YLE
 
YLE A-Ö

Vanhoista pitseistä vanhojentanssipuku

Keskeneräinen puku mallinuken päällä (copyright YLE/videokuvaa)Tanssiaispuvun valmistus kierrätysmateriaaleista on sattuman kauppaa. Mukaan tarvitaan myös ripaus luottavaista luovuutta. Lukiolaistyttö Riina Kivilahti antoi Kirppiksen suunnittelija Laura Saloheimolle ajatuksen vihreästä, sirosta ja metsäisestä puvusta.

Kun pukua suunnitellaan, on hyvä saada lähtökohdaksi jokin idea. - Kun ajatus on selkeä, on helpompi etsiä materiaaleja pukuun. Toinen huomioitava asia on se, haluaako värjätä materiaalit. Kotikonstein värjättäessä materiaalin on hyvä olla puuvillaa, pellavaa, silkkiä tai viskoosia.

Ennen värjäämistä Laura leikkasi kankaasta pienen palasen ja testasi sillä, tarttuuko väri. Värjäämisen jälkeen puvun kankaat leikattiin muotoonsa.

Puvun malli sai olla vanhanaikainen ja Laura löysikin valmiista kaavapohjista sopivia malleja, joita vielä muokkasi mieleisekseen. Puvusta olisi hyvä tehdä sovituskappale, jonka kankaaksi kelpaavat vaikkapa vanhat lakanat. Kun malli istuu kantajalleen, on helpompi suunnitella, mihin puvun osiin eri materiaalit käyttäisi.

Puvun selkää (copyright YLE/videokuvaa)Ompelija Niina Palin pujotti alushameen helmaan vanteen ja ompeli puvun yläosaan korsettiluut ryhtiä antamaan.





Niina Palin ja Laura Saloheimo (copyright YLE/videokuvaa)Lopuksi kangaspalat ommeltiin yhteen, pitsikankaiset hihat rypytettiin ja kokonaisuuden kruunasi laahus, joka oli tehty kahdesta vanhasta pöytäliinasta.




Asusteiksi Niina loihti ylijäämäkankaista käsilaukun ja pitsinauhasta tärkätyn kaulakorun.

Kaulakorun tärkki:
Pitsin tärkkäystä kattilassa (copyright YLE/videokuvaa)
1 dl kylmää vettä ja 2 tl perunajauhoja.
Sekoita aineet yhteen ja kiehauta.
Kastele tärkättävä kankaanpalanen ensiksi vedellä ja sekoita "tärkkelyskiisseliin".
Pyyhi ylimääräinen tärkkiseos pois ja aseta kankaanpalanen suoralle alustalle kuivamaan vuorokaudeksi.

Muutamia vinkkejä, jotka tuovat tanssiaispukuun näyttävyyttä:

Puku edestä (copyright YLE/videokuvaa)- Alushameeseen laitettu vanne tuo helmaan runsautta ja tanssiessa liikkeeseen sulavuutta
- Korsettiluut antavat puvun yläosaan ryhtiä
- Hulmuavat ja runsaat hihat saat, jos kiinnität niihin pyöreitä pitsiliinoja


Niina Palin ja Riina Kivilahti (copyright YLE/videokuvaa)- Pukuun sopivat korut ja laukun voit tehdä jäljellejääneistä pitseistä ja kankaista






Kallion lukion wanhojen tansseja pyörähdeltiin Paasitornin juhlasalissa Helsingissä. Riinan kavaljeerina parketilla taituroi Ukko Kantonen.

 Riina Kivilahti ja Ukko Kantonen tansseissa (copyright YLE/videokuvaa)



