Fennomanian kannattajat alkoivat 1880-luvulta alkaen jakaantua eri ryhmiin, joista selvimmän oppositioasenteen omaksuivat ns. nuoret. Osittain hajaantumiseen oli johtanut puoluetaistelun painopisteen siirtyminen pois kielikysymyksestä. Kun vuosien 1883 ja 1885 kieliasetuksilla oli periaatteessa järjestetty suomen kielen tasa-arvoisuus ruotsin kielen kanssa, alkoi poliittinen mielenkiinto yhä enemmän suuntautua äänioikeuskysymykseen.

Ongelmana oli nimittäin se, että neljään säätyyn perustuva valtiopäiväjärjestys jätti kokonaan valtiollisen vaikutusvallan ulkopuolelle suuren joukon suomalaisia - kuuluivatko kiertokoulunopettajat papistoon? Saiko kauppahuoneen prokuraattori äänestää porvarissäädyn vaaleissa? Miksei vauraskaan torppari tai taitavinkaan pehtori kelvannut talonpoikaissäätyyn? Mihin säätyyn kuuluivat palkolliset ja kasvava työväestö?

Uusia äänestäjäryhmiä ei hevillä hyväksytty säätyihin sillä yhteiskunnan voimatasapaino perustui vanhaan kieli- ja säätyjakoon: talonpoikais- ja pappissääty olivat enemmistöltään suomenkielisiä; aatelisto ja porvarissääty ruotsinkielisiä. jokainen äänioikeuden laajennus olisi tämän tasapainon hävittänyt, ja uudistussuunnitelmien kohtalona oli juuttua poliittiseen taktikointiin.

1990-luvulle tultaessa alkoi kielellisen jakautumisen sijasta kansan sosiaalinen jakautuminen muutenkin tunkeutua poliittiseen elämään, Suomen työväenliikkeen synty 1880-luvulla oli jo merkki patriarkaalisen yhteiskunnan hajoamisesta, vaikka kyseessä oli vielä erittäin maltillinen wrightiläinen työväenaate. Elintason noustessa yhä useammat uudet ryhmät alkoivat vaatia kasvavassa itsetunnossaan oikeutta päättää yhteisistä asioista. Vuonna 1899 perustettiin Turussa Suomen Työväenpuolue, ja uuden vuosisadan alkaessa sosialistiset pyrkimykset levisivät nopeasti, kunnes 1903 Forssan kokouksessa perustettiin Suomen Sosialidemokraattinen Puolue.

Hovimäellä vanhaa säätyvaltaa edustaa aatelissäätyyn kuuluva valtiopäivämies ja kihlakunnantuomari Wilhelm Lindhof, uusia sosialistisia aatteita ajavat Sepän perheen ottopoika, Työmies-lehden toimittaja maisteri Elias Seppä ja jyrkemmästä sosialismista innostunut Toivo Seppä ja Oskari Leppäkorpi, josta tulee oikea sosialistiagitaattori. Äänioikeutta haikailevat myös kartanon valistunut pehtori Otto Haglund sekä edistysmieliset naiset Marie Lindhof, opettajaneiti Katri Seppä ja postineiti Sofia Ingberg.

Yhteiskunnalliset muutospaineet kasvoivat Suomessa siis jo 1890-luvulla mutta luonnollinen kehitys häiriytyi pahoin, kun Venäjällä samaan aikaan voimistuivat Suomen autonomiaa arvostelevat ja valtakunnan yhdenmukaistamista vaativat voimat. Ensimmäiset hyökkäykset Suomen erikoisasemaa kohtaan alkoivat jo vuonna 1890, kun ns. postimanifestilla Suomen postilaitos yhdistettiin Venäjän postilaitokseen. Aleksanteri III kuoltua seurasi muutaman vuoden hengähdystauko, kunnes Nikolai II ja hänen hallintonsa ryhtyivät vuonna 1898 määrätietoisesti toteuttamaan Suomen venäläistämistä.

