Rohkeutta ottaa vastaan se, mikä on annettu

Niina Nurminen nähdään kesällä uusintana esitettävässä Uudisraivaaja-sarjassa toimittajan roolissa. Toimittaja Annamari on uranainen ja yksinhuoltaja. Niina näyttelee myös Jaana Kesälä-Schantzia, kansanedustajan avustajaa, lokakuussa alkavassa Kotikatsomon kausisarjassa Moska.

Älykkäälle ja tyylikkäälle naisnäyttelijälle fiksut, vahvat naisroolit näyttävät lankeavan luonnostaan. Ilman kavaluutta, Remontti ja Firma ovat tv-sarjoja joissa Niina on myös nähty vastaavalaisissa rooleissa. Kyseessä ei voi olla sattuma.

Ylästatustyyppi

- Kävin teatterikoulun Jouko Turkan aikana, meidän kurssimme oli viimeinen Turkan valitsema, kertoo Niina. - Turkan teorian mukaan tietyn oloiset ja näköiset henkilöt näyttelevät tietynlaisia tyyppejä. Minä olen kuulemma ylästatustyyppi, kuulun ryhmään ”korkeakoulutetut älykkäät”. Minua ei voi laittaa palvelijan rooliin. Kouluaikana kapinoin tätä vastaan: kyllä minä hiukan laaja-alaisempaa kuvaa halusin tarjota, naurahtaa Niina. - Mutta näin siinä on tainnut käydä.

- Ei se silti ole ihan niin mustavalkoista. Esimerkiksi Uudisraivaajan Annamari on toki uranainen, mutta hän on myös se ”toinen nainen”, jonka menestys työrintamalla ei ole korvannut siviilielämän yksinäisyyttä. Sympatiani ovat Annamarin puolella. Eikä hän lopulta edes saa sitä rakkautta. Teksti on hienosti, terävästi kirjoitettu ja mielenkiintoisesti totetutettu. Se oli silloin ajassa kiinni ja on sitä vieläkin.

Moskan salliva ilmapiiri

Moska-sarja liikkuu median ja politiikan maailmassa. Niinan näyttelemän hahmon status on jo valmiiksi korkea, tähdäten yhä korkeammalle.

- Jaana on sarjan alussa kansanedustajan avustaja. Hän on kansainvälinen ja kyvykäs nainen, jolla on valtavat verkostot. Jaanassa on pääministeriainesta, hehkuttaa Niina.

- Moskassa on monta erilaista naiskuvaa: on uranaisia, nuoria aloittelevia kykyjä, vaimoja ja tyttäriä. Naiset ovat älykkäitä ja toimivat itsenäisesti. Hahmon toiminta kertoo millaisesta ihmisestä on kyse; sivuroolien, kuten Jaanan, yksityiselämästä ei ole tarvetta kertoa. Jari Tervo taitaa kirjoittamisen, kehuu Niina.

- Oli hienoa seurata PP Peteliuksen kunnioittavaa ja näyttelijää arvostavaa ohjaustyyliä. Koko työryhmä oli hillittömän positiivinen. Jokaista ammattikuntaa arvostettiin ja näyttelijä oli tasavertainen muun ryhmän kanssa. Se että näyttelijä uskaltaa ottaa riskejä, tarvitsee sallivan ilmapiirin. Sen lisäksi pitää vielä ylittää omat rajat, pohtii Niina. - Täytyy olla rohkeutta ottaa se mikä on annettu: vastuu omasta näyttelemisestä.

Työn motiivit ja merkityksellisyys

- Sanoin kollegalleni, että jos minä Moskan jälkeen vielä näyttelen, minusta tulee amatööri, joka rakastaa sitä mitä tekee, paljastaa Niina.

- Intohimo näyttelemiseen on viime vuosina vähän vaimentunut. Tässä iässä monet näyttelijät ryhtyvät kirjoittamaan tai ohjaamaan. Jotkut taas ovat sielultaan näyttelijöitä, ja se on hienoa, jopa kadehdittavaa, että kehittyy tässä ammatissa eläkeikään saakka, ja ylikin.

- Siinä mielessä ajatus harrastamisesta kiinnostaa. En halua liittää näyttelemiseen pakkoa, josta seuraa suorittamista ja huonoa jälkeä. Jos ilo ja leikki puuttuvat, on aika pitää tauko.

- Tämä aika tuottaa tähtiajattelua. Monet nuoret ihmiset hakeutuvat teatterikouluun ajatuksella että voi kun pääsi näyttelemään leffojen päärooleja - tämä on nyt kärjistys. Kaikille ei kuitenkaan tähtipaikkaa löydy. Silti ei tarvitse menettää omaa identiteettiään eikä väheksyä omaa ammattitaitoaan, sanoo Niina, joka on itse tästä erinomainen esimerkki.

- Olen tehnyt pitkään hyvin erilaisia hommia ja etsinyt työn merkityksellisyyttä. Haluan tutkia ja miettiä, miten ihmiset toimii. Se psykologia mikä henkilöiden ja tilanteiden takana on, kiinnostaa kovasti edelleen. Mutta katson sitä vähän eri kantilta.

