YLE
 
YLE A-Ö

Vanhasta akvaariosta yrttitarha

tarvikkeet (copyright YLE/videokuvaa)Muotoilija Mikko Paakkasen mielestä yrttien kasvatus on hauskaa puuhaa. Mikko sai käsiinsä vanhan käytöstä poistetun akvaarion ja päätti tehdä siitä kasvihuoneen yrteille.



Mikko halusi rakentaa kasvihuoneestaan ”pienoismaailman”, joka olisi myös esteettisen näköinen. Siksi Mikko hankki kiviä, soraa, multaa sekä maljakon pientä lampea varten.

 teippien poisto (copyright YLE/videokuvaa)Ensimmäiseksi Mikko poisti akvaarion reunoista vanhat teipit ja tiivisteet ja pesi akvaarion lasit.







akvaarion pesu (copyright YLE/videokuvaa)

Sitten Mikko levitti akvaarion pohjalle karkeaa soraa, joka salaojittaa kasvualustan. Pohjalle Mikko laittoi maljakon. Akvaarion lasin viereen Mikko levitti pyöreäksi hioutunutta jokisoraa valleiksi. Tällöin lasia vasten on esteettinen sora, eikä multa näy ulospäin. Reunakivien levittämiseen hän käytti muovinpaloja, jolla sai kivet pysymään nätisti reunoilla.

kivireunus (copyright YLE/videokuvaa)

kivet tueksi (copyright YLE/videokuvaa)Kun muovit olivat vielä reunoja tukemassa, levitti Mikko mullan pohjalle. Kun muovit poistetaan, multa tukee kivet paikoilleen. Akvaarion keskelle Mikko sijoitti myös kaksi kookasta pestyä kiveä, jotka osaltaan tukevat rakennelmaa.

Mikko istutti akvaarioon erilaisia yrttejä: basilikaa, timjamia, ruohosipulia sekä persiljaa.

yrttien istutus (copyright YLE/videokuvaa)

Akvaariosta oli jäänyt myös vanha hapettimen letku. Tästä Mikko sai idean tehdä maljakkoon kuplivan suihkulähteen. Hän taivutteli kumiletkun maljakon pohjalle renkaaksi ja nosti letkun toisen pään reunan yli.

letku maljakkoon (copyright YLE/videokuvaa)

Letku kiinnitettiin hapetinlaitteeseen, maljakko täytettiin vedellä ja näin saatiin lammesta iloisesti kupliva.

kupliva lähde (copyright YLE/videokuvaa)

Sitten Mikko nosti muovinpalat varovasti pois. Lopuksi Mikko koristeli yrttitarhan viidakkohenkiseksi muutamalla aiheeseen sopivalla muovifiguurilla.

valmis yrttitarha (copyright YLE/videokuvaa)

Yrttilaatikko

jäätelöpurkista yrttilaatikko (copyright YLE/videokuvaa)Mikäli haluaa pienemmän ja helpomman tavan kasvattaa yrttejä, voi valmistaa niille kasvatuslaatikon. Mikko teki sellaisen vanhaan muoviseen jäätelörasiaan.




reikien piirtäminen (copyright YLE/videokuvaa)

Kannen Mikko mittasi ja jakoi neljään alueeseen. Kunkin sektorin keskelle Mikko piirsi pyöreää mukia apuna käyttäen reikien paikat. Reiän koko määräytyy siten, että yrttipurkin tulisi jäädä kauluksestaan kiinni, ettei se putoa pohjalle asti. Reiät Mikko leikkasi auki mattopuukolla.

kontaktimuovi pintaan (copyright YLE/videokuvaa)

Mikko leikkasi ja liimasi kannen päälle purkin reunoihin puukuvioista kontaktimuovia. Näin purkin ruma muovipinta peittyy.

kontaktimuovin liimaus (copyright YLE/videokuvaa)

Mikko leikkasi vielä reunan muovipinnoitteesta kapean viilun pois, jotta siitä voi nähdä kasteluveden rajan. Purkkiin ei saa laittaa liikaa vettä, jotta yrttien juuret eivät homehtuisi.

vedenreuna (copyright YLE/videokuvaa)

Lopuksi Mikko laittoi yrttipurkit laatikkoon ja tuki herneenversot vielä puutikulla.

yrtit purkissa (copyright YLE/videokuvaa)



