YLE
 
YLE A-Ö

Laura teki räsymatosta tunikan 15.11.2008

Laura Saloheimo halusi tehdä vaatteen jostakin, jota ei ensisijaisesti ajatella päälle puettavaksi. Vanhasta ohuesta räsymatosta syntyi hieno tunikamallinen vaate iltojen rientoihin. Tätä valmistaessa päästiin käsiksi käsityön hienouteen: Siihen miten jostain voi tulla jotain todella erilaista, kuin mitä alkuperäinen tuote on.

Valitse kauniin värinen, ohut, puhdas ja suhteellisen ehjä räsymatto. Pieniä reikiä matossa voi olla, koska ne voi joko väistää tai sitten olla välittämättä. Mattoa kuitenkin puretaan matkan varrella.

Leikkaaminen (copyright YLE/videokuvaa)

Mittaa rinnanympärys ja leikkaa matosta sopivat palat, joista saat etu- ja takakappaleet. Siksakkaa kumpaankin kappaleeseen ommel n. 15 cm päähän sivureunasta. Siksak-ompeleita kannattaa tehdä useampi samaan kohtaan, että ommel varmasti kestää. Leikkaa toisesta reunasta reuna auki siten, että pääset purkamaan loimilankoja siksakkiin saakka.

Purkaminen (copyright YLE/videokuvaa)

Pura loimet pois ja vapauta kude roikkumaan siksakkiin asti.

Ompelu (copyright YLE/videokuvaa)

Muotoile yläosan ehjää mattoa rintalaskoksin ja sivusaumoin. Sopivaan muotoon. Kiinnitä etu- ja takakappaleet toisiinsa ommellen ne päällekkäin, ettei saumasta tule liian paksu. Huolittele sauma ompelemalle sen päälle kaunis kangasnauha.

Palmikointi (copyright YLE/videokuvaa)

Palmikoi osa vapaina roikkuvista kuteista. Ompele letit kiinni alareunoista, että letit pysyvät kasassa. Voit koristella roikkuvat kuteet myös muuten, käyttäen esimerkiksi helmiä. Leikkaa mekko auki takakappaleen keskeltä ja huolittele reunat. Kiinnitä niihin nepparit pukemisen helpottamiseksi. Laita mekon yläreunaan kuminauha, jotta se pysyy mukavasti päällä. Sopiva mitta kuminauhalle on kolmasosa yläreunan kokonaispituudesta.

Pura jäljellejääneestä matosta sen verran kuteita, että saat letitettyä niistä olkaimet. Kiinnitä olkaimet oikeille paikoille.

Viivojen vetäminen (copyright YLE/videokuvaa)

Leikkaa vuori harsokankaista. Voit halutessasi värjätä harsot ensin sopivilla väreillä. Vuoren kappaleet ovat korkean kapean kolmion muotoisia, että niistä saa alaspäin levenevän vuoren. Piirrä vuoren kappaleisiin suoria viivoja ylhäältä alas.

Vuoren kiinnitys (copyright YLE/videokuvaa)

Ompele vuori kokoon ja kiinnitä se mekon rinnan alapuolen kohtaan, siihen mistä vapaana roikkuvat kuteet alkavat. Ompele palmikoita ja kuteita vuoreen satunnaisesti, että alaosa saa ”kiinteämmän” muodon. Ompele vuorta vielä kiinni takaa keskeltä noin 2/3 matkalta.

Valmis mekko (copyright YLE/videokuvaa)



