YLE
 
YLE A-Ö

Minna Haapkylän iltapuku valmistui vanhoista lakanoista ja pöytäliinoista

prototyypin miehusta(copyright YLE/videokuvaa) Suunnittelija Mari Savio sai tehtäväkseen suunnitella näyttelijä Minna Haapkylälle iltapuvun kirpputorin antimista. Minnalla ei ollut puvun suhteen suurempia toiveita, kunhan se ei olisi väriltään keltainen.




piirros (copyright YLE/videokuvaa)

Savion perheen tyttäret ovat parhaassa prinsessaleikki-iässä, lieneekö Mari saanut siitä inspiraatiota pukuun. Minnaa viehätti iltapuvun runsaus, koska se on niin erilainen. Useinhan iltapuvut ovat yksinkertaisen juhlavia. Minna on yleensä vaatetuksessaan niukkalinjainen, mutta se johtuu näyttelijän omien sanojensa mukaan vain siitä, että hän on liian laiska suunnittelemaan ja lisäilemään asusteita. Siksipä runsas iltapuku, jossa on jo kaikki koristeet valmiina, sopiikin Minnalle mainiosti!

suunnittelemassa Annamari Eskola, Minna Haapkylä ja Mari Savio (copyright YLE/videokuvaa)

Mari etsi kankaita iltapukua varten eri kirpputoreilta. Mukaan lähti mm. lakanoita, pöytäliinoja ja nenäliinoja. Kaikki ostokset eivät kuitenkaan päätyneet valmiiseen iltapukuun, jotta värimaailma pysyisi yhtenäisenä. Kierrätyskankaista valmistettu iltapuku osui Minnan ajatusmaailmaan hienosti. Minna on elänyt koko vuoden ostamatta mitään uutta tavaraa. Uusia tuotteita on saanut hankkia vain kirpputoreilta tai muualta käytettynä.

Kirsti Väkevä ja Mari Savio prototyypin kimpussa (copyright YLE/videokuvaa)

Iltapuku toteutettiin Marin suunnitelmien pohjalta loviisalaisessa ompelimossa. Kaavamestari Kirsti Väkevä kaavoitti ja leikkasi puvun, ompeluun ja vekkien silitykseen osallistui useampikin ompelija.

helman ompelu (copyright YLE/videokuvaa)

Suurin työ puvussa olikin helman kaikkien vekkien silittämisessä ja alushameeseen kiinni ompelemisessä. Helman ympärysmitta on yli 6 metriä, joten vekitettäviä kangassuikaleita oli ainakin parikymmentä metriä. Noin runsas helma painaakin melkoisesti. Puku tehtiinkin kaksiosaiseksi, jotta se pysyy päällä paremmin. Hento yläosa ei pysyisi päällä, jos painava helma olisi siinä kiinni.

mekon sovitus(copyright YLE/videokuvaa) Puku valmistettiin Minnalle mittojen mukaan ja sovituksessa huomattiin, ettei suurempia muutoksia tarvita. Yläosa oli jätetty sovitusta varten vielä ompelematta selästä yhteen, jotta siitä saatiin kerralla sopivan kokoinen. Pientä kiristystä ja muotoilua tehtiin sieltä täältä, mutta muuten puku tuntui istuvan jo sovituksessa Minnan päälle mainiosti.

Minna Haapkylä sovittaa, Mari Savio kuuntelee(copyright YLE/videokuvaa)

Minna ihastui iltapukuun kovin ja totesi sen sopivan hienosti Raja 1918 -elokuvan ensi-iltajuhlaan. Puku saatetaan tulevaisuudessa nähdä myös ulkomailla elokuvafestivaaleilla. Siellä Minna arveli sen herättävän varmasti huomiota.

Minna Haapkylä poseeraa mekossaan miehensä hannu-Pekka Björkmanin kanssa(copyright YLE/videokuvaa)