Ensimmäisenä toimenpiteenä oli kenraalikuvernöörin vaihdos: uudeksi viranhaltijaksi nimitettiin Nikolai Bobrikov, joka loi lyhyessä ajassa tehokkaan urkkija- ja santarmikoneiston ja ryhtyi kohta kohdalta murentamaan Suomen itsehallintoa ohjenuoranaan helmikuussa 1899 annettu keisarillinen julistus. Tämän ns. helmikuun manifestin sisältö oli pelkistettynä se, että ns. yleisvaltakunnalliset lait korotettiin Suomen omien jo Ruotsin vallan ajoilta periytyvien lakien yläpuolelle. Manifesti aiheutti valtavan vastareaktion maassa, jossa sentään oli toimiva valtiopäivälaitos, oma senaatti ja kunnallishallinto sekä puolueita ja kansalaisjärjestöjä. Tyrmistystä seurasi valtava isänmaallinen innostus, ja muutamassa viikossa kerättiin Suomesta ns. Suuri adressi ja kansainvälinen kulttuuriadressi, joissa vedettiin Venäjän keisariin Suomen oikeuksien puolesta. Nikolai II kieltäytyi kuitenkin vastaanottamasta kumpaakaan lähetystöä eikä mielenilmauksilla ollut sanottavaa vaikutusta Venäjän Suomenpolitiikkaan.

Hovimäelläsuurta adressia ovat keräämässä kaikki kartanon naiset, opettajatar Katri, sisäkkö Alma, Marien tytär Lilli, Felix, Lennart ja Ruth Lindhof . Sepän Väinökin hiihtää paperi mukanaan torpasta torppaan. Hirvikosken edustajaksi adressia viemään Pietariin valitaan kyläkauppias Juho Seppä.

Kun sortotoimet johdonmukaisesti etenivät, syntyi Suomessa yksimielisen alun jälkeen menettelytaparistiriita ja ankara sisäinen poliittinen taistelu, Vanhasuomalaiset kannattavat myöntyvyyssuuntausta kun taas ruotsalaiset ja suomalaisen puolueen nuoret olivat passiivisen vastarinnan kannalla. Työväenpuolue hajaantui Venäjän-politiikassaan tamperelaisen siiven kannattaessa passiivista vastarintaa ja helsinkiläisen siiven omilla perusteillaan yhtyessä myöntyvyyssuuntaukseen.

Puoluetaistelun riehuessa autonomian hävitystyö eteni nopeasti: kesällä 1900 annettiin ylimmät virastot vähitellen venäläistävä kieliasetus, yhdistymis-, kokoontumis- ja painovapautta supistettiin entisestäänkin, venäjän kielen tuntimäärää lisättiin kouluissa, 1901 julistettiin liaton jasevelvollisuuslaki ja ryhdyttiin Suomen sotaväen hajottamiseen aste asteelta. Lopulta saavutettiin ensimmäisen sortokauden huippu vuonna 1903, kun kenraalikuvernööri Bobrikov sai ns. diktatuuriasetuksella oikeuden mm. karkottaa maasta uutta järjestystä vastaan niskottelevat. Kaikkiaan 53 henkilöä karkotettiinkin: heistä 10 Venäjälle.

Hovimäellä kutsuntalakkoihin osallistutaan voimalla. Vanha rovasti on kerrankin samassa rintamassa kuin Wilhelm Lindhof ja kieltäytyy tukemasta laitonta kutsunta ilmoitusta saarnastuolista. Kun uusi nimismies yrittää lukea ilmoitusta seurakunta reagoi veisaamalla jylisten Jumala ompi linnamme niin että kuulutusta ei kuulla. Lopulta karkotuspäätös osuu Wilhelmiinkin, joka on Turun hovioikeuden jäsen. Nimismies ja santarmit tulevat hakemaan häntä Hovimäestä. Maastakarkoitus johtaa Wilhelmin Ruotsiin ja sieltä Tanskaan.

