YLE
 
YLE A-Ö

Jäännöskankaista ja sukkahousuista mollamaija

molla teellä (copyright YLE/videokuvaa)Aija Rouhiainen valmisti mollamummon käyttäen materiaaleina mm. T-paitoja, sukkahousuja, tyynystä purettua vanua ja jäännöskankaita.


raajojen leikkuu (copyright YLE/videokuvaa)Aija aloitti mollan valmistamisen vartalon osista. Nuken raajat ja vartalo leikattiin valkoisesta T-paidasta ja jalkojen kenkäosat tummansinisestä.
Aija ompeli jalat valmiiksi ja täytti ne vanulla.

kappaleiden ompelu (copyright YLE/videokuvaa)

jalkojen kiinnitys (copyright YLE/videokuvaa)Tämän jälkeen Aija ompeli vartalo-osan kiinni siten että jalat kiinnittyivät samalla koneompeleella vartalon alareunaan. Näin kiinityskohdasta saatiin kestävä ja siisti.

Sitten Aija täytti vartalo-osan vanulla ja ompeli täyttöaukon käsin siististi kiinni.

kädet kiinni (copyright YLE/videokuvaa)Aija ompeli käsikappaleet, käänsi ne ja täytti vanulla. Käsien kiinnityksessä Aija käytti apuna nappia saadakseen käsille hyvän liikkuvuuden. Käden litteähkö yläreuna jäi napin ja olkapään väliin ja nappi kiinnitettiin kestävällä langalla, ommellen pistot mahdollisimman pienelle alueella.

Mollan päätä varten Aija valmisti kaksi vanutäytteistä palloa siten että leikkasi sukkahousuista suurehkon palan ja asetti vanua sen keskelle. Aija muovasi pallot käsissään ja kuroi suppuun sekä kiinnitti ommellen. Toisesta pallosta tuli kasvojen alaosa ja toisesta otsapallo. Aija ompeli pallot yhteen niin, että saumat jäivät taakse.

pään muotoilu (copyright YLE/videokuvaa)

Pienemmistä sukkahousupaloista Aija leikkasi, täytti ja muovasi Mollalle korvat ja nenän, jotka kiinnitti kasvoihin piilopistoin. Mollan silmä Aija maalasi helmistä ja silmäluomet leikkasi sukkahousuista. Luomet kiinnitettiin silmiin liimalla ja silmät kiinni kasvojen saumaan ommellen.

Hiukset molla sai pätkitystä villalangasta joka ommeltiin koneella yhteen levyksi siten että ompeleesta tuli jakaus. Näin saatu levy ja pieni villalankakerä ommeltiin nuken päähän käsin nutturaksi.

tukkalevy (copyright YLE/videokuvaa)

Pään Aija kiinnitti vahvalla langalla vartaloon. Sekä nuken sormet että huulet Aija muotoili ja ompeli käsin vahvalla langalla. Sormien ompelussa tuli olla huolellinen, jotta jäljestä tuli siisti myös alapuolelta. Ja suun kurominen oli tarkkaa, koska suu on oleellinen osa mollan ilmettä.

Nuken vaatetuksessa Aija suosi useaa erilaista materiaalia, koska näin asusta saatiin ilmeikkäämpi.

takin leikkuu (copyright YLE/videokuvaa)

Takin Aija ompeli koneella vanhasta lakanasta ja takintaskun vielä eri kankaasta. Hame valmistui näppärästi vanhasta huivista saumurin avulla. Hameen reunaan Aija teki kuminauhakujan ja helmaan kiinnitti koristeeksi brodyyrikaitaleen.
vaatetta päälle (copyright YLE/videokuvaa)Vanuttuneista villasukista nukelle saatiin ”kenkien” alta näkyvät villasukan varret, pitsinenäliinasta kaulaan huivi ja pannulapusta essu. Pannulappuessun kiinnitysnauhat Aija virkkasi villalangasta: kaulan ympäri menevään nauhaan Aija laittoi myös pienet väreihin sointuvat napit.



kudin (copyright YLE/videokuvaa)Aija päätti että mollamummo pitää neulomisesta, joten hän valmisti papiljottipiikeillä neulomalla mummolle ”kutimen”.
Eikä mollamummo näe neuloa ilman laseja, joten Aija taivutti kierrelehtiön kierteestä silmälasit, ensin linssit ja niihin kiinnitti sangat. Sankojen päät Aija pujotti mollan hiusten lomaan.

mollamummo (copyright YLE/videokuvaa)

Mollamummon materiaalit maksoivat n. 4 euroa.

Tarvikkeet:

-2 T- paitaa, valkoinen ja tummansininen
-sukkahousut
-huivi
-lakana tai muuta kierrätyskangasta
-pätkä brodyyriä
-tyynystä purettua vanua
-pitsireunainen nenäliina
-pannulappu
-4 nappia
-2 puuhelmeä
-askarteluliimaa
-huovutetut villasukat
-villa- ja ompelulankaa
-virkkuukoukku
-kuminauhaa
-kierrelehtiön kierre
-rautalankaa
-pihdit
-askartelumaalia
-2 papiljotin pidikettä



