YLE
 
YLE A-Ö

Pehmoleluista vaatteita

luonnos (copyright YLE/videokuvaa)Laura Saloheimo halusi valmistaa luistelijatytölle lämpimän takin. Koska kirpputorit ovat pullollaan loppuun rakastettuja pehmoleluja, Laura päätti hyödyntää niitä vaatteessa.

villakankaan leikkuu (copyright YLE/videokuvaa)Ensin Laura etsi takkiin pohjaksi vanhan villakankaan. Toki myös käytetty huopa soveltuu tähän hyvin.

Laura kaavoitti takin helman siten, että puolitti etu- ja takakappaleen kaavan keskeltä ja lisäsi väliin runsaasti kellotusvaraa. Laura leikkasi etu- ja takakappaleen ja lisäksi vielä 4 kpl kellotuskiiloja, 2 eteen ja 2 taakse.

helmakiilat (copyright YLE/videokuvaa)

Hihat Laura leikkasi 10-13 cm ”liian lyhyiksi” ja sitten lisäksi muutaman sentin varsinaista hihaa leveämmän palan hihan jatkoksi.

hihan jatkopala (copyright YLE/videokuvaa)

Kauluksesta Laura teki reilun ja pyöreäreunaisen.

Takin vuoriksi Laura valitsi vanhan pöytäliinan, koska sattui löytämään päällikankaaseen sopivan kuosin. Värikäs vuori piristää kokonaisuutta.

Laura aloitti ompelemalla kiilat takin helmaan ja ompeli sitten etu- ja takakappaleet yhteen. Tämän jälkeen Laura kiinnitti kauluksen. Hihat Laura kokosi siten, että rypytti ompelukoneella summittain leveämmän kappaleen hihansuuhun sopivaksi ja ompeli kappaleen hihansuuhun.

rypytys (copyright YLE/videokuvaa)

kaitaleen ompelu (copyright YLE/videokuvaa)Kummankin hihan suun sekä kauluksen reunan Laura huolitteli kankaasta leikatulla kaitaleella. Hihansuuhun Laura laittoi kuminauhat, jotta hihansuu menee kauniisti pussille. Sitten Laura kiinnitti hihat takkiin.



hihansuu pussille (copyright YLE/videokuvaa)

Laura ompeli vuorin kokoon. Takin helmaan voi halutessaan laittaa myös rypytyksen, jos haluaa romanttisemman tunnelman takkiin.

vuorin leikkuu (copyright YLE/videokuvaa)

Seuraavaksi Laura ompeli päällisen ja vuorin yhteen. Samalla ompeleella kiinnittyi niskaan ripustuslenkki.

Laura sommitteli nallet takin helmaan ja ompeli ne käsin kiinni siten, että ne eivät kiristä takkikangasta.

nallet helmassa (copyright YLE/videokuvaa)

Lopuksi Laura ompeli 4 nepparia takkiin, ja kiinnitti sitten lisäksi nalleja pitämään takin reunaa kiinni. Nepparien sijaan kiinnittimiksi käyvät yhtä hyvin napit.

nappien kiinnitys (copyright YLE/videokuvaa)

valmis takki (copyright YLE/videokuvaa)

Asusteet

hylkeen leikkuu_p (copyright YLE/videokuvaa)Lapasia varten Laura hankki kaksi samantyyppistä hyljettä. Nallet käyvät tähän myös, jos ne on tehty yhtenäisestä kankaasta – eli pehmolelussa ei ole erikseen päätä tai käsiä.



hylkeen leikkuu (copyright YLE/videokuvaa)

Lieviä tunnontuskia tuntien Laura leikkasi hylkeeseen sopivankokoisen aukon kättä varten siten, että hylkeen käpälä jäi peukalon paikaksi. Laura tyhjensi hylkeen vanusta kokonaan.

hanskojen ompelu (copyright YLE/videokuvaa)

Vanhoista paidanhihoista Laura sai sopivat resoripalat, jotka hän leikkasi ja ompeli lapasten ranteisiin.

hyljehanskat (copyright YLE/videokuvaa)

korvat irti (copyright YLE/videokuvaa)Luistelijatytön hatuksi Laura löysi kirpputorilta vanhan karvalakin. Lakkiin somisteeksi Laura leikkasi vanhasta nallesta korvannipukat ja kiinnitti ne hattuun korviksi.



karvalakkiin korvat (copyright YLE/videokuvaa)

Nalleasun materiaalit maksoivat 14e.

valmis takki (copyright YLE/videokuvaa)



