Kuvista sanoiksi - Virginien kuvailun nauhoituksissa

Äänilähetysyksikön studiossa numero 7 on harras tunnelma. Tarkkaamon puolella kuvailija Anu Aaltonen ja äänitarkkailija Ari Lyytikäinen seuraavat silmät ja korvat tarkkana, että kuvailija Hannele Antikainen ehtii lukemaan kuvailukäsikirjoitukseen merkityt asiat oikeassa ajassa, mutta ei kuitenkaan liikaa kiirehtäen ja siten, että kaikki tavut tulevat selkeästi lausutuiksi.
 

Video: kuvailun nauhoituksissa.

Ollaan tv-elokuvan Virginie (ohj. Heidi Köngäs 2009) kuvailutulkkauksen nauhoituksissa. Kuvailutulkkaus on näkövammaisille suunnattu palvelu, jossa näköaistin välittämä tieto kerrotaan sanallisesti. Elokuvan kuvailu liittyy esimerkiksi henkilöiden olemukseen, toimintaan, ilmeisiin ja tapahtumien miljööseen.

Ennen studioon saapumista kuvailijat Anu Aaltonen ja Hannele Antikainen ovat tehneet suuren työn. - Kuvailukäsikirjoituksen tekeminen aloitetaan kuuntelemalla elokuva muutaman kerran läpi, jotta kokemus olisi mahdollisimman "puhdas". Ensimmäiset muistiinpanot tehdään kuuntelujen perusteella. Seuraavaksi elokuva katsotaan kuvan kanssa ja vasta sen jälkeen mukaan tulee elokuvan käsikirjoitus. Käsikirjoitukset sisältävät parenteeseja, jotka kertovat paljon. Jos prosessin aloittaisi lukemalla käsikirjoituksen, tietäisi elokuvasta liikaa etukäteen, kertoo Anu Aaltonen. 

Ensimmäisten raakaversioiden jälkeen alkaa hiominen, tekstin ääneen lukeminen joko elokuvan kanssa tai ilman sekä uudelleen kirjoittaminen. Lisäksi kuvailijat hakevat aiheeseen liittyvää tietoa muista lähteistä. Esimerkiksi Virginien kohdalla Hannele Antikainen kertoo perehtyneensä muun muassa absintin historiaan ja sen juomiseen liittyviin rituaaleihin ja tietenkin 1800-luvun pohjoismaiseen taiteilijayhteisöön ja taiteeseen. Hyvä kuvailutulkki omaakin laajan yleissivistyksen: - Muutoin tulkkaukseen valmistautuminen saattaa vaatia yksinkertaisesti liian paljon työtä, toteaa Anu Aaltonen.

Työnjako
 

- Virginiessä kulkee kaksi aikatasoa rinnakkain: nykypäivä sekä 1800-luvun Pariisi. Jotta aikatasot välittyisivät myös kuvailun kautta, on tässä elokuvassa käytetty kahta kuvailijaa, perustelee elokuvan tuottaja Anneli Pallas kahden kuvailijan käyttöä.

Vaikka Aaltonen kuvaili 1800-luvun jaksot ja Antikainen nykypäivän, oli kuvailun käsikirjoittaminen jaettu puoliksi. – Toinen meistä kirjoitti elokuvan alkuosan, ja toinen loppuosan. Kun olimme päässeet tiettyyn pisteeseen omissa osioissamme, laitoimme osaset yhteen ja lähdimme työstämään kokonaisuutta yhdessä, jotta kuvailussa käytetystä kielestä tulisi samalla mahdollisimman rikas mutta kuitenkin tyyliltään yhtenäinen, Hannele Antikainen kertoo. 

Se on pienestä kiinni
 

Video: esimerkki kuvaillusta kohtauksesta elokuvasta Virginie (2009)

Kuvailukäsikirjoitus on äärimmäisen tarkkaan mietittyä ilmaisua. – Kun elokuvassa on kohta joka vaatii kuvailua ja repliikkien välissä aikaa on kaksi  sekuntia, täytyy löytää mahdollisimman kuvaavat termit, jotka ehtii myös sanoa, Aaltonen kertoo. ”Ehtiminen” voikin joskus olla yhdestä tavusta kiinni. Yhden tavun poistamisen tarve saakin useasti aikaan sen, että koko lausetta, tai useampia, pitää muokata uuteen uskoon.

-Tärkeintä hiomisessa on tiivistämisen taito ja elokuvan rytmin kuunteleminen. Kaikkea "tyhjää" ei kannata tunkea täyteen kuvailua. Elokuvan pitää myös saada hengittää. Ja katsojan täytyy saada muodostaa omat  oivalluksensa myös kuvaillun perusteella. Musiikilla ja äänitehosteilla on myös oma tarkoituksensa, niitä ei pitäisi kokonaan puhua läpi, huomauttaa Antikainen.

Hyvä kuvailija ei tulkitse tilanteita, vaan hän pyrkii mahdollisimman objektiiviseen kerrontaan. -Kuvailijan pitää kysyä itseltään koko ajan: mitä minä näen. Esimerkiksi, jos kuvassa kulkee mies, jolla on sateenvarjo kädessä, ei kuvailijan tule heti vetää johtopäätöstä: sataa. Tai ei esimerkiksi sano, että mies itkee, vaan kertoo siitä, että kyyneleet valuu. Tietysti kuvailuun käytettävissä oleva aika asettaa myös rajat sille, miten ja mitä ehtii kuvailla, muistuttaa Anu Aaltonen. – Virginien visuaalinen runsaus asetti haasteen kuvailijalle: miten valita oleellinen, miten nostaa elokuvassa esiintulevia visuaalisia teemoja esiin, jatkaa Aaltonen vielä.

Projektissa on ollut mukana myös näkövammaisten edustaja: syntymäsokea ja kuvailijoiden kouluttaja Mikko Ojanen. Hannele Antikainen kiittää Ojasta: - Hän on kommentoinut käsikirjoitustamme ja ylipäätään kannustanut. Ilman hänen panostaan olisimme kyllä aika hataralla pohjalla, näkevän ei kannata "tietää" mitä sokea ihminen haluaa!