Kolera on vaarallinen tartuntatauti, joka oli tunnettu Intiassa jo vuosisatoja, levisi sieltä Kiinaan 1600-luvulla ja edelleen Eurooppaan 1800-luvulla aiheuttaen useita tuhoisia epidemioita. Suomeen kolera saapui ensimmäisen kerran vuonna 1831, jolloin se vaati satoja uhreja. Tuhoisin epidemia koettiin Suomessa 1853, jolloin noin puolet 5000 sairastuneesta menehtyi.

Koleran aiheuttaja - koleravibrio - opittiin tuntemaan vasta vuonna 1883. Se joutuu ihmisen suolistoon saastuneen ruuan tai juomaveden mukana ja erittää kuollessaan endotoksiinia, joka aiheuttaa ankaran ripulin ja oksentelun ja johtaa nopeasti elimistön kuivumiseen. Ennen kuin hygienian ja potilaiden eristämisen tärkeys tiedostettiin, tautiin kuoli n. 25 - 50 % sairastuneista.

Ensimmäisen koleraepidemian ankaruutta on muistelmissaan kuvannut Adolf Moberg, joka vuonna 1831 opiskeli Helsingissä. Hänestä tuli myöhemmin mm. fysiikan professori ja yliopiston rehtori.

"Aasialainen kolera - cholera morbus - oli tunkeutunut Eurooppaan ja se levisi Etelä-Venäjälle, sai vauhtia erikoisesti Puolan sodan takia ja esiintyi kesällä (1831) Pietarissa erikoisen ankaranlaatuisena. Oli selvää, ettei sitä voitu estää tulemasta Suomeen. Pelko ja vavistus valtasi kaikkien mielen. Taudin laatua ei tunnettu, lääkärit olivat siitä eri mieltä. Mitään luotettavaa hoitokeinoa ei ollut tiedossa, siihen sairastunutta pidettiin toivottomana tapauksena. Varokeinot ehkä saattoivat olla avuksi, erittäinkin poistuminen tartunta-alueelta ja ellei sitä voinut tehdä, savustaminen kloorikaasulla.

Ruskokiveä ja keittosuolaa sekoitettiin juomalasissa, päälle kaadettiin vettä ja rikkihappoa ja täten muodostuneen kaasun annettiin virrata huoneisiin, niin että oltiin vähällä läkähtyä. Varovaisemmat levittivät kloorikalkkia lautasille, mutta joka vain voi, piti kaulassa ihoa vastaan pientä nauhaan ripustettua pussia, joka oli täynnä kloorikalkkia. Toimenpiteet, joihin lääkintähallitus, senaatti ja kenraalikuvernööri - Zakrewski tuli itse Helsinkiin - ryhtyivät antaen kieltoja ja määräyksiä kulkutaudin estämiseksi ja rajoittamiseksi, ovat tämänaikaisen lääkintähistorian lehdiltä luettavissa. Sivuuttaen ne pysyn henkilökohtaisissa puitteissa.

Yliopisto suljettiin, luennot ja harjoitukset keskeytettiin toistaiseksi. kaupungissa olevia maaseudun opiskelevia kehoitettiin matkustamaan pois lukuunottamatta lääketiedettä lukevia, jotka tahtoivat ilmoittautua palvelukseen, johon kaikki lääketieteen kandidaatit kutsuttiin. Stipendinsaajat saivat kuitenkin pitää stipendinsä. Tästä johtuen Lundenius matkusti muiden ahvenanmaalaisten kanssa kaupungissa sattumalta olleella aluksella kotiin. Siellä isä tartunnan pelosta ei koko viikkoon kotiin tulon jälkeen sallinut hänen tulla ylärakennukseen vanhempien ja sisarusten luo, vaan piti häntä ikäänkuin karanteenissa alasalissa, jossa kuitenkin äiti ja sisaret kävivät häntä salaa tapaamassa.

Minä sitävastoin jäin Helsinkiin viikoksi tai pariksi koleran puhjettua, kun asosseri Bäck, jonka mukana minun piti matkustaa Grönalundiin, ei aikaisemmin saanut virkavapautta. Tämä aika oli kaamea ja epämiellyttävä. Päivä päivältä lisääntyivät sairaus- ja kuolemantapaukset ja kammottavien koleravaunujen nähtiin lakkaamatta ajaa kolistelevan kaupungin katuja."

Teoksesta Ragnar Dahlberg: Professor Adolf Mobergs autobiografi. Historiska och litteraturhistoriska studier 3. 1927 suom. Siiri Teirilä Hyvä taival (1961).