Lue aiemmat jutut

Leivänpaahtimesta savustuspönttö 29.11.2008
Monta helppoa joulukoristetta 22.11.2008
Laura teki räsymatosta tunikan 15.11.2008
Kasvihuone vanhoista ikkunoista 8.11.2008
Aija teki karhuntaljan villasukista ja -lapasista 25.10.2008
Laura teki juhla-asun koristellen sen mm. poppanoilla 18.10.2008
Nuorisotilan viimeistely 11.10.2008
Muurikkapannusta kiuas telttasaunaan
Metsästäjän liivi syntyi seinävaatteesta ja vanhasta paitapuserosta 27.9.2008
Nenäliinoista syntyi paita 20.9.2008
Risain Toimistohuone
Muovikasseista sienestäjälle hattu ja kassi
Fantasiapuku 17.05.08
Seinänorsu 03.05.08
Kenkien kustomointi 26.04.08
Lajitteluputki lasille, pienmetallille ja kartonkipakkauksille eli KIERRÄTIN 19.04.08
DVD–kaappi 12.04.08
Bikinit 05.04.08
Leikkimatto 29.03.08
Puuseppä Jouni Revon lapsuustrilogian toinen osa: Vanha suksi muuntautuu jousipyssyksi 15.03.08
Poncho Elina Brotherukselle 08.03.08
Muovin uusiokäyttö 01.03.08
Housuista hame 23.02.08
Venehylly 16.02.08
Puuhka ja muhvi laulaja Kaija K:lle 09.02.08
Säärystimet talvella / kassi kesällä 02.02.08
Jouni Repo teki napakelkan luistimista 26.01.08
Monipuolinen tilanjakaja 19.01.08
Laura ompeli pöytäliinasta tunikan entiselle kerhotädilleen 12.01.08
Laura teki Joulupukille vaihtovaatteet
Mikko rakensi lintulautoja arkipäiväisistä esineistä
Minna Haapkylän iltapuku valmistui vanhoista lakanoista ja pöytäliinoista
Laura teki muovista puettavan liukurin
Aija teki joulukalenterin vanhaan ilmankostuttimeen
Vanhojen työkoneiden rautaiset istuinosat muuttuivat Mikon käsissä uusiksi tuoleiksi
Mikko risainasi vanhat leikkiautot valaisimeksi
Aija teki tarjoiluvaunun kirjoituspöydän laatikosta
Laura teki täkänöistä takin
Vanhasta kirjasta korurasia
Laura teki vanhoista farkuista korsetin Essi Wuorelalle
Aija sisusti Kleinbussin käkikellolla ja verholla
Mikko rakensi surf-purjeesta autoon aurinkokatoksen
Nahkahanskoista uutta ilmettä nahkatakille
Metallihenkareista polkupyörään kori
Miesten kauluspaidoista juhlamekko ylioppilaalle
Juhlalaukku rintaliiveistä
Säilyketölkeistä shampooteline
Mikko Paakkanen rakensi mäkiauton jätepuusta ja lastenrattaista
Vanhasta akvaariosta yrttitarha
Jätemuovista suojalaukku kannettavalle tietokoneelle
Pehmoleluista vaatteita
Takit ja lehdet järjestykseen – suksien avulla!
Säilytyskaluste peltisistä leipälaatikoista
Kylmälaukusta pilkkijakkara
Miesten kauluspaidoille uusi elämä säilytysratkaisuna
Kahvisäkistä ja olutkärryistä käytännöllinen kauppakärry
Rakentajalle työliivi turvavöistä ja pressusta
Mikko teki narubasson
Luistelupipot vanhoista vaatteista
Risainerikolmikon joululahjatalkoot
Pahviputkista viinipulloteline
Täkistä talvitakki
Uusi ilme lastenhuoneelle
Cd-levyistä oviverho ja ylijäämälasista tuulikello
Satutuoli räsymatoista ja vanhasta sängystä
Suihkuverhoista sadeasu
Kattokruunu pyöränvanteesta ja tietokoneen kovalevyistä
Kissoille raapimis- ja kiipeilypuu
Vanhoista huiveista tunika ja pusero
Fantasianukkekoti vanhaan hyllykköön
Persoonallisia pyöräilykypäriä
Kumisaappaista puutarhakengät
Saunapakki ja pihakalusteet kaupunkimökille
Rokkaava koulureppu ekaluokkalaiselle
Pukeutumisvinkkejä häihin ja tanssilavoille
Häälahjaksi altered book eli altsu
Lapsille sauna-asut vanhoista pyyhkeistä
Kotitekoisia kestovaippoja kierrätyskankaista
Piknik-grilli romuliikkeen antimista
Morsiuspuvusta merihenkinen juhlamekko
Naamiaisasuja lapsille
Parvekkeen sisustus kirppislöydöistä
Linnunpönttö parakkilaudasta
Kravateista hame
Nukkeja roskalavojen aarteista
Kierrätysmateriaaleista snoukkapuku
Vanhoista pitseistä vanhojentanssipuku
Hylätyistä vihkisormuksista risainattiin riipus
Bändipaidat uusiokäyttöön
Perintöpitseistä ristiäismekko
Valaisimia ja varjostimia kirppislöydöistä
Kierrätyskelkalla vauhdin hurmaa
Vanhoista farkuista salsahame
Kierrätysiltapuku linnan juhliin
Hylätystä lelusta uniikki laukku
Surffihenkiset lastenvaunut
Puinen "palvelija" sai uuden elämän
Turvallista syysmuotia koirille ja niiden omistajalle
Sukista ja säärystimistä villapaita
Äitiysmuotia kierrätyskankaista
Syksyn 2005 muut Vanhasta uutta -jutut