yle.fi

Osa 18. Kotiinpaluu - lokakuusta marraskuuhun 1931Neljä vuotta myöhemmin Erkki palaa meriltä. Pitäjän ulkopuolella on koleratarkastus. Kolera on niittänyt ankaraa satoa: sepän lapsista suurin osa on kuollut, kartanostakin piika Sanna.

Erkki ei enää osaa asettua entisille sijoilleen. Pikkuveli Matti on jo isän kisällinä pajalla eikä kotitorpassakaan riitä tekemistä. Erkin maailmanmiehen juttuja vierastetaan. Vain avioliitossa ja kartanon isännän ikeessä ahdistunut Carl Magnus innostuu Erkin ajatuksista. Erkki pestataankin kartanoon pehtoriksi. Kartanon taloushuolia on päätetty lievittää viinanpoltolla. Erkin ehdotuksesta viinaa lähdetään myymään Helsinkiin, missä Ulla ja Axel elävät nuoren akateemisen parin niukkaa mutta hilpeää elämää muiden lauantaiseuralaisten kanssa. Kartanon viinakuorma saadaan myytyä, ja matkalla viriää idea omasta lasitehtaasta.

Hovimäellä Hanna synnyttää Stinan avulla pojan, mutta on niin huonossa kunnossa, että piirilääkäri Ceder määrää hänet toistaiseksi lit separehen, eri vuoteeseen aviomiehensä kanssa. Carl Magnus, joka ilahtuu pojasta, Wilhelmistä, ei tästä järjestelystä pahemmin järkyty. Hanna on tuskin toipunut lapsivuoteesta, kun saa kuulla vanhempiensa kuolleen Turussa.

Pappilassa Ester elää tyyntä elämää ruustinnana ja jakaa aviomiehensä kanssa hyväntekeväisyystyöt mm. kolerapotilaiden hoitajana. Wegelius sairastuu kuolevan potilaan luona ja haluaa ennen kuolemaansa kertoa Esterille tämän isästä.

Lähetä linkki