YLE
 
YLE A-Ö

Mikko rakensi lintulautoja arkipäiväisistä esineistä

ulkoruokintaa (copyright YLE/videokuvaa)Talven tullen lintujen on vaikea löytää ravintoa lumen ja jään takia. Suomessa talvehtivat linnut ovat riippuvaisia ihmisten tarjoamasta lisäravinnosta. Lintulautaa ei kuitenkaan tarvitse välttämättä lähteä ostamaan. Mikko valmisti kolme erilaista lintulautaa kodista löytyneistä esineistä.

Tarvittavat materiaalit:
Lauta 1
- lastensaapas
- LP-singlelevy
- rautalankahenkari
Lauta 2
- hillopurkki
- 2 kpl muovilautasia
- polyuretaaniliimaa
- ruuveja ja letkunpätkät
- vanerinpala
- harjanvarsi
Lauta 3
- muovinen sitruspuserrin
- narua

saappaan kärki leikataan auki (copyright YLE/videokuvaa)

Ensimmäisen ruokinta-automaatin Mikko teki vanhasta lasten saappaasta, rautalankahenkarista ja singlestä. Ensin kengän kärkeen leikattiin aukko, josta linnut voivat syödä siemenet. Saappaan varsi toimii siementen säiliönä ja syöttää lisää siemeniä sitä mukaa, kun ruoka vähenee kengän kärjestä. Henkari taivutettiin ensin suoraksi lukuun ottamatta koukkua.

henkarin taivutus (copyright YLE/videokuvaa)

Sitten henkariin taivutettiin ”olkapäät” siihen kohtaan, mihin saappaan suu osuu. Kengän pohjaan porattiin kaksi reikää, joiden läpi henkari pujotettiin. Henkari lyhennettiin oikeaan mittaan jättäen pohjan ulkopuolelle riittävästi pituutta, jotka taivutettiin kiinni pohjaan. LP-single pujotettiin henkarin koukun kautta katoksi saappaan suun päälle.

Seuraava lintulauta syntyi kahdesta muovilautasesta, hillopurkista, pätkästä letkua, vaneripalasta ja harjanvarresta. Ensin sahattiin lautaseen sopiva vanerialusta ja porattiin siihen sopiva reikä harjanvartta varten. Sitten leikattiin hillopurkin kanteen riittävän suuri reikä, josta siemenet mahtuvat valumaan ulos. Tämän jälkeen kanteen porattiin neljä reikää, joista kansi kiinnitettään lautasen läpi vanerialustaan. Reiät porattiin myös lautasen läpi sekä merkattiin vanerialustaan.

laudan osien kokoaminen (copyright YLE/videokuvaa)

Purkinkannen ja lautasen väliin tulee laittaa jotain korottavaa väliin, esimerkiksi 1,5 cm pätkä kumiletkua, joka mahdollistaa siementen ulostulon. Lopulta lautanen, kansi, letkunpätkät ja vanerialusta kiinnitettiin ruuvilla yhteen. Lopuksi liimattiin toinen muovilautanen hillopurkin pohjaan katoksi.

lintulautasen täyttö (copyright YLE/videokuvaa)

pusertimen poraus (copyright YLE/videokuvaa)

Kolmas ruokintalauta syntyi hetkessä muovisesta sitruspusertimesta ja narusta. Säiliöstä tuli katto ja pusertimesta ruokinta-alusta. Molempiin porattiin reikä keskelle, josta pujotettiin naru läpi. Naruun tehtiin kaksi solmua pitämään osat oikeilla paikoilla. Säiliöstä leikattiin korva pois, jotta katto pysyy tasapainossa.

narun laitto (copyright YLE/videokuvaa)


Muistathan, että lintujen talviruokinta on kuin ottaisi lemmikkieläimen talveksi. Jos ruokinnan aloittaa, on sitä jatkettava yhtäjaksoisesti siihen asti, kunnes maa on jälleen sula. Ruokintapaikkaan tottuneet linnut eivät välttämättä löydä tarpeeksi nopeasti uutta paikkaa ja ne saattavat menehtyä, jos ravinto loppuu kovien pakkasten aikaan.

lintu ruokailemassa (copyright YLE/videokuvaa)

Jos lintulauta on sellainen, missä linnut pääsevät kävelemään ruuan päällä, tulee lauta puhdistaa ja desinfioida pari kertaa talven aikana, etteivät erilaiset taudit pääse leviämään. Muista käyttää hanskoja puhdistaessasi lautaa.

Jos tarjoat linnuille talipalloja tai rasvasiemenseostankoja, poista niiden ympärillä oleva verkko ennen tarjolle asettamista. Muutoin linnut voivat tarttua niihin kiinni ja kuolla.