Lue aiemmat jutut

Leivänpaahtimesta savustuspönttö 29.11.2008
Monta helppoa joulukoristetta 22.11.2008
Laura teki räsymatosta tunikan 15.11.2008
Kasvihuone vanhoista ikkunoista 8.11.2008
Aija teki karhuntaljan villasukista ja -lapasista 25.10.2008
Laura teki juhla-asun koristellen sen mm. poppanoilla 18.10.2008
Nuorisotilan viimeistely 11.10.2008
Muurikkapannusta kiuas telttasaunaan
Metsästäjän liivi syntyi seinävaatteesta ja vanhasta paitapuserosta 27.9.2008
Nenäliinoista syntyi paita 20.9.2008
Risain Toimistohuone
Muovikasseista sienestäjälle hattu ja kassi
Fantasiapuku 17.05.08
Seinänorsu 03.05.08
Kenkien kustomointi 26.04.08
Lajitteluputki lasille, pienmetallille ja kartonkipakkauksille eli KIERRÄTIN 19.04.08
DVD–kaappi 12.04.08
Bikinit 05.04.08
Leikkimatto 29.03.08
Puuseppä Jouni Revon lapsuustrilogian toinen osa: Vanha suksi muuntautuu jousipyssyksi 15.03.08
Poncho Elina Brotherukselle 08.03.08
Muovin uusiokäyttö 01.03.08
Housuista hame 23.02.08
Venehylly 16.02.08
Puuhka ja muhvi laulaja Kaija K:lle 09.02.08
Säärystimet talvella / kassi kesällä 02.02.08
Jouni Repo teki napakelkan luistimista 26.01.08
Monipuolinen tilanjakaja 19.01.08
Laura ompeli pöytäliinasta tunikan entiselle kerhotädilleen 12.01.08
Laura teki Joulupukille vaihtovaatteet
Mikko rakensi lintulautoja arkipäiväisistä esineistä
Laura teki muovista puettavan liukurin
Aija teki joulukalenterin vanhaan ilmankostuttimeen
Vanhojen työkoneiden rautaiset istuinosat muuttuivat Mikon käsissä uusiksi tuoleiksi
Mikko risainasi vanhat leikkiautot valaisimeksi
Aija teki tarjoiluvaunun kirjoituspöydän laatikosta
Laura teki täkänöistä takin
Vanhasta kirjasta korurasia
Laura teki vanhoista farkuista korsetin Essi Wuorelalle
Aija sisusti Kleinbussin käkikellolla ja verholla
Mikko rakensi surf-purjeesta autoon aurinkokatoksen
Nahkahanskoista uutta ilmettä nahkatakille
Metallihenkareista polkupyörään kori
Miesten kauluspaidoista juhlamekko ylioppilaalle
Juhlalaukku rintaliiveistä
Säilyketölkeistä shampooteline
Mikko Paakkanen rakensi mäkiauton jätepuusta ja lastenrattaista
Vanhasta akvaariosta yrttitarha
Jätemuovista suojalaukku kannettavalle tietokoneelle
Pehmoleluista vaatteita
Takit ja lehdet järjestykseen – suksien avulla!
Säilytyskaluste peltisistä leipälaatikoista
Kylmälaukusta pilkkijakkara
Miesten kauluspaidoille uusi elämä säilytysratkaisuna
Kahvisäkistä ja olutkärryistä käytännöllinen kauppakärry
Rakentajalle työliivi turvavöistä ja pressusta
Mikko teki narubasson
Jäännöskankaista ja sukkahousuista mollamaija
Luistelupipot vanhoista vaatteista
Risainerikolmikon joululahjatalkoot
Pahviputkista viinipulloteline
Täkistä talvitakki
Uusi ilme lastenhuoneelle
Cd-levyistä oviverho ja ylijäämälasista tuulikello
Satutuoli räsymatoista ja vanhasta sängystä
Suihkuverhoista sadeasu
Kattokruunu pyöränvanteesta ja tietokoneen kovalevyistä
Kissoille raapimis- ja kiipeilypuu
Vanhoista huiveista tunika ja pusero
Fantasianukkekoti vanhaan hyllykköön
Persoonallisia pyöräilykypäriä
Kumisaappaista puutarhakengät
Saunapakki ja pihakalusteet kaupunkimökille
Rokkaava koulureppu ekaluokkalaiselle
Pukeutumisvinkkejä häihin ja tanssilavoille
Häälahjaksi altered book eli altsu
Lapsille sauna-asut vanhoista pyyhkeistä
Kotitekoisia kestovaippoja kierrätyskankaista
Piknik-grilli romuliikkeen antimista
Morsiuspuvusta merihenkinen juhlamekko
Naamiaisasuja lapsille
Parvekkeen sisustus kirppislöydöistä
Linnunpönttö parakkilaudasta
Kravateista hame
Nukkeja roskalavojen aarteista
Kierrätysmateriaaleista snoukkapuku
Vanhoista pitseistä vanhojentanssipuku
Hylätyistä vihkisormuksista risainattiin riipus
Bändipaidat uusiokäyttöön
Perintöpitseistä ristiäismekko
Valaisimia ja varjostimia kirppislöydöistä
Kierrätyskelkalla vauhdin hurmaa
Vanhoista farkuista salsahame
Kierrätysiltapuku linnan juhliin
Hylätystä lelusta uniikki laukku
Surffihenkiset lastenvaunut
Puinen "palvelija" sai uuden elämän
Turvallista syysmuotia koirille ja niiden omistajalle
Sukista ja säärystimistä villapaita
Äitiysmuotia kierrätyskankaista
Syksyn 2005 muut Vanhasta uutta -jutut