Tässä päivänä muutamana sattui samasta iltapäivälehdestä silmään pari sanaa. Kolumnisti kirjoitti politiikan kiemuroista ja nimitti SDP:n entistä puheenjohtajaa Pertti Paasiota ”rehtipärstäiseksi”. Vastaavasti eräs median monitoimiottelija nimitti työelämässä olevia naisia ”uramuijiksi”.
Tv:n aamupäiväohjelmassa muuan haastateltava ei antanut suunvuoroa toiselle, (ja toimittajakin nukkui!) ja kun toinen sitä pyysi, oli vastaus ”En anna! Sulla on niin tyhmät mielipiteet.” Ja nämä sattumanvaraisesti silmiin osuneet ilmaisut ovat tietysti vain jäävuoren huippu.
Ei tajuta aikaa, tilannetta tai paikkaa
Mitä tämä on, on kysyttävä kuin katekismuksessa – kuulun ikäluokkaan, joka senkin kirjan on tenttinyt! Ylioppilaskirjoitusten tarkastajat ovat jo monena keväänä tuoneet esiin surullisen tosiasian: abiturientit eivät enää osaa asiatyyliä, tai pikemminkin niin, että asialliseksi tarkoitettuun tekstiin pujahtaa puhekieltä ja alatyylisiä ilmaisuja. Ei tajuta aikaa, tilannetta tai paikkaa – ei osata valita oikeaa kielimuotoa oikeaan kohtaan. Kielen taju on hukassa.
Samalla tavalla tuntuvat olevan hukassa niin sanotut hyvät tavat. Jo tätä kirjoittaessani kuulen jonkun huokaavan ”…taas joku saarnaa… onpa tylsää…!” Ja ”makuasioista ei voi kiistellä” ja ”.. on oltava suvaitsevainen.” Minä en joissakin asioissa ole – joku roti on oltava niissä tavoissa, joilla toisiimme suhtaudumme. Ihmiset katsovat oikeudekseen kohdella toisia ihmisiä julkisuudessa miten tahansa – jos eivät naamat ja puheet miellytä, voi laukaista esiin mitä sanavaraston alakertaa nyt sylki sattuu suuhun tuomaan …
Ja vielä hurjemmin voi tietysti käyttäytyä netissä
Nimettömänä voi ampua tuttua tai tuntematonta vaikka sanallisella elefanttipyssyllä – eihän siitä jää kiinni – ja mitäs se kellekään kuuluu…? Ja sitä sanotaan keskusteluksi! Outi Nyytäjä taannoin Yle Radio1:n Ykkösaamussa ihmetteli, miksi Suomesta puuttuu yhteiskunnallinen keskustelu. Ennen tässä maassa sentään käytiin sellaistakin.
Muuten mainio toimittaja Petri Kejonen erehtyi sanomaan, että nythän sitä keskustelua juuri käydäänkin, kun on netit ja muut runsaat uudet foorumit. Outi Nyytäjä ampui ajatuksen tylysti (ja totuudenmukaisesti) alas – nettikeskustelun tyylilaji kun muistuttaa lähinnä oksennusta, se on vain aggression aaltojen kuohaa…
Mistä tuo aggressio tulee? Mikä meitä vaivaa, miksi tämä ihmishalveksunta? Eikö oma itse pysy koossa muita tallaamatta? Sitä tässä kysyn.
