YLE
 
YLE A-Ö

Parvekkeen sisustus kirppislöydöistä

Parvekkeen sisustusta (copyright YLE/videokuvaa)Mikko Paakkanen uudisti kerrostaloparvekkeen kirppis-tyyliin.






Helsinkiläisen Anna Rojaksen perheen lasitettu parveke itä-pasilalaisessa kerrostalossa oli Risainin tuloon asti toiminut lähinnä tavaroiden säilytystilana. Kalusteita, paria klaffituolia lukuunottamatta, ei ollut ja muutenkin parveke kaipasi hieman lisäväriä ja hellää kättä osakseen. Suunnittelussa tuli myös ottaa huomioon perheen kahden alle 4-vuotiaan pojan riehakkaat leikit.

Lähetystorilta löytyi värikkäitä kankaita, seinätaulu ja parveketuolit.

Istuintyynyn päällinen (copyright YLE/videokuvaa)Villakankaan palasta Mikko ompeli istuintyynyt, jotka lämpöisen materiaalinsa puolesta sopivat parvekkeelle erinomaisesti.





Tuoli Lähetystorilta (copyright YLE/videokuvaa)Tuoleista poistettiin aiemman omistajan tekemä nukkainen ja likainen verhoilukangas. Alkuperäinen kangas osoittautuikin puhtaammaksi ja paremmin sisustukseen sopivaksi.



Tuolien lisäksi Mikko suunnitteli parvekkeelle istuimen, joka kätkee sisäänsä myös säilytystilaa. Materiaaliksi Mikko etsi kierrätyslautoja jätelavoilta.

Mikon suunnittelema parvekekaluste (copyright YLE/videokuvaa)

Kaluste syntyy jätelaudoista (copyright YLE/videokuvaa)Tummaksi maalatuista mäntylaudoista poistettiin naulat, laudat sahattiin mittojen mukaan ja niistä nikkaroitiin arkkumainen kaluste.




Kahvat narusta (copyright YLE/videokuvaa)Istuimeen tehtiin avattava kansi, selkänojan taakse tilaa kahdelle altakasteluruukulle ja sivuille köydestä tehdyt kahvat.





Lopuksi laudat lakattiin värien irtoamisen estämiseksi ja näin saatiin kalusteesta parvekkeelle toimiva istuin, säilytyslaatikko ja kukkateline.

Valmis parveke (copyright YLE/videokuvaa)

Viimeistelty parveke miellytti Annaa kovasti ja siitä muodostuikin perheelle uusi oleskelutila, tai "kaffehuone" niinkuin suunnittelija Paakkanen asian ilmaisi.

Valmis parveke (copyright YLE/videokuvaa)

Kirppikseltä löydetyt kankaat ja tuolit maksoivat yhteensä 70 euroa. Parvekeistuimen materiaaleihin (laudat, naulat, maalit, lakka ja köysi) kului 60 euroa.



Lue aiemmat jutut

Leivänpaahtimesta savustuspönttö 29.11.2008
Monta helppoa joulukoristetta 22.11.2008
Laura teki räsymatosta tunikan 15.11.2008
Kasvihuone vanhoista ikkunoista 8.11.2008
Aija teki karhuntaljan villasukista ja -lapasista 25.10.2008
Laura teki juhla-asun koristellen sen mm. poppanoilla 18.10.2008
Nuorisotilan viimeistely 11.10.2008
Muurikkapannusta kiuas telttasaunaan
Metsästäjän liivi syntyi seinävaatteesta ja vanhasta paitapuserosta 27.9.2008
Nenäliinoista syntyi paita 20.9.2008
Risain Toimistohuone
Muovikasseista sienestäjälle hattu ja kassi
Fantasiapuku 17.05.08
Seinänorsu 03.05.08
Kenkien kustomointi 26.04.08
Lajitteluputki lasille, pienmetallille ja kartonkipakkauksille eli KIERRÄTIN 19.04.08
DVD–kaappi 12.04.08
Bikinit 05.04.08
Leikkimatto 29.03.08
Puuseppä Jouni Revon lapsuustrilogian toinen osa: Vanha suksi muuntautuu jousipyssyksi 15.03.08
Poncho Elina Brotherukselle 08.03.08
Muovin uusiokäyttö 01.03.08
Housuista hame 23.02.08
Venehylly 16.02.08
Puuhka ja muhvi laulaja Kaija K:lle 09.02.08
Säärystimet talvella / kassi kesällä 02.02.08
Jouni Repo teki napakelkan luistimista 26.01.08
Monipuolinen tilanjakaja 19.01.08
Laura ompeli pöytäliinasta tunikan entiselle kerhotädilleen 12.01.08
Laura teki Joulupukille vaihtovaatteet
Mikko rakensi lintulautoja arkipäiväisistä esineistä
Minna Haapkylän iltapuku valmistui vanhoista lakanoista ja pöytäliinoista
Laura teki muovista puettavan liukurin
Aija teki joulukalenterin vanhaan ilmankostuttimeen
Vanhojen työkoneiden rautaiset istuinosat muuttuivat Mikon käsissä uusiksi tuoleiksi
Mikko risainasi vanhat leikkiautot valaisimeksi
Aija teki tarjoiluvaunun kirjoituspöydän laatikosta
Laura teki täkänöistä takin
Vanhasta kirjasta korurasia
Laura teki vanhoista farkuista korsetin Essi Wuorelalle
Aija sisusti Kleinbussin käkikellolla ja verholla
Mikko rakensi surf-purjeesta autoon aurinkokatoksen
Nahkahanskoista uutta ilmettä nahkatakille
Metallihenkareista polkupyörään kori
Miesten kauluspaidoista juhlamekko ylioppilaalle
Juhlalaukku rintaliiveistä
Säilyketölkeistä shampooteline
Mikko Paakkanen rakensi mäkiauton jätepuusta ja lastenrattaista
Vanhasta akvaariosta yrttitarha
Jätemuovista suojalaukku kannettavalle tietokoneelle
Pehmoleluista vaatteita
Takit ja lehdet järjestykseen – suksien avulla!
Säilytyskaluste peltisistä leipälaatikoista
Kylmälaukusta pilkkijakkara
Miesten kauluspaidoille uusi elämä säilytysratkaisuna
Kahvisäkistä ja olutkärryistä käytännöllinen kauppakärry
Rakentajalle työliivi turvavöistä ja pressusta
Mikko teki narubasson
Jäännöskankaista ja sukkahousuista mollamaija
Luistelupipot vanhoista vaatteista
Risainerikolmikon joululahjatalkoot
Pahviputkista viinipulloteline
Täkistä talvitakki
Uusi ilme lastenhuoneelle
Cd-levyistä oviverho ja ylijäämälasista tuulikello
Satutuoli räsymatoista ja vanhasta sängystä
Suihkuverhoista sadeasu
Kattokruunu pyöränvanteesta ja tietokoneen kovalevyistä
Kissoille raapimis- ja kiipeilypuu
Vanhoista huiveista tunika ja pusero
Fantasianukkekoti vanhaan hyllykköön
Persoonallisia pyöräilykypäriä
Kumisaappaista puutarhakengät
Saunapakki ja pihakalusteet kaupunkimökille
Rokkaava koulureppu ekaluokkalaiselle
Pukeutumisvinkkejä häihin ja tanssilavoille
Häälahjaksi altered book eli altsu
Lapsille sauna-asut vanhoista pyyhkeistä
Kotitekoisia kestovaippoja kierrätyskankaista
Piknik-grilli romuliikkeen antimista
Morsiuspuvusta merihenkinen juhlamekko
Naamiaisasuja lapsille
Linnunpönttö parakkilaudasta
Kravateista hame
Nukkeja roskalavojen aarteista
Kierrätysmateriaaleista snoukkapuku
Vanhoista pitseistä vanhojentanssipuku
Hylätyistä vihkisormuksista risainattiin riipus
Bändipaidat uusiokäyttöön
Perintöpitseistä ristiäismekko
Valaisimia ja varjostimia kirppislöydöistä
Kierrätyskelkalla vauhdin hurmaa
Vanhoista farkuista salsahame
Kierrätysiltapuku linnan juhliin
Hylätystä lelusta uniikki laukku
Surffihenkiset lastenvaunut
Puinen "palvelija" sai uuden elämän
Turvallista syysmuotia koirille ja niiden omistajalle
Sukista ja säärystimistä villapaita
Äitiysmuotia kierrätyskankaista
Syksyn 2005 muut Vanhasta uutta -jutut