Lue aiemmat jutut

Leivänpaahtimesta savustuspönttö 29.11.2008
Monta helppoa joulukoristetta 22.11.2008
Laura teki räsymatosta tunikan 15.11.2008
Kasvihuone vanhoista ikkunoista 8.11.2008
Aija teki karhuntaljan villasukista ja -lapasista 25.10.2008
Laura teki juhla-asun koristellen sen mm. poppanoilla 18.10.2008
Nuorisotilan viimeistely 11.10.2008
Muurikkapannusta kiuas telttasaunaan
Metsästäjän liivi syntyi seinävaatteesta ja vanhasta paitapuserosta 27.9.2008
Nenäliinoista syntyi paita 20.9.2008
Risain Toimistohuone
Muovikasseista sienestäjälle hattu ja kassi
Fantasiapuku 17.05.08
Seinänorsu 03.05.08
Kenkien kustomointi 26.04.08
Lajitteluputki lasille, pienmetallille ja kartonkipakkauksille eli KIERRÄTIN 19.04.08
DVD–kaappi 12.04.08
Bikinit 05.04.08
Leikkimatto 29.03.08
Puuseppä Jouni Revon lapsuustrilogian toinen osa: Vanha suksi muuntautuu jousipyssyksi 15.03.08
Poncho Elina Brotherukselle 08.03.08
Muovin uusiokäyttö 01.03.08
Housuista hame 23.02.08
Venehylly 16.02.08
Puuhka ja muhvi laulaja Kaija K:lle 09.02.08
Säärystimet talvella / kassi kesällä 02.02.08
Jouni Repo teki napakelkan luistimista 26.01.08
Monipuolinen tilanjakaja 19.01.08
Laura ompeli pöytäliinasta tunikan entiselle kerhotädilleen 12.01.08
Laura teki Joulupukille vaihtovaatteet
Minna Haapkylän iltapuku valmistui vanhoista lakanoista ja pöytäliinoista
Laura teki muovista puettavan liukurin
Aija teki joulukalenterin vanhaan ilmankostuttimeen
Vanhojen työkoneiden rautaiset istuinosat muuttuivat Mikon käsissä uusiksi tuoleiksi
Mikko risainasi vanhat leikkiautot valaisimeksi
Aija teki tarjoiluvaunun kirjoituspöydän laatikosta
Laura teki täkänöistä takin
Vanhasta kirjasta korurasia
Laura teki vanhoista farkuista korsetin Essi Wuorelalle
Aija sisusti Kleinbussin käkikellolla ja verholla
Mikko rakensi surf-purjeesta autoon aurinkokatoksen
Nahkahanskoista uutta ilmettä nahkatakille
Metallihenkareista polkupyörään kori
Miesten kauluspaidoista juhlamekko ylioppilaalle
Juhlalaukku rintaliiveistä
Säilyketölkeistä shampooteline
Mikko Paakkanen rakensi mäkiauton jätepuusta ja lastenrattaista
Vanhasta akvaariosta yrttitarha
Jätemuovista suojalaukku kannettavalle tietokoneelle
Pehmoleluista vaatteita
Takit ja lehdet järjestykseen – suksien avulla!
Säilytyskaluste peltisistä leipälaatikoista
Kylmälaukusta pilkkijakkara
Miesten kauluspaidoille uusi elämä säilytysratkaisuna
Kahvisäkistä ja olutkärryistä käytännöllinen kauppakärry
Rakentajalle työliivi turvavöistä ja pressusta
Mikko teki narubasson
Jäännöskankaista ja sukkahousuista mollamaija
Luistelupipot vanhoista vaatteista
Risainerikolmikon joululahjatalkoot
Pahviputkista viinipulloteline
Täkistä talvitakki
Uusi ilme lastenhuoneelle
Cd-levyistä oviverho ja ylijäämälasista tuulikello
Satutuoli räsymatoista ja vanhasta sängystä
Suihkuverhoista sadeasu
Kattokruunu pyöränvanteesta ja tietokoneen kovalevyistä
Kissoille raapimis- ja kiipeilypuu
Vanhoista huiveista tunika ja pusero
Fantasianukkekoti vanhaan hyllykköön
Persoonallisia pyöräilykypäriä
Kumisaappaista puutarhakengät
Saunapakki ja pihakalusteet kaupunkimökille
Rokkaava koulureppu ekaluokkalaiselle
Pukeutumisvinkkejä häihin ja tanssilavoille
Häälahjaksi altered book eli altsu
Lapsille sauna-asut vanhoista pyyhkeistä
Kotitekoisia kestovaippoja kierrätyskankaista
Piknik-grilli romuliikkeen antimista
Morsiuspuvusta merihenkinen juhlamekko
Naamiaisasuja lapsille
Parvekkeen sisustus kirppislöydöistä
Linnunpönttö parakkilaudasta
Kravateista hame
Nukkeja roskalavojen aarteista
Kierrätysmateriaaleista snoukkapuku
Vanhoista pitseistä vanhojentanssipuku
Hylätyistä vihkisormuksista risainattiin riipus
Bändipaidat uusiokäyttöön
Perintöpitseistä ristiäismekko
Valaisimia ja varjostimia kirppislöydöistä
Kierrätyskelkalla vauhdin hurmaa
Vanhoista farkuista salsahame
Kierrätysiltapuku linnan juhliin
Hylätystä lelusta uniikki laukku
Surffihenkiset lastenvaunut
Puinen "palvelija" sai uuden elämän
Turvallista syysmuotia koirille ja niiden omistajalle
Sukista ja säärystimistä villapaita
Äitiysmuotia kierrätyskankaista
Syksyn 2005 muut Vanhasta uutta -jutut