Kalle Ahola on lukenut Arto Mellerin tekstejä yli 20 vuotta. Vuoden 2010 alkupuolella Ahola sävelsi spontaanisti useita Mellerin runoja lauluiksi. Levynteko ei ollut tuolloin mielessä, mutta kavereilta saatu positiivinen palaute sai miehen lopulta nauhoittamaan kappaleet pitkäsoitoksi, joka kantaa nimeä ”Pääkallolipun alla”.
Mellerin teokset tarttuivat Aholan käteen jo teinivuosina kirjastosta. ”Oikeestaan ihan siitä lähtien kun 14-15-vuotiaana aloin itse biisejä enemmän kirjottaa, Melleri oli yksi niistä runoilijoista, joiden teoksia tuli lainattua. Kun olen tullut vanhemmaksi, runot ovat tulleet entistä läheisemmiksi”, Ahola kertoo.
Mellerin runoista syntyneitä lauluja Ahola esitti kavereilleen vappuna 2010. ”Tein tavallaan semmoisen vappukonsertin ja palaute oli, että ’Kalle toi on tosi makee juttu, teepä levy noista’. Seuraavaksi lähetin demot Takalon Artulle, jonka kanssa mentiin treenikämpille ja päätettiin tehdä harjoittelukeikkoja. Niiden keikkojen avulla Arttukin sai ihon alle nämä kappaleet ja innostui.”
Levyllä kuuluu spontaanius ja sensuroimaton svengi
Aluksi Ahola ja Takalo suunnittelivat pienimuotoista levytystä duona. Mitä enemmän kaksikko mietti Mellerin tekstejä, sitä enemmän he alkoivat kaivata räiskettä ja vanhan liiton levyntekoa, sellaista jossa ihmiset soittavat livenä samassa huoneessa ja antavat biisien mennä siihen suuntaan, kuin ne luonnostaan menevät. ”Me ei haluttu rajata tätä levyn kokonaisuutta tiettyyn tyyliin. Tällä levyllä on nyt humppaa, countrya, muutama rock-kappale, yksi bossanovabiisi ja niin edespäin”, Ahola toteaa.
Aholalle on tärkeää, että levyltä kuuluu spontaanius, sensuroimaton svengi ja läheisyys. Lopputuloksen ei ole tarkoitus olla virheetön tai liian hinkattu. ”Itse olen tosi tyytyväinen tähän levyyn. Olisi kiva, että se kommunikoisi ihmisten kanssa ja saisi ilmaa siipien alle ja soisi vaikka jukebokseissa, jos sellaisia vielä Suomessa on”, Ahola tuumaa.
Kommentit (2)
Ei kaikkia voi tietenkään miellyttää. Moni kriitikko on kuitenkin pitänyt Aholan uudesta levystä ja levyllähän soittaa varsin taitava bändi. Mukana ovat mm. Arttu Takalo, Marzi Nyman, Laurii Porra ja Mikko Kaakkurinniemi.
sössön söö. aholan soololevyt on kauheet kuraa. mies koettaa olla elämää suurempi taiteilija vaikka ei ole mjtään ilman bändiä.