Aika jätti syvät jäljet Suomen poliittiseen kehitykseen. Kun Eugen Schauman vuonna 1904 ampui Bobrikovin, se oli merkkinä siitä, että passiivinen vastarinta alkoi tuntua hyödyttömältä. Tosin 1904 perustetun Suomen aktiivisen vastustuspuolueen kannatus jäi pieneksi, mutta tällöin sai alkunsa se käsitys, että väkivalta voitiin hyväksyä poliittiseksi välikappaleeksi, Myöntyvyyssuuntaus puolestaan heikensi käsitystä yhteisestä kansallisesta tehtävästä, ja laittomia käskyjä toimeenpaneva virkamiehistön halveksunta johti yleensäkin esivallan auktoriteetin vähenemiseen. Lopuksi alkoi usko kaiken poliittisen toiminnan rauhalliseen kehitykseen vähetä sitä mukaa kun puoluetaistelu kiihtyi ja maanalainen kiihotus- ja propagandatyö kasvoi.

Hovimäellä Ruth ja Lennart Lindhof ovat yhteydessä sekä kagaaliin että aktivisteihin ja sosialistien linjan jyrkkeneminen näkyy selvästi Sepän torpalla. Sosialistimaisteri Elias edustaa vanhaa ihanteellista kantaa, pikkuveli Toivo ja hänen agitaattoriystävänsä Oskari ovat selvästi jyrkemmällä linjalla.

Kun Venäjällä kuitenkin alkoi vallankumouksellisuus nousta ja Aasia, jossa Japani oli solminut liiton Ison-Britannian kanssa ja asettunut päättäväisesti vastustamaan Venäjän etenemistä Korean suunnassa, vaati yhä enemmän huomiota, paine Suomen autonomiaa kohtaan alkoi helpottua. Säädyt saivat jälleen kokoontua vuoden 1904 ja 1905 valtiopäiville ja karkotusmääräykset kumottiin valtiopäivämiesten osalta.

Valtiopäivävaaleissa passiivisen vastarinnan kannattajat saivat suuren enemmistön, ja säädyt laativat heti kokoonnuttuaan ns. suuren anomuksen laillisuuden palauttamisesta. Samalla ne julistivat valtiopäivälakon siihen asti, kunnes anomukseen saataisiin vastaus. Kun sen saapuminen kesti eikä se muutamine myönnytyksineen suinkaan poistanut laittomuutta, valtiopäivät eivät ehtineet käsitellä syntynyttä lainsäädäntöruuhkaa. Ennen kaikkea jäi yhä tärkeämmäksi kohonnut äänioikeuskysymys käsittelemättä ja se synnytti sosialidemokraattien raivokkaita mielenilmauksia, jotka jo osoittivat sisäisen paineen nousseen vaarallisesti,

Hovimäellä odotetaan Wilhelmin paluuta Suomeen mutta hän saa sydänkohtauksen kotiinpaluun liikuttamana ja niin Felixistä tulee kartanon arvaamaton isäntä juuri kun olot muutenkin alkavat kiristyä.

Suomen sisäinen kuohunta purkautui sitten suurlakossa loka-marraskuussa 1905. Se levisi meille Venäjältä, missä epäonninen sota Japania vastaan oli paljastanut keisarivallan puutteet ja kauan kytenyt vallankumouksellisuus oli johtanut ilmikapinaan, Hetken oli Venäjällä jo näyttänyt siltä, että koko keisarius on vaarassa, mutta vallankumouksellisten eripuraisuus heikensi kapinan voimaa ja Nikolai II hallinto pelastui. Tsaarin oli kuitenkin liikehdinnän aikana annettava lupaus valtakunnan duuman perustamisesta ja vaikka tämän edustuslaitoksen valtuuksia myöhemmin supistettiin, oli itsevaltius siten ainakin muodollisesti kumottu Venäjällä.

Suomeen levinnyt kuohunta ja suurlakko oli ennen kaikkea todistus työväen kasvaneesta joukkovoimasta. Sen kiihkeästi ajama ohjelma (mm. Tampereen punainen manifesti) muutti suurlakon alkuperäistä päämäärää: Tavoitteena ei enää ollutkaan pelkkä laillisuuden palauttaminen vaan nyt vaadittiin tärkeimpien demokraattisten periaatteiden toteuttamista mahdollisimman nopeasti. Niinpä suurlakko ja sen jälkeinen sisäpoliittinen kuohunta sekä uudistustyö sai monia vallankumouksellisia piirteitä, vaikka varsinainen vallankumous vältettiinkin.