Lue aiemmat jutut

Leivänpaahtimesta savustuspönttö 29.11.2008
Monta helppoa joulukoristetta 22.11.2008
Laura teki räsymatosta tunikan 15.11.2008
Kasvihuone vanhoista ikkunoista 8.11.2008
Aija teki karhuntaljan villasukista ja -lapasista 25.10.2008
Laura teki juhla-asun koristellen sen mm. poppanoilla 18.10.2008
Nuorisotilan viimeistely 11.10.2008
Muurikkapannusta kiuas telttasaunaan
Metsästäjän liivi syntyi seinävaatteesta ja vanhasta paitapuserosta 27.9.2008
Nenäliinoista syntyi paita 20.9.2008
Risain Toimistohuone
Muovikasseista sienestäjälle hattu ja kassi
Fantasiapuku 17.05.08
Seinänorsu 03.05.08
Kenkien kustomointi 26.04.08
Lajitteluputki lasille, pienmetallille ja kartonkipakkauksille eli KIERRÄTIN 19.04.08
DVD–kaappi 12.04.08
Bikinit 05.04.08
Leikkimatto 29.03.08
Puuseppä Jouni Revon lapsuustrilogian toinen osa: Vanha suksi muuntautuu jousipyssyksi 15.03.08
Poncho Elina Brotherukselle 08.03.08
Muovin uusiokäyttö 01.03.08
Housuista hame 23.02.08
Venehylly 16.02.08
Puuhka ja muhvi laulaja Kaija K:lle 09.02.08
Säärystimet talvella / kassi kesällä 02.02.08
Jouni Repo teki napakelkan luistimista 26.01.08
Monipuolinen tilanjakaja 19.01.08
Laura ompeli pöytäliinasta tunikan entiselle kerhotädilleen 12.01.08
Laura teki Joulupukille vaihtovaatteet
Mikko rakensi lintulautoja arkipäiväisistä esineistä
Minna Haapkylän iltapuku valmistui vanhoista lakanoista ja pöytäliinoista
Laura teki muovista puettavan liukurin
Aija teki joulukalenterin vanhaan ilmankostuttimeen
Vanhojen työkoneiden rautaiset istuinosat muuttuivat Mikon käsissä uusiksi tuoleiksi
Mikko risainasi vanhat leikkiautot valaisimeksi
Aija teki tarjoiluvaunun kirjoituspöydän laatikosta
Laura teki täkänöistä takin
Vanhasta kirjasta korurasia
Laura teki vanhoista farkuista korsetin Essi Wuorelalle
Aija sisusti Kleinbussin käkikellolla ja verholla
Mikko rakensi surf-purjeesta autoon aurinkokatoksen
Nahkahanskoista uutta ilmettä nahkatakille
Metallihenkareista polkupyörään kori
Miesten kauluspaidoista juhlamekko ylioppilaalle
Juhlalaukku rintaliiveistä
Säilyketölkeistä shampooteline
Mikko Paakkanen rakensi mäkiauton jätepuusta ja lastenrattaista
Vanhasta akvaariosta yrttitarha
Jätemuovista suojalaukku kannettavalle tietokoneelle
Pehmoleluista vaatteita
Takit ja lehdet järjestykseen – suksien avulla!
Säilytyskaluste peltisistä leipälaatikoista
Kylmälaukusta pilkkijakkara
Miesten kauluspaidoille uusi elämä säilytysratkaisuna
Kahvisäkistä ja olutkärryistä käytännöllinen kauppakärry
Rakentajalle työliivi turvavöistä ja pressusta
Mikko teki narubasson
Jäännöskankaista ja sukkahousuista mollamaija
Luistelupipot vanhoista vaatteista
Risainerikolmikon joululahjatalkoot
Pahviputkista viinipulloteline
Täkistä talvitakki
Uusi ilme lastenhuoneelle
Cd-levyistä oviverho ja ylijäämälasista tuulikello
Satutuoli räsymatoista ja vanhasta sängystä
Suihkuverhoista sadeasu
Kattokruunu pyöränvanteesta ja tietokoneen kovalevyistä
Kissoille raapimis- ja kiipeilypuu
Vanhoista huiveista tunika ja pusero
Fantasianukkekoti vanhaan hyllykköön
Persoonallisia pyöräilykypäriä
Kumisaappaista puutarhakengät
Saunapakki ja pihakalusteet kaupunkimökille
Rokkaava koulureppu ekaluokkalaiselle
Pukeutumisvinkkejä häihin ja tanssilavoille
Häälahjaksi altered book eli altsu
Lapsille sauna-asut vanhoista pyyhkeistä
Kotitekoisia kestovaippoja kierrätyskankaista
Piknik-grilli romuliikkeen antimista
Morsiuspuvusta merihenkinen juhlamekko
Naamiaisasuja lapsille
Parvekkeen sisustus kirppislöydöistä
Linnunpönttö parakkilaudasta
Kravateista hame
Nukkeja roskalavojen aarteista
Kierrätysmateriaaleista snoukkapuku
Hylätyistä vihkisormuksista risainattiin riipus
Bändipaidat uusiokäyttöön
Perintöpitseistä ristiäismekko
Valaisimia ja varjostimia kirppislöydöistä
Kierrätyskelkalla vauhdin hurmaa
Vanhoista farkuista salsahame
Kierrätysiltapuku linnan juhliin
Hylätystä lelusta uniikki laukku
Surffihenkiset lastenvaunut
Puinen "palvelija" sai uuden elämän
Turvallista syysmuotia koirille ja niiden omistajalle
Sukista ja säärystimistä villapaita
Äitiysmuotia kierrätyskankaista
Syksyn 2005 muut Vanhasta uutta -jutut