YLE
 
YLE A-Ö

Laura teki Joulupukille vaihtovaatteet

Annamari Eskola luovuttaa paketin pukille (copyright YLE/videokuvaa)Joulupukki on vuosikaudet tuonut ihania lahjoja, joten Lauran mielestä oli jo aika antaa jotain Joulupukillekin. Laura teki Joulupukille suomalaiskansalliset, perinteiset pukin vaatteet vanhasta huovasta ja norjalaisvillapaidasta.

Huopa on vankkaa materiaalia, joten kannattaa valita tarkkaan sellaista, joka ei ole liian paksua tai liian haurasta.

Hanki aluksi tarvittavat materiaalit:
- yksivärisiä villahuopia
- kudottu villapaita, jossa on loimi- ja kudelangat
- jotain kimaltavaa koristeeksi. Laura käytti vanhojen rannekellojen koneistojen osia.

piirustus (copyright YLE/videokuvaa)

Joulupukin takki tehtiin miesten anorakin peruskaavoja mukaillen. Tarvittavat kappaleet leikattiin huovasta. Takkiin ei tehty huppua vaan kaulus.

Norjalaisneuleesta leikattiin somisteita takin etumukseen, hihansuihin ja kaulukseen. Käytetyssä neuleessa oli valmiina hapsutusta, jota käytettiin mm. kaula-aukossa ja hihansuissa.

hapsujen purku kankaasta (copyright YLE/videokuvaa)

Koska hapsuteemaa haluttiin jatkaa myös muualle takkiin, mutta valmista hapsua ei riittänyt tarpeeksi, purettiin neuleesta kudelankoja pois jättäen jäljelle loimilangat hapsuiksi. Näin saatiin lisää somisteeksi sopivaa hapsua. Kun hapsut ovat halutun mittaiset huolitellaan purkureuna siksakilla.

etuosa yhteenommeltuna (copyright YLE/videokuvaa)

Takki ommeltiin kokoon ja sisäsaumat huoliteltiin siksakilla. Useisiin saumoihin lisättiin koristeeksi materiaalina olleen huovan värikästä reunakoristetta sekä villapaidan hapsuja ompeluvaiheessa.

Anorakin yläosaan ei laitettu anorakeissa perinteisesti olevaa vetoketjua, vaan kaula-aukon halkioon ommeltiin hakasia, joilla takin saa tarvittaessa kiinni.

kellonosia koristeeksi(copyright YLE/videokuvaa)

Kun takki oli valmis, se koristeltiin kiiltävillä vanhojen kellojen koneistoista puretuilla rattailla. Koristeluun käy tietysti mikä tahansa kaunis ja kimalteleva.

Pukille valmistettiin myös hiippalakki sekä housut. Housut ommeltiin yksinkertaisella housujen peruskaavalla hieman erisävyisestä villahuovasta. Taskuja housuihin tehtiin yksi, koska nykyään myös Joulupukki tarvitsee taskun kännykälle.

hiippalakin muoto (copyright YLE/videokuvaa)

Hiippalakki leikattiin samasta huovasta kuin anorakki. Lakin reunaan muotoiltiin korvien päälle ulottuvat läpät. Myös hiippalakki koristeltiin reunasta neuleesta tehdyllä hapsulla. Samaisesta hapsusta tehtiin myös tupsu lakin päähän.

valmiin yläosan etumus (copyright YLE/videokuvaa)

hihansuut (copyright YLE/videokuvaa)

pukki uudessa asussaan, poro ja Annamari Eskola (copyright YLE/videokuvaa)