Niinpä viimeisillä säätyvaltiopäivillä 1906 päädyttiin jyrkkään muutokseen siirtymällä vanhasta säätyedustuksesta ja tiukasti rajatusta äänioikeudesta yksikamariseen eduskuntaan ja yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Uudistus muutti perusteellisesti myös vanhan puoluejärjestelmän. Kun noin miljoona uutta äänioikeutettua - mm kaikki naiset ja koko työväestö torppareista tehdastyöläisiin - oli pääasiassa sosiaalisesti alistetussa asemassa, oli selvää, että puolueiden kannatuksen tulisi suurelta osalta määräämään niiden sosiaalinen ohjelma ja puolueet pakotettiin siten tunnustamaan sosiaalipoliittinen värinsä. Kun lisäksi suurin osa uusista äänestäjistä oli maaseudun köyhää väkeä, kiinnitettiin puolueiden agraariohjelmiin erityistä huomiota.

Siihen asti valtiollisessa työskentelyssä tosiasiallisesti vallinnut kaksipuoluejärjestelmä muuttui tässä tilanteessa monipuoluejärjestelmäksi vuonna 1906 kun puolueet organisoituivat uudelleen ja julkaisivat ohjelmansa. Kansan sosiaalista jakautumista heijasti myös Maalaisliiton synty. Sen muodostumisessa oli niin kieli- kuin laillisuuspolitiikallakin huomattava osuus. Venäjän politiikan vuoksi suuntautui muiden puolueiden yhteisrintama myöntyvyyttä kannattanutta suomalaista puoluetta vastaan, kielipolitiikan vuoksi taas vuonna 1906 perustettua Svenska Folkpartietia vastaan. Kosia passiivinen vastarinta ja perustuslaillisuus eivät enää suurlakon jälkeen olleet yhtä ajankohtaisia kuin Bobrikovin aikaan, jäi virallisesti vasta vuonna 1906 perustettu Nuorsuomalainen puolue poliittisesti aika yksin, kun se ei sosiaalipoliittisessa ohjelmassaan ollut kyennyt seuraamaan muita suomenkielisiä puolueita. Jaon sinetöi se, että radikalisoitunut Sosiaalidemokraattinen puolue julisti porvarien ja työväestön välisen rajan ylitsekäymättömäksi kuiluksi. Ilmapiirin kiristymistä korostivat torpparilakot ja häädöt eri puolilla Suomea.

Ulkoinen tilanne ensimmäisiin eduskuntavaaleihin ryhdyttäessä oli kuitenkin suotuisa sosialidemokraateille varsinkin maaseudulla. Vaikka vanhasuomalaisten ja maalaisliiton agraariohjelmat konkreettisten uudistusten osalta erosivat sangen vähän sosialidemokraattien ohjelmasta, oli sortokauden yleinen poliittinen kiihotus vaikuttanut maaseudun proletariaattiin ja saanut aikaan sen, että sosiaalisesti ja poliittisesti alistettu asema tuntui nöyryyttävältä. Sosialidemokraattinen puolue oli ainoa, joka lupasi valtaa rahvaalle ja yläluokan kukistamista, ja jo fennomanian herättämä "herraviha" sai paremmin tyydytyksensä luokkataisteluopista kuin pelkkiä uudistuksia lupaavista ohjelmista.

Tästä oli seurauksena se, että ensimmäisissä eduskuntavaaleissa sosialistit saivat maalla (37.6%) enemmän ääniä kuin kaupungeissa (33.3 %). Sosialistit saivat 80 paikkaa uuteen eduskuntaan. Porvarillisista puolueista Suomalainen puolue selviytyi parhaiten (59 paikkaa) kun taas Ruotsalaisen puolueen entinen vaikutusvalta romahti (24 paikkaa).

Hovimäellä eletään sekä suurlakon kuohunta, sitä seurannut torpparilakko ja vaalitaistelu kaikilla rintamilla. Kun sitten äänestyspäivä koittaa, Katri ja Marie sekä vanha postineiti Softa lähtevät juhlallisesti äänestämään. Vihdoinkin on myös naisten vuoro saada äänensä kuuluviin.