aihe ärsyttää – tai ehkä minua vain inhottaa lehdet ja tapa, jolla aihetta käsitellään.
Se mitä rakkaudeksi kutsutaan, tuntuu monille olevan enemmänkin kivun kuin onnen lähde. Maailmassa on myös paljon ihmisiä, jotka elävät koko elämänsä yksin tai eivät koskaan onnistu rakkausasioissa ja silti varsin onnellisina.
Rakkaudettoman ajan lapset
Elämämmekö rakkaudetonta aikaa? Koettelemmeko ihmisenä olemisen rajoja? Ehkä kaikki ajat ovat olleet rakkaudettomia. Romeo ja Juliakin olivat vain sekopäisiä teinejä.
Vaihdamme ihmissuhteita kun kehnosti tehtyjä vaatteita. Suhteet eivät vanhene kuten hyvin tehdyt kengät, patinansa säilyttäen. Vaihdamme suhteen ja luulemme löytävämme jotain parempaa. Joskus kai niin tapahtuukin, mutta moni vain heijastaa ihmissuhteissaan hektistä ja pinnallista elämäntapaamme. Elämä on pikakahvia. Tyytymättömyyden tunteemme herätetään henkiin tavalla tai toisella. Olemme kuluttajia myös rakkausasioissa.
Luin vastikään ranskalaissyntyisen, entisen tiedemiehen ja nykyisen buddhalaismunkin Ricard Matthieun kirjan onnellisuudesta. Samoin luin intialaisen jesuiittaveli Anthony de Mellon ajatuksiin perustuvan kirjan nimeltä Havahtuminen. Niissä onnea ja rakkautta lähestytään ihmissuhdepelien ulkopuolelta. Molemmissa pohja-ajatuksena on, että kärsimys syntyy haluista ja vaatimuksista. Kun ei halua, on vapaa. Ja mitäpä muuta parisuhde on kuin yhden tai toisenlaisia haluja ja turvallisuuden etsimistä. Rakkautta on toki monenlaista, ja huomasinpa haukanneeni ihan liian suuren palan ryhtyessäni kirjoittamaan aiheesta.