Lue aiemmat jutut

Leivänpaahtimesta savustuspönttö 29.11.2008
Monta helppoa joulukoristetta 22.11.2008
Laura teki räsymatosta tunikan 15.11.2008
Kasvihuone vanhoista ikkunoista 8.11.2008
Aija teki karhuntaljan villasukista ja -lapasista 25.10.2008
Laura teki juhla-asun koristellen sen mm. poppanoilla 18.10.2008
Nuorisotilan viimeistely 11.10.2008
Muurikkapannusta kiuas telttasaunaan
Metsästäjän liivi syntyi seinävaatteesta ja vanhasta paitapuserosta 27.9.2008
Nenäliinoista syntyi paita 20.9.2008
Risain Toimistohuone
Muovikasseista sienestäjälle hattu ja kassi
Fantasiapuku 17.05.08
Seinänorsu 03.05.08
Kenkien kustomointi 26.04.08
Lajitteluputki lasille, pienmetallille ja kartonkipakkauksille eli KIERRÄTIN 19.04.08
DVD–kaappi 12.04.08
Bikinit 05.04.08
Leikkimatto 29.03.08
Puuseppä Jouni Revon lapsuustrilogian toinen osa: Vanha suksi muuntautuu jousipyssyksi 15.03.08
Poncho Elina Brotherukselle 08.03.08
Muovin uusiokäyttö 01.03.08
Housuista hame 23.02.08
Venehylly 16.02.08
Puuhka ja muhvi laulaja Kaija K:lle 09.02.08
Säärystimet talvella / kassi kesällä 02.02.08
Jouni Repo teki napakelkan luistimista 26.01.08
Monipuolinen tilanjakaja 19.01.08
Laura ompeli pöytäliinasta tunikan entiselle kerhotädilleen 12.01.08
Laura teki Joulupukille vaihtovaatteet
Mikko rakensi lintulautoja arkipäiväisistä esineistä
Minna Haapkylän iltapuku valmistui vanhoista lakanoista ja pöytäliinoista
Laura teki muovista puettavan liukurin
Aija teki joulukalenterin vanhaan ilmankostuttimeen
Vanhojen työkoneiden rautaiset istuinosat muuttuivat Mikon käsissä uusiksi tuoleiksi
Mikko risainasi vanhat leikkiautot valaisimeksi
Aija teki tarjoiluvaunun kirjoituspöydän laatikosta
Laura teki täkänöistä takin
Vanhasta kirjasta korurasia
Laura teki vanhoista farkuista korsetin Essi Wuorelalle
Aija sisusti Kleinbussin käkikellolla ja verholla
Mikko rakensi surf-purjeesta autoon aurinkokatoksen
Nahkahanskoista uutta ilmettä nahkatakille
Metallihenkareista polkupyörään kori
Miesten kauluspaidoista juhlamekko ylioppilaalle
Juhlalaukku rintaliiveistä
Säilyketölkeistä shampooteline
Mikko Paakkanen rakensi mäkiauton jätepuusta ja lastenrattaista
Jätemuovista suojalaukku kannettavalle tietokoneelle
Pehmoleluista vaatteita
Takit ja lehdet järjestykseen – suksien avulla!
Säilytyskaluste peltisistä leipälaatikoista
Kylmälaukusta pilkkijakkara
Miesten kauluspaidoille uusi elämä säilytysratkaisuna
Kahvisäkistä ja olutkärryistä käytännöllinen kauppakärry
Rakentajalle työliivi turvavöistä ja pressusta
Mikko teki narubasson
Jäännöskankaista ja sukkahousuista mollamaija
Luistelupipot vanhoista vaatteista
Risainerikolmikon joululahjatalkoot
Pahviputkista viinipulloteline
Täkistä talvitakki
Uusi ilme lastenhuoneelle
Cd-levyistä oviverho ja ylijäämälasista tuulikello
Satutuoli räsymatoista ja vanhasta sängystä
Suihkuverhoista sadeasu
Kattokruunu pyöränvanteesta ja tietokoneen kovalevyistä
Kissoille raapimis- ja kiipeilypuu
Vanhoista huiveista tunika ja pusero
Fantasianukkekoti vanhaan hyllykköön
Persoonallisia pyöräilykypäriä
Kumisaappaista puutarhakengät
Saunapakki ja pihakalusteet kaupunkimökille
Rokkaava koulureppu ekaluokkalaiselle
Pukeutumisvinkkejä häihin ja tanssilavoille
Häälahjaksi altered book eli altsu
Lapsille sauna-asut vanhoista pyyhkeistä
Kotitekoisia kestovaippoja kierrätyskankaista
Piknik-grilli romuliikkeen antimista
Morsiuspuvusta merihenkinen juhlamekko
Naamiaisasuja lapsille
Parvekkeen sisustus kirppislöydöistä
Linnunpönttö parakkilaudasta
Kravateista hame
Nukkeja roskalavojen aarteista
Kierrätysmateriaaleista snoukkapuku
Vanhoista pitseistä vanhojentanssipuku
Hylätyistä vihkisormuksista risainattiin riipus
Bändipaidat uusiokäyttöön
Perintöpitseistä ristiäismekko
Valaisimia ja varjostimia kirppislöydöistä
Kierrätyskelkalla vauhdin hurmaa
Vanhoista farkuista salsahame
Kierrätysiltapuku linnan juhliin
Hylätystä lelusta uniikki laukku
Surffihenkiset lastenvaunut
Puinen "palvelija" sai uuden elämän
Turvallista syysmuotia koirille ja niiden omistajalle
Sukista ja säärystimistä villapaita
Äitiysmuotia kierrätyskankaista
Syksyn 2005 muut Vanhasta uutta -jutut