Keväällä 2011 Munamies hurmaa suomalaisia herkällä ja sympaattisella tulkinnallaan Pave Maijasen kappaleesta Pidä huolta. Alunperin Pave teki kappaleen 1980-luvun alussa uutisfilmin innoittamana. Levyraadissa Jukka Virtanen totesi, että kyllähän Maijanen kirjoittaa osaa, mutta tarviiko sen kaikkea yhdessä kappaleessa sanoa.
Sanomisen tarve ja halu vaikuttaa ihmisten ajatteluun yhdistää Pavea ja Munamiestä. Pave tosin biisiä tehdessään halusi vaihtaa laulukielen nimenomaan suomeen, Munamies taas haluaa laulaa kaikilla mahdollisilla kielillä. Erityisen mielissään Pave on siitä, että onnistui aikoinaan tekemään kappaleen, jota ihmiset haluavat kuulla vielä vuosienkin jälkeen.
Pave Maijanen kertoo Satakunnan radion sarjassa Teinpä kerran biisin, miten kappale Pidä huolta syntyi.
Kommentit (0)
Ei kommentteja.