Tein sen. Minun Eurooppani sydän sijaitsee Berliinissä. Se on historian polttomerkitsemä kaupunki, jossa on Berliner Luft Unter den Linden. Harvassa paikassa on tuntu siitä, että joka askelen alla on kerrostumia menneisyydestä ja kulttuurista. Berliinissä on.
Luulisi että viimeistään toisen maailmansodan vaiheet ja Berliinin pommitukset olisivat muuttaneet kaupungin rakenteen niin, että esimerkiksi lukuisat puistot ja viheralueet olisivat saaneet väistyä uudisrakentamisen tieltä. Entä sodanjälkiaika? Yli 40 vuotta kaupungin kahtiajakoa ja Berliinin muuri – Euroopan avohaava – luulisi jo kahdenlaisen kaupunkisuunnittelun ajaneen puskutraktoreilla puistot, nurmikot ja metsät tasaisiksi. Mutta ei.
Entisessä kaupungin keskustassa, Potsdamer Platzin ei-kenenkään-maalla kohoaa nyt 1990-luvun arkkitehtien unelma, lasinen pilvenpiirtäjätaivas korkeuksiin. On nipistettävä nahkaansa, jotta muistaisi olevansa entisellä miinakentällä, jonka äärellä muurivuosina tuijotettiin ”toiselle puolelle” - silloin kun idän ja lännen tankit seisoivat vastapäätä toisiaan Checkpoint Charlien raja-asemalla. Uudelle Potsdamer Platzille viheralueet nyt vielä eivät ole ehtineet, mutta kaikkialla muualla…
Miten vihreä tämä suurkaupunki onkaan! Puita, puistoja, nurmikoita, istutuksia on joka puolella. Tiergartenin laaja puistometsä on Branderburger Torille johtava viheralue – lenkkeilijän, pyöräilijän, kävelijän ja auringonottajan keidas keskellä kaupunkia. Se ei kuitenkaan ole ainoa – joka puolella kaupunkia aivan kerrostalon nurkan takana turistinkin jalka eksyy yhtäkkiä puistoon, lammen rantaan tai nurmikon laidan aluskasvillisuutta pursuavaan pensaikkoon.
Ajatus nakertaa vähitellen: vielä 1960-luvulla Helsingin Kaivokadulla Rautatieaseman edessä oli vielä puita, ja niitä oli Mannerheimintielläkin Erottajalle asti. Oli korkeita lehtipuita, joiden rinnalla nykyiset nysät vaikuttavat kääpiöiltä. Miten Suomessa, puumaassa on kaupungeista riisuttu niiden keuhkot?
Vertaileva matkailija törmää hetimiten myös toiseen sanoisinko maanläheiseen asiaan. Hinnat. Berliiniläisestä supermarketista poistuu järkyttyneenä: kokonaisen viikon aamiaistarvikkeet maksavat 22-23 euroa. Muutama esimerkki: 1,5 kg appelsiineja 1,49 e, ½ litran jogurttipurkki 0,19 e, 200 gr. leikkelemakkaraa 0,99 e, salaattikerä 0,49 e. Mitä tämä on?
Hampaitaan kiristelevä vertaileva matkailija tietää, että kotimaan kaupoissa häntä sahataan silmään, ja rajusti. Joku vetää meillä välistä ja lujaa – ja meidän kai pitäisi olla tätä samaa EU-Eurooppaa… Niin kai?
Kolmas heti vertailumieltä herättävä asia on siisteys. Kun itse on viimeiset 11 vuotta joutunut todistamaan Helsingin Kallion slummiutumista, joka tupakkalain tultua voimaan kesällä 2007 on vain kiihtynyt, ei voi muuta kuin ihmetellä Berliinin siisteyttä. Joko täällä on leegio U-ja S-Bahnin siivoojia, tai sitten on tosiaan niin, että saksalaiset ovat omineet ja imeneet ekologia-aatteen niin syvälle sieluunsa, että roskia ei heitetä kadulle, vaan roskalaatikoihin, joita katuympäristössä on todella runsaasti.
Meillä taas ”trendikkäässä” Kalliossa ollaan kuin barbaarit: tehdään tarpeet mihin huvittaa, roskat jäävät siihen mihin ne sattuvat kädestä tipahtamaan. Ja yhteiskunta-äiti korjaa jäljet, vai? Yleinen suhtautuminen voidaan tiivistää typeryyteen ”so what?” Millään ei ole mitään väliä.
Onneksi Berliinillä on.
