Aleksanteri I (1777 - 1825), Venäjän keisarin Paavali I:n poika, Venäjän keisarina vuosina 1801 - 1825.

Romanov-sukuinen Aleksanteri I oli naimisissa Badenin prinsessa Elisabetin kanssa. Hän nousi valtaistuimelle isänsä murhan jälkeen ja oli ilmeisesti tietoinen salaliitosta, joka tähtäsi Paavali I:n syrjäyttämiseen, vaikkei hänen osuuttaan isänsä murhan suunnitteluun ole voitu osoittaa.

Aleksanteri I oli isoäitinsä Katariina Suuren tavoin kiinnostunut uudistuksista ja perehtynyt sveitsiläisen opettajansa Laharpen välityksellä vapaamieliseen ajatteluun. Hän uudisti hallintoa ja suunnitteli perustuslailliseen järjestelmään siirtymistä ja maaorjuuden lopettamista, mutta ulkopoliittisen tilanteen kiristyessä uudistukset jäivät toteuttamatta.

Aleksanteri I liittoutui vuonna 1804 Englannin kanssa Napoleonia vastaan. Kärsittyään tappion Austerlitzin ja Friedlandin taisteluissa hän kuitenkin joutui solmimaan Tilstissä vuonna 1807 liiton Napoleonin kanssa. Kun Ruotsi ei suostunut liittymään mannermaasulkeemukseksi kutsuttuun Englannin vastaiseen kauppasaartoon, Aleksanteri I aloitti Suomen sodan. Haminan rauhassa 1809 Ruotsi joutui luovuttamaan Suomen Venäjälle.

Porvoon valtiopäivillä Aleksanteri I lupasi noudattaa Suomen entisiä lakeja ja oikeuksia. Suomen suuriruhtinaana hän yhdisti Vanhan Suomen muuhun Suomeen, suostui lukuisiin Suomen asian komitean hallinnollisiin uudistusehdotuksiin ja suosi mm. Turun Akatemiaa sekä uudeksi pääkaupungiksi valittua Helsinkiä. Keisarin kansansuosiota lisäsivät hänen matkansa Suomessa sekä huhut romanssista hänen ja nuoren suomalaisen aatelisneidin Ulla Möllersvärdin välillä. Keisari ei kuitenkaan kutsunut enää toistamiseen valtiopäiviä koolle.

Aleksanteri I:n Liitto Napoleonin kanssa jäi väliaikaiseksi. Kesäkuussa 1812 Napoleon aloitti Venäjän retkensä, joka päättyi katastrofiin. "Suuri armeija" tuhoutui ja Napoleon syöstiin vallasta. Wienin kongressissa, joka 1814 - 1815 kokoontui järjestämään Napoleonin jälkeisen Euroopan asioita, Aleksanteri I muodosti Itävallan ja Preussin hallitsijoiden kanssa ns. Pyhän Allianssin, jonka tavoitteena oli estää vallankumouksellisen ajattelun leviäminen Euroopassa. Käytännössä se johti sensuuriin ja poliisivaltaan.

Aleksanteri I:n loppuvuosia leimasivat sairaudet ja psyykkiset ongelmat. Vuonna 1825 lääkärit kehoittivat häntä lähtemään Krimille hoitamaan terveyttään. Virallisesti keisari sairastui malariaan ja kuoli joulukuussa 1825. Kruununperimysjärjestyksessä seuraava veli oli luopunut jo aiemmin kruunusta veljensä Nikolai I:n hyväksi, mutta osa upseereista nousi kapinaan uutta kruununperijää vastaan. Nikolai I:n kukisti kuitenkin kapinan ankarin ottein.

Aleksanteri I:n kuoleman jälkeen Venäjällä virisi itsepintainen huhu, jonka mukaan Aleksanteri I olisikin vetäytynyt erakkona katumaan osuuttaan isänmurhaan. Huhua ovat vahvistaneet mm. hänen puolisonsa ristiriitaiset päiväkirjamerkinnät ja lausunnot, jonka mukaan keisarin sargofagi on tyhjä. Arvoitus on toistaiseksi jäänyt ratkaisematta.

> Venäjän imperiumi
Aleksanteri I:n ajan historiaa Venäjällä, Matti Vuorikoski