Viapori oli 1800-luvun vaihteessa Suomen toiseksi suurin kaupunki, jossa oli 4600 asukasta. Asukkaita oli yli neljä kertaa enemmän kuin nykyisin. Turun asukasluku oli tuolloin noin 11000 kun taas Helsinki oli vain parintuhannen asukkaan pikkukaupunki. Viaporin asukkaat olivat sotilaita, heidän perheenjäseniään ja palvelijoitaan tai muuten varuskunnan huollosta ja palveluista vastaavia virkamiehiä ja yrittäjiä.

Viapori oli yhteydessä mantereeseen ja Helsinkiin kesäisin laivoilla lähes nykyiseen tapaan. Talvisin linnoitukseen kuljettiin viitoitettua jäätietä pitkin, joka oli Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen vilkkaasti liikennöity.

Viaporissa vallitsi suunnaton tilanahtaus. Väki asui säätynsä ja sotilasarvonsa mukaisesti. Ylimpien upseerien asunnot olivat suhteellisen väljiä, mutta jo luutnantti sai perheineen tyytyä huoneeseen ja puolikkaaseen keittiötä. Tavalliset sotamiehet nukkuivat askeettisessa yhteismajoituksessa. Kauppiaat ja käsityöläiset asustivat ja työskentelivät yleensä puusta tehdyissä taloissa ja asumuksissa, joita oli kaikkialla linnoitusalueella. Suurin osa näistä rakennuksista on hävinnyt aikojen kuluessa, sillä ne oli määrä purkaa piirityksen uhatessa.

Viaporin palvelut olivat kaupunkitasoa kauppoja, suutareita, leipomoita ja biljardisalia myöten. Kapakoita oli tavattoman paljon kuten yleensäkin varuskuntakaupungeissa. Yläluokka seurusteli keskenään punssin, musiikin, taiteiden ja teatterin parissa. Myös erilaiset hyväntekeväisyyttä tai huvittelua harrastavat salaseurat olivat Viaporin seuraelämälle tyypillisiä. Viapori oli tärkeä suomalainen kulttuurikeskus, josta monet uutuudet levisivät ympäri maata. Viaporin sotilaitten, piikojen ja muun rahvaan elämä oli raskasta raatamista kylmyyden ja kosteuden vaivaamilla saarilla. Kulkutaudit levisivät helposti ahtaudessa. Pahimmillaan niihin saattoi menehtyä puolet Viaporin asukkaista.