Leavings-Orkesteri suuntaa studiosta keikoille

Leavings-Orkesteri suuntaa studiosta keikoille

Ajankohtaista - Ma 9.5.2011, klo 14.43

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Areena linkki: http://areena.yle.fi/video/1304926022791

227
tykkää tästä

Gösta Sundqvistin äkillinen kuolema oli Leevi and the Leavingsin loppu, mutta nyt Leavings-Orkesteri tekee tuloaan. Bändi alkoi soittaa yhdessä uudelleen kolme vuotta sitten ja toukokuun 2011 lopussa ilmestyy Leavings-Orkesterin ensimmäinen levy, Arpapeliä. Leavings-Orkesteri aikoo lähteä myös keikoille.

Keikkojen runko koostuu Leavings-Orkesterin kappaleista, mutta mukana on myös muutamia Leevi and the Leavingsin lauluja. ”Mukana on sellaisia kappaleita, jotka nivoutuvat hyvin tähän meidän omaan sointimaailmaamme”, Niklas Nylund ja Risto Paananen kertovat.

Leavings-Orkesterin jäsenet ovat pitäneet yhteyttä vuosien varrella. Kolmisen vuotta sitten yhteiselle tapaamiselle päätettiin ottaa soittimet mukaan. ”Siitä se sitten lähti, ruvettiin rämpyttelemään aihioita. Ei siellä ekassa sessiossa hirveesti syntynyt, mutta jotain kuitenkin”, Nylund kertoo. ”Itse asiassa ekasta tai tokasta sessiosta on levyllä kuitenkin yksi kappale mukana, että siellä on kolme vuotta vanhaa soittoa”, Risto Paananen toteaa.

Lauluja syntyi rämpytellen, hoilotellen ja kailotellen

Aluksi yhdessä soittamiseen piti totutella. Studiollakin oli vanha varjonsa. ”Vuonna 2003 mentiin viimeisen kerran yhdessä samalle studiolle  ja kerättiin kamppeet sieltä, että olihan siinä tunnetta ilmassa. Mutta me ollaan oltu niin pitkään kavereita, että kyllä se siitä lähti. Rämpytettiin, hoilotettiin ja kailotettiin siinä ja sitten syntyi jotain. Sama huumorikin löytyi paikan päällä”, Nylund kertoo.

Leavings-Orkesteri ei yritä kopioida Göstan tapaa tehdä musiikkia, vaan yhtyeellä on oma tyylinsä. ”Lähtökohtaisesti pitää tehdä omantyylistä musiikkia. Meni sitten hyvin tai huonosti, omillaan pitää pärjätä”, Niklas Nylund sanoo.

Leavings-Orkesterin albumi Arpapeliä julkaistaan 25.5.2011. ”Odotukset ovat realistiset, lokaa tulee ja tulee myös kehuja”, Risto Paananen tuumaa.

Leavings-Orkesterin Niklas Nylund ja Risto Paananen olivat Aamu-tv:n vieraina.

Lisää artisteista:Leavings-Orkesteri

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (2)

Haastattelu oli mielestäni hyvä ja onnistunut taisi tuota naisjuontajaa hieman jännittää? Mutta eipä se haittaa ja nyt odottamaan että levy ilmestyy puoteihin

Anonyymi Su 15.5.2011, klo 10.45

Pienen alku kankeuden jälkeen haastattelu oli todella mielenkiintoisen hyvä!

Anonyymi To 12.5.2011, klo 09.40

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä