Grace ja muoti

Julkaistu Ti, 10/02/2009 - 12:55
  • Maritta Kuula (Kuva: )
  • Itse en ole juurikaan seuraa muoteja, mutta pidän kyllä kaikesta hullusta, teatraalisesta ja liioitellusta.

Populaarimusiikki ja muoti ovat kytkeytyneet toisiinsa alusta lähtien. Kun nuoriso ensi kerran erottautui omaksi ryhmäkseen, jolla oli omia haluja ja mielenkiinnonkohteitaan, syntyi myös nuorisomuoti. Nuorisomuodin ja massatuotannon synty sijoittuvat samoihin aikoihin 50-luvulle. Sitä ennen lapsetkin puettiin pikkuaikuisiksi. Nuorilla on aikaa ja vapaa mieli, halu löytää uutta. He liikkuvat ja kuluttavat. Heille on helppo tarjota kaikenlaista.

Kukin sukupolvi haluaa erottautua edellisestä

Musiikinkuuntelijat kertovat asenteistaan pukeutumisellaan. Yhtenä päivänä muodissa oli rasvaletit ja kellohameet, sitten pitkät hiukset ja psykedeliakuvioiset kaftaanit kunnes urbaanit nahkahousut ja niitit alkoivat saada suosiota. Kukin sukupolvi haluaa erottautua edellisestä, mutta muodin kulutusvauhti on kasvanut entisestä ja tyylit vaihtuvat yhä nopeammin. Ellei keksitä uutta voi aina kaivaa vaikutteita menneisyydestä.

Monet asiat ovat muuttuneet viimeisen 20 vuoden aikana. Yksi merkittävä asia on varmasti vaurauden kasvu vaikka kuinka puhuisimme lamasta. Nuorilla on enemmän rahaa ja monen ihanteena on tähteys ja rikkaus. Ylipäänsä materian ihailu tuntuu kasvavan vaikka samaan aikaa myös ekologisuus näyttelee entistä merkittävämpää roolia nuortenkin elämässä.

Mikään ikäluokka ei tietenkään ole homogeeninen joukko, mutta jotain yhteistä samanikäisillä ihmisillä varmasti on. Maailma on sirpaloitunut ja ikäluokistakin löytyy erilaisia aliheimojaan, jotka ovat ryhmittyneet musiikin ja harrastusten ympärille.

En erota rap-musiikin kuulijaa vaatetuksen perusteella

Katukuvassa nuorisomuoti ei ole pistänyt silmiin pitkään aikaan. J-rokkareiden pönkkömekot ja polvisukat ovat aika hauskoja. Tuska-festarit tuovat Helsinkiin varsin viihdyttävän näköisiä gootti- ja metallivampyyreitä, mutta tavallisessa arjessa he eivät juurikaan eroitu joukosta. En erota rap-musiikin kuulijaa vaatetuksen perusteella ja lukemattomista muista musiikin tyyleistä tai niihin liittyvistä muodeista minulla ei ole tietoakaan.

Itse en ole juurikaan seuraa muoteja, mutta pidän kyllä kaikesta hullusta, teatraalisesta ja liioitellusta. Ikävä kyllä hienojen esiintymisasujen etsiminen olisi ihan oma työnsä, joten aina siihen ei ole mahdollisuutta. Minullakin on kuitenkin muoti-ikonini. Olen aina ihaillut Grace Jonesin arkkitehtoonista tyyliä, joka tuo mieleen robotit, sarjakuvat ja diskovalot.
 

Maritta Kuula

  • Maritta Kuula (Kuva: )

    Maritta Kuula on pitkän linjan suomalainen lalulaja/lauluntekijä, jonka persoonallisia ja monitahoisia soololevyjä on kuultu jo vuodesta 1992. Kuulan musiikki on humoristista, ilkikurista ja joskus myös ihmisluonteen tummiin vesiin sukeltavaa. Kuula on piristävä väriläiskä suomalaisessa musiikissa.