Lue aiemmat jutut

Leivänpaahtimesta savustuspönttö 29.11.2008
Monta helppoa joulukoristetta 22.11.2008
Laura teki räsymatosta tunikan 15.11.2008
Kasvihuone vanhoista ikkunoista 8.11.2008
Aija teki karhuntaljan villasukista ja -lapasista 25.10.2008
Laura teki juhla-asun koristellen sen mm. poppanoilla 18.10.2008
Nuorisotilan viimeistely 11.10.2008
Muurikkapannusta kiuas telttasaunaan
Metsästäjän liivi syntyi seinävaatteesta ja vanhasta paitapuserosta 27.9.2008
Nenäliinoista syntyi paita 20.9.2008
Risain Toimistohuone
Muovikasseista sienestäjälle hattu ja kassi
Fantasiapuku 17.05.08
Seinänorsu 03.05.08
Kenkien kustomointi 26.04.08
Lajitteluputki lasille, pienmetallille ja kartonkipakkauksille eli KIERRÄTIN 19.04.08
DVD–kaappi 12.04.08
Bikinit 05.04.08
Leikkimatto 29.03.08
Puuseppä Jouni Revon lapsuustrilogian toinen osa: Vanha suksi muuntautuu jousipyssyksi 15.03.08
Poncho Elina Brotherukselle 08.03.08
Muovin uusiokäyttö 01.03.08
Housuista hame 23.02.08
Venehylly 16.02.08
Puuhka ja muhvi laulaja Kaija K:lle 09.02.08
Säärystimet talvella / kassi kesällä 02.02.08
Jouni Repo teki napakelkan luistimista 26.01.08
Monipuolinen tilanjakaja 19.01.08
Laura ompeli pöytäliinasta tunikan entiselle kerhotädilleen 12.01.08
Laura teki Joulupukille vaihtovaatteet
Mikko rakensi lintulautoja arkipäiväisistä esineistä
Minna Haapkylän iltapuku valmistui vanhoista lakanoista ja pöytäliinoista
Laura teki muovista puettavan liukurin
Aija teki joulukalenterin vanhaan ilmankostuttimeen
Vanhojen työkoneiden rautaiset istuinosat muuttuivat Mikon käsissä uusiksi tuoleiksi
Mikko risainasi vanhat leikkiautot valaisimeksi
Aija teki tarjoiluvaunun kirjoituspöydän laatikosta
Laura teki täkänöistä takin
Vanhasta kirjasta korurasia
Laura teki vanhoista farkuista korsetin Essi Wuorelalle
Aija sisusti Kleinbussin käkikellolla ja verholla
Mikko rakensi surf-purjeesta autoon aurinkokatoksen
Nahkahanskoista uutta ilmettä nahkatakille
Metallihenkareista polkupyörään kori
Miesten kauluspaidoista juhlamekko ylioppilaalle
Juhlalaukku rintaliiveistä
Säilyketölkeistä shampooteline
Mikko Paakkanen rakensi mäkiauton jätepuusta ja lastenrattaista
Vanhasta akvaariosta yrttitarha
Jätemuovista suojalaukku kannettavalle tietokoneelle
Takit ja lehdet järjestykseen – suksien avulla!
Säilytyskaluste peltisistä leipälaatikoista
Kylmälaukusta pilkkijakkara
Miesten kauluspaidoille uusi elämä säilytysratkaisuna
Kahvisäkistä ja olutkärryistä käytännöllinen kauppakärry
Rakentajalle työliivi turvavöistä ja pressusta
Mikko teki narubasson
Jäännöskankaista ja sukkahousuista mollamaija
Luistelupipot vanhoista vaatteista
Risainerikolmikon joululahjatalkoot
Pahviputkista viinipulloteline
Täkistä talvitakki
Uusi ilme lastenhuoneelle
Cd-levyistä oviverho ja ylijäämälasista tuulikello
Satutuoli räsymatoista ja vanhasta sängystä
Suihkuverhoista sadeasu
Kattokruunu pyöränvanteesta ja tietokoneen kovalevyistä
Kissoille raapimis- ja kiipeilypuu
Vanhoista huiveista tunika ja pusero
Fantasianukkekoti vanhaan hyllykköön
Persoonallisia pyöräilykypäriä
Kumisaappaista puutarhakengät
Saunapakki ja pihakalusteet kaupunkimökille
Rokkaava koulureppu ekaluokkalaiselle
Pukeutumisvinkkejä häihin ja tanssilavoille
Häälahjaksi altered book eli altsu
Lapsille sauna-asut vanhoista pyyhkeistä
Kotitekoisia kestovaippoja kierrätyskankaista
Piknik-grilli romuliikkeen antimista
Morsiuspuvusta merihenkinen juhlamekko
Naamiaisasuja lapsille
Parvekkeen sisustus kirppislöydöistä
Linnunpönttö parakkilaudasta
Kravateista hame
Nukkeja roskalavojen aarteista
Kierrätysmateriaaleista snoukkapuku
Vanhoista pitseistä vanhojentanssipuku
Hylätyistä vihkisormuksista risainattiin riipus
Bändipaidat uusiokäyttöön
Perintöpitseistä ristiäismekko
Valaisimia ja varjostimia kirppislöydöistä
Kierrätyskelkalla vauhdin hurmaa
Vanhoista farkuista salsahame
Kierrätysiltapuku linnan juhliin
Hylätystä lelusta uniikki laukku
Surffihenkiset lastenvaunut
Puinen "palvelija" sai uuden elämän
Turvallista syysmuotia koirille ja niiden omistajalle
Sukista ja säärystimistä villapaita
Äitiysmuotia kierrätyskankaista
Syksyn 2005 muut Vanhasta uutta -jutut