yle.fi

Jesse

1.7.2009
Jesse
Jesse on kolme vuotias sekarotuinen koirapoika, joka jäi kodittomaksi kun sen isäntä menehtyi yllättäen. Jesse asuu tilapäisesti Tiinan luona Porissa mutta uusi pysyvä koti on pian tarpeen. Tiinalla on itsellään kissoja eikä Jesse tule niiden kanssa toimeen.
Jesse on tottunut rauhalliseen ulkoilmaelämään niin purjehduksen kuin metsässä samoilun merkeissä. Koiranelämä on ollut vapaata oleilua, eikä Jesseä ole juurikaan. koulutettu. Luonteeltaan Jesse on avoin ja ihmisläheinen, eri tilanteisiin sopeutuva. Tiina toivoo löytävänsä kodin, jossa Jesse saa jatkaa rauhallista eloaan ja ihmisen joka jaksaa hieman kouluttaa Jesseä.

Ensimmäiseksi Jesse matkusti Koskuelle, Leenan, Jorman ja Jasminen luokse. Perhe otti Jessen innokkaasti vastaan ja Jessekin löysi pian oman loikoilupaikan talon portaiden alta. Jessen kanssa leikittiin ja lenkkeiltiin lähistön pelloilla. Tilaa juosta riittääkin pohjanmaan lakeuksilla ja uusia tuoksuja riitti haisteltavaksi.
Perhe ihastui Jesseen ja heidän sydämensä rauhallisuudellaan.

Tampereella Jesse tapasi Sirpan ja sai kokeilla asumista kerrostalossa. Rapusta kuuluvat äänet eivät teräshermoista Jesseä häirinneet ja kaksikon yhdessä viettämä aika oli molemmille mukavaa. Sirpalla oli halua Jessen kouluttamiseen ja ison haasteen vastaanottamiseen

Tommin testissä molemmat ehdokkaat testasivat koiran käsittelytaitojaan. Molemmat pärjäsivät hyvin, Sirpa käytti tehtävässä omaa mielikuvitustaan ja suoriutui nopeammin.

Päätös uudesta kodista syntyi nopeasti. Tiina halusi Jessen pääsevän maalle, olosuhteisiin, joihin se on aiemmassa elämässään tottunut. Jesse sai kodin Koskuelta ja pohjanmaalla iloittiin uuden perheenjäsenen paluusta.

Lähetä linkki

Esitysaika

Ohjelma esitettiin kevät-kesä 2009

Hienosti hihnassa Areenassa

YLE Areena

Hienosti hihnassa jaksot ovat nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan