Nainen kaupungilla - kaks tuntia ja äkkiä pois

Venla Mäkelä on Los Angelesissa asuva käsikirjoittaja, jonka kirjoittama 4-osainen sarja Naisia kaupungilla alkaa Kotikatsomossa maanantaina 18.tammikuuta.
 

Käsikirjoittajan päivä

Millainen on käsikirjoittajan päivä?

- Kerronko millanen mun päivä oli tänään oikeesti? Koska nimittäin ajauduin koko päiväksi kaupungille - mitä yleensä yritän välttää tekemästä koska käsikirjottajan homma on niinku maanviljelijän: jossei tänään mee pellolle ei ens kesänä ole satoa. Mutta mun piti hakea uus passikuva, ja siitä tuli aivan hirvee. Hyvitykseksi ansaitsin mielestäni kierron vaatekaupoissa ja puutarhamyymälässä. Hirvee syyllisyys alko kuitenki hiipiä, täällä mä sovitan jotain jalokivikenkiä kun pitäis oikeesti olla työpöydän ääressä. Mutta puutarhamyymälä - se on hyödyllistä! Ehkä just siks että tuntuu kuin ois se maanviljelijä hommissaan. Tulin kotiin monta kasvia autossa ja aloin miettiä mihin ne laittaisin ettei ne heti kuole, kuten yleensä käy.

Mikä on pelottavinta, mitä voisi tapahtua kaupungilla keskellä päivää? Mikä kauneinta?
- Pelottavinta ois se että mun passikuva heijastettais kaikkien talojen seiniin. Oikeesti, kieltäydyn ajattelemasta mitään pelottavaa. Ei saa ajatella pelottavia yhtään, ikinä. Kauneinta kaupungilla on se kun puisto on oikein kauniiksi laitettu ja ihmiset kävelyttää hassuja sekarotuisia koiriaan.

- Koska Los Angeles on kuin ääretön pikkukaupunki missä silloin tällöin on jonkunlainen keskusta, on suurimman osan aikaa pientaloalueella vaikka kuinka yrittäis olla ”kaupungilla”. Yks oikein hyvä päivä oli äskettäin kun ilma oli just hyvä ja ohitin talon minkä autotallista oli tehty hevostalli, ja koirani näki ekaa kertaa elämässään hevosen. Ihminen joka näkis elävän dinosauruksen vois järkyttyä samalla tavalla!
 

Käsikirjoittaja kaupungilla

Vakoiletko ihmisiä kaupungilla, kuvitteletko heille historian ja tulevaisuuden?
-Mä en ihan tarkkaan ottaen vakoile ketään, mutta vois sanoa etta ”luen” vastaantulijat nopeesti. Kaikki ihmiset tekee näin, mä luulen - paitsi jos kulkee ihan täysin ajatuksissaan. Se on joku animaalinen ympäristön tarkkailurefleksi. Vai miksi sitä kutsuis? Jostain syystä kuvittelen ihmisten talon tai asunnon, en niinkään kenenkään historiaa tai tulevaisuutta.

Olen kaupungilla, siis elossa. Pitääkö väittämä paikkansa?

-Mulle kaupunki on väsyttävä, rasittava - kaks tuntia ja haluan äkkiä pois. Mutta joku toinen tuntee päinvastoin. Metsässä on mun mielestä eniten elossa.

Tarvitseeko nykyään enää jalkautua kaduille, kun kaiken voi hoitaa netissä? Miten käsikirjoittaja tekee taustatyönsä?

-Kyllä täytyy jalkautua kaduille - vaikka mä just sanoin että kaupungilla on mun mielestä rasittavaa niin on kuitenki tärkeetä olla mukana hälinässä aina välillä. Internet on kuin sanomalehti, pelkkä extra-apu. Teen mieluiten taustatyön kirjoista.

Millä tavoin suomalaisen naisen arki poikkeaa amerikkalaisen naisen arjesta?
-Ei lähes yhtään. Luulisin. En melkein ikinä ajattele asuvani ”ulkomailla”.

Tämä meitä yhdistää, naisia kaupungilla ympäri maailman:
-”Miten mun tukka on jo nyt tällai lätsähtäny!?”