Näyttelemisen lisäksi Niina on toiminut työyhteisövalmentajana yli kymmenen vuotta, erikoistuen teatterilähtöisiin menetelmiin. Hän on viime vuonna perustetun Artsense Oy:n toimitusjohtaja sekä Forumteatteri Forten perustajajäseniä.

Transmission - ajattelu uudistuu

- Vuonna 2000 osallistuin Transmission-projektiin, jossa esiintyviä eurooppalaisia taiteilijoita koottiin yhteen tutkimus- ja koulutusprojektiin, jossa mietittiin mitä taiteen keinoin voi yhteiskunnassa saada aikaan. Olin ollut pari vuotta kotona toisen lapsen syntymän jälkeen, kun näin alan ammattilehdessä ilmoituksen tästä projektista. Laitoin hakemuksen viimeisenä ilmoittautumispäivänä juuri ennen neljää. En tiennyt mihin olin menossa, mutta joku siinä kiinnosti valtavasti: miten joku näkee taiteen merkityksen yhteiskunnassa. Arvostan intuitiota yli kaiken, varsinkin tämän jälkeen!

- Projekti avasi silmäni. Huomasin että taide on laajempi käsite, sen merkitys on laajempi kuin viihdyttäminen tai pelkkä esteettisen kokemuksen tuottaminen. Opin, miten taide vaikuttaa terveyden kokemiseen, nuorten itsetuntoon, musiikki autismiin, tai dementiaan, Niina luettelee.

- En ollut koskaan ajatellut että niitä taitoja mitä näyttämöllä tarvitaan, voisi hyödyntää näyttämön ulkopuolella. Eiväthän näyttelijät ole sen kyvykkäämpiä ihmissuhteissa kuin muutkaan. Näyttelijän pitää osata tiettyjä asioita jotta juttu näyttämöllä toimii. Ei minun tarvitse rakastaa vastanäyttelijää, mutta minulla on oltava sellaiset taidot jotta syntyy vuorovaikutus meidän välillemme. Näitä näyttelijän taitoja voi käyttää työkaluina myös elävässä elämässä.

Näyttämö ihmisten keskellä

Forumteatteri-metodin tarkoitus on herättää keskustelu ja tehdä itsensä tarpeettomaksi. Provokaation kautta ”oikea” ryhmä ottaa tilanteen haltuun, vetäjät vetäytyvät tarkkailijan rooliin.

- Tämä on paluu teatterin alkujuurille, kertoo Niina. - Keskiaikana näyttämö oli torilla ihmisten keskellä. Ihmiset osallistuivat, huutelivat kommentteja. Denis Guénoun' teoksessa Näyttämän filosofia yhteisön asiat ovat keskiössä, näyttämö ympyrän muodossa, näyttelijät ja katsojat samanarvoisina. Yhteisö pohtii asioita yhdessä näyttelijöiden kanssa.

- Perinteinen teatteri taitaa olla murroksessa: ramppia aletaan rikkoa ja toden ja fiktion välinen raja hämärtyä. Esiintyjät voivat olla katsojien joukossa, yleisö osallistuu esitykseen. Kyse on pelisäännöistä, on vain sovittava miten leikitään.

- Toivoisin näkeväni tulevaisuudessa teatteria, joka vähän rohkeammin yhdistelee eri taidemuotoja, tiloja ja esimerkiksi tiedettä, ettei pysyttäisi niin tiukasti omissa lokeroissa. Kymmenen vuotta sitten Näyttelijäliiton toimesta tehtiin kysely, josta ilmeni että 98% näyttelijöistä suhtautui kielteisesti siihen että astutaan pois lavalta, oman alueen ulkopuolelle.

Taiteen itseisarvo

- Emme me väitä tekevämme taidetta kun menemme yhteisön pariin, kertoo Niina työstään työyhteisövalmentajana. - Lähtökohtana on, että me ollaan aiheen palveluksessa ja annamme välineet yhteisön käyttöön. Me teemme työmme ammattimaisesti ja usein syntyykin loistavaa teatteria, johon yhteisö voi samastua ja saada samalla elämyksiä. Taide on väline, jonka avulla yhteisö löytää ne vastaukset, jotka sillä on jo olemassa.

- Toki taiteella on oma itseisarvo, jota ei missään nimessä sovi kieltää tai väheksyä, se on itsessään kunnioitettavaa eikä sen tarvitse tuottaa yhtään mitään, selventää Niina. - Mutta taiteen mystifioiminen, se ettei sitä saisi käyttää mihinkään, sellaista ajattelua on myös olemassa. Ehkä se liittyy pelkoon, taidehan on myös voimakas ja hallitsematon väline. Ihmisellä on halu pitää asiat omissa lokeroissaan. Kenelle kuuluu luovuus, kuka sitä saa harjoittaa?

Mobile Horror

- Monessa yrityksessä on pakko olla luova, jopa luovempi kuin taidelaitoksissa, vastaa Niina. Luovuus ja yrityselämä kietoutuvat osuvasti toisiinsa Juha Jokelan näytelmässä Mobile Horror, jossa Niina esitti mobiilifirman toimitusjohtajaa. (Teatteri Jurkka, 2003).

- Juha sanoi kirjoittavansa juttua jossa ihmiset istuu toimistossa ja heillä on meneillään kriisi, kertoo Niina