yle.fi

Osa 20. Verenperintö - heinäkuusta syyskuuhun 1833 Ester viihtyy Ullan luona Pietarissa. Hän tapaa siellä charmantin kapteeni Erik Löwenstiernan, joka kutsuu Esterin daamikseen tanssiaisiin Ignatiewin palatsiin. Palatsissa Ester näkee seinällä muotokuvan, joka kovasti muistuttaa häntä itseään ja kaulassa olevien korujenkin samankaltaisuus on ilmeistä. Myös illan isäntä Alexander Ignatiew hämmästyy nähdessään Esterin, joka tosiasiassa on hänen serkkunsa. Niinpä nuori mies vie Esterin tapaamaan omaa isoäitiään, joka suhtautuu Esteriin ylimielisesti ja torjuvasti. Kun Ester ja Erik matkaavat tanssiaisista kotia kohti, Erik kosii Esteriä.

Hovimäen lasitehdas on rakennettu, mutta toiminta kangertelee juopon lasimestari Malmin vuoksi - häneltä kun ei tahdo valmista syntyä. Erkki polttaa täysin päreensä mokoman ketkun kanssa ja ajaa tämän tiehensä. Turusta löytyy uusi lasinpuhaltaja, saksalainen Hermann Brandt, joka ihastuttaa väen taidoillaan. Erkille aiheuttaa huolta myös kotiväki: torpissa pidetään seuroja ja saarnataan viinankiroja vastaan, ja armovuodensaarnaaja Sandberg on saanut puheillaan Aaroninkin synnintuntoon.

Kartanossa jatkuu Carl Magnuksen ja Hannan lapsesta huolimatta ankea avioelämä. Johanna puhuttelee poikaansa ja kertoo olevansa eri mieltä kartanonpidosta ja vaimon kohtelemisesta. Victoria-täti vihjailee Carl Magnuksen ja Riikan suhteesta Hannalle, joka masentuu entisestään. Johanna onnistuu saamaan miniänsä jalkeille. Kun Hanna menee talliin löytääkseen aviomiehensä, hevonen pillastuu ja pelästyneen Hannan heikko sydän pettää. Carl Magnus pitää sylissään vaimoaan, joka viime sanoikseen kertoo tienneensä, että mies rakastaa Esteriä.

Carl Magnus saa kuulla, että apteekkipullot käyvät Pietarissa hyvin kaupaksi. Niillä voisi pelastaa uhkaavasti huojuvan tehdasyrityksen. Carl Magnus jättää Wilhelmin äitinsä ja Anna-mamsellin hoitoon, lasitehtaan vastuun Erkille ja lähtee Pietariin.

Lähetä linkki