Lue aiemmat jutut

Leivänpaahtimesta savustuspönttö 29.11.2008
Monta helppoa joulukoristetta 22.11.2008
Kasvihuone vanhoista ikkunoista 8.11.2008
Aija teki karhuntaljan villasukista ja -lapasista 25.10.2008
Laura teki juhla-asun koristellen sen mm. poppanoilla 18.10.2008
Nuorisotilan viimeistely 11.10.2008
Muurikkapannusta kiuas telttasaunaan
Metsästäjän liivi syntyi seinävaatteesta ja vanhasta paitapuserosta 27.9.2008
Nenäliinoista syntyi paita 20.9.2008
Risain Toimistohuone
Muovikasseista sienestäjälle hattu ja kassi
Fantasiapuku 17.05.08
Seinänorsu 03.05.08
Kenkien kustomointi 26.04.08
Lajitteluputki lasille, pienmetallille ja kartonkipakkauksille eli KIERRÄTIN 19.04.08
DVD–kaappi 12.04.08
Bikinit 05.04.08
Leikkimatto 29.03.08
Puuseppä Jouni Revon lapsuustrilogian toinen osa: Vanha suksi muuntautuu jousipyssyksi 15.03.08
Poncho Elina Brotherukselle 08.03.08
Muovin uusiokäyttö 01.03.08
Housuista hame 23.02.08
Venehylly 16.02.08
Puuhka ja muhvi laulaja Kaija K:lle 09.02.08
Säärystimet talvella / kassi kesällä 02.02.08
Jouni Repo teki napakelkan luistimista 26.01.08
Monipuolinen tilanjakaja 19.01.08
Laura ompeli pöytäliinasta tunikan entiselle kerhotädilleen 12.01.08
Laura teki Joulupukille vaihtovaatteet
Mikko rakensi lintulautoja arkipäiväisistä esineistä
Minna Haapkylän iltapuku valmistui vanhoista lakanoista ja pöytäliinoista
Laura teki muovista puettavan liukurin
Aija teki joulukalenterin vanhaan ilmankostuttimeen
Vanhojen työkoneiden rautaiset istuinosat muuttuivat Mikon käsissä uusiksi tuoleiksi
Mikko risainasi vanhat leikkiautot valaisimeksi
Aija teki tarjoiluvaunun kirjoituspöydän laatikosta
Laura teki täkänöistä takin
Vanhasta kirjasta korurasia
Laura teki vanhoista farkuista korsetin Essi Wuorelalle
Aija sisusti Kleinbussin käkikellolla ja verholla
Mikko rakensi surf-purjeesta autoon aurinkokatoksen
Nahkahanskoista uutta ilmettä nahkatakille
Metallihenkareista polkupyörään kori
Miesten kauluspaidoista juhlamekko ylioppilaalle
Juhlalaukku rintaliiveistä
Säilyketölkeistä shampooteline
Mikko Paakkanen rakensi mäkiauton jätepuusta ja lastenrattaista
Vanhasta akvaariosta yrttitarha
Jätemuovista suojalaukku kannettavalle tietokoneelle
Pehmoleluista vaatteita
Takit ja lehdet järjestykseen – suksien avulla!
Säilytyskaluste peltisistä leipälaatikoista
Kylmälaukusta pilkkijakkara
Miesten kauluspaidoille uusi elämä säilytysratkaisuna
Kahvisäkistä ja olutkärryistä käytännöllinen kauppakärry
Rakentajalle työliivi turvavöistä ja pressusta
Mikko teki narubasson
Jäännöskankaista ja sukkahousuista mollamaija
Luistelupipot vanhoista vaatteista
Risainerikolmikon joululahjatalkoot
Pahviputkista viinipulloteline
Täkistä talvitakki
Uusi ilme lastenhuoneelle
Cd-levyistä oviverho ja ylijäämälasista tuulikello
Satutuoli räsymatoista ja vanhasta sängystä
Suihkuverhoista sadeasu
Kattokruunu pyöränvanteesta ja tietokoneen kovalevyistä
Kissoille raapimis- ja kiipeilypuu
Vanhoista huiveista tunika ja pusero
Fantasianukkekoti vanhaan hyllykköön
Persoonallisia pyöräilykypäriä
Kumisaappaista puutarhakengät
Saunapakki ja pihakalusteet kaupunkimökille
Rokkaava koulureppu ekaluokkalaiselle
Pukeutumisvinkkejä häihin ja tanssilavoille
Häälahjaksi altered book eli altsu
Lapsille sauna-asut vanhoista pyyhkeistä
Kotitekoisia kestovaippoja kierrätyskankaista
Piknik-grilli romuliikkeen antimista
Morsiuspuvusta merihenkinen juhlamekko
Naamiaisasuja lapsille
Parvekkeen sisustus kirppislöydöistä
Linnunpönttö parakkilaudasta
Kravateista hame
Nukkeja roskalavojen aarteista
Kierrätysmateriaaleista snoukkapuku
Vanhoista pitseistä vanhojentanssipuku
Hylätyistä vihkisormuksista risainattiin riipus
Bändipaidat uusiokäyttöön
Perintöpitseistä ristiäismekko
Valaisimia ja varjostimia kirppislöydöistä
Kierrätyskelkalla vauhdin hurmaa
Vanhoista farkuista salsahame
Kierrätysiltapuku linnan juhliin
Hylätystä lelusta uniikki laukku
Surffihenkiset lastenvaunut
Puinen "palvelija" sai uuden elämän
Turvallista syysmuotia koirille ja niiden omistajalle
Sukista ja säärystimistä villapaita
Äitiysmuotia kierrätyskankaista
Syksyn 2005 muut Vanhasta uutta -jutut