Lue aiemmat jutut

Leivänpaahtimesta savustuspönttö 29.11.2008
Monta helppoa joulukoristetta 22.11.2008
Laura teki räsymatosta tunikan 15.11.2008
Kasvihuone vanhoista ikkunoista 8.11.2008
Aija teki karhuntaljan villasukista ja -lapasista 25.10.2008
Laura teki juhla-asun koristellen sen mm. poppanoilla 18.10.2008
Nuorisotilan viimeistely 11.10.2008
Muurikkapannusta kiuas telttasaunaan
Metsästäjän liivi syntyi seinävaatteesta ja vanhasta paitapuserosta 27.9.2008
Nenäliinoista syntyi paita 20.9.2008
Risain Toimistohuone
Muovikasseista sienestäjälle hattu ja kassi
Fantasiapuku 17.05.08
Seinänorsu 03.05.08
Kenkien kustomointi 26.04.08
Lajitteluputki lasille, pienmetallille ja kartonkipakkauksille eli KIERRÄTIN 19.04.08
DVD–kaappi 12.04.08
Bikinit 05.04.08
Leikkimatto 29.03.08
Puuseppä Jouni Revon lapsuustrilogian toinen osa: Vanha suksi muuntautuu jousipyssyksi 15.03.08
Poncho Elina Brotherukselle 08.03.08
Muovin uusiokäyttö 01.03.08
Housuista hame 23.02.08
Venehylly 16.02.08
Puuhka ja muhvi laulaja Kaija K:lle 09.02.08
Säärystimet talvella / kassi kesällä 02.02.08
Jouni Repo teki napakelkan luistimista 26.01.08
Monipuolinen tilanjakaja 19.01.08
Laura ompeli pöytäliinasta tunikan entiselle kerhotädilleen 12.01.08
Mikko rakensi lintulautoja arkipäiväisistä esineistä
Minna Haapkylän iltapuku valmistui vanhoista lakanoista ja pöytäliinoista
Laura teki muovista puettavan liukurin
Aija teki joulukalenterin vanhaan ilmankostuttimeen
Vanhojen työkoneiden rautaiset istuinosat muuttuivat Mikon käsissä uusiksi tuoleiksi
Mikko risainasi vanhat leikkiautot valaisimeksi
Aija teki tarjoiluvaunun kirjoituspöydän laatikosta
Laura teki täkänöistä takin
Vanhasta kirjasta korurasia
Laura teki vanhoista farkuista korsetin Essi Wuorelalle
Aija sisusti Kleinbussin käkikellolla ja verholla
Mikko rakensi surf-purjeesta autoon aurinkokatoksen
Nahkahanskoista uutta ilmettä nahkatakille
Metallihenkareista polkupyörään kori
Miesten kauluspaidoista juhlamekko ylioppilaalle
Juhlalaukku rintaliiveistä
Säilyketölkeistä shampooteline
Mikko Paakkanen rakensi mäkiauton jätepuusta ja lastenrattaista
Vanhasta akvaariosta yrttitarha
Jätemuovista suojalaukku kannettavalle tietokoneelle
Pehmoleluista vaatteita
Takit ja lehdet järjestykseen – suksien avulla!
Säilytyskaluste peltisistä leipälaatikoista
Kylmälaukusta pilkkijakkara
Miesten kauluspaidoille uusi elämä säilytysratkaisuna
Kahvisäkistä ja olutkärryistä käytännöllinen kauppakärry
Rakentajalle työliivi turvavöistä ja pressusta
Mikko teki narubasson
Jäännöskankaista ja sukkahousuista mollamaija
Luistelupipot vanhoista vaatteista
Risainerikolmikon joululahjatalkoot
Pahviputkista viinipulloteline
Täkistä talvitakki
Uusi ilme lastenhuoneelle
Cd-levyistä oviverho ja ylijäämälasista tuulikello
Satutuoli räsymatoista ja vanhasta sängystä
Suihkuverhoista sadeasu
Kattokruunu pyöränvanteesta ja tietokoneen kovalevyistä
Kissoille raapimis- ja kiipeilypuu
Vanhoista huiveista tunika ja pusero
Fantasianukkekoti vanhaan hyllykköön
Persoonallisia pyöräilykypäriä
Kumisaappaista puutarhakengät
Saunapakki ja pihakalusteet kaupunkimökille
Rokkaava koulureppu ekaluokkalaiselle
Pukeutumisvinkkejä häihin ja tanssilavoille
Häälahjaksi altered book eli altsu
Lapsille sauna-asut vanhoista pyyhkeistä
Kotitekoisia kestovaippoja kierrätyskankaista
Piknik-grilli romuliikkeen antimista
Morsiuspuvusta merihenkinen juhlamekko
Naamiaisasuja lapsille
Parvekkeen sisustus kirppislöydöistä
Linnunpönttö parakkilaudasta
Kravateista hame
Nukkeja roskalavojen aarteista
Kierrätysmateriaaleista snoukkapuku
Vanhoista pitseistä vanhojentanssipuku
Hylätyistä vihkisormuksista risainattiin riipus
Bändipaidat uusiokäyttöön
Perintöpitseistä ristiäismekko
Valaisimia ja varjostimia kirppislöydöistä
Kierrätyskelkalla vauhdin hurmaa
Vanhoista farkuista salsahame
Kierrätysiltapuku linnan juhliin
Hylätystä lelusta uniikki laukku
Surffihenkiset lastenvaunut
Puinen "palvelija" sai uuden elämän
Turvallista syysmuotia koirille ja niiden omistajalle
Sukista ja säärystimistä villapaita
Äitiysmuotia kierrätyskankaista
Syksyn 2005 muut Vanhasta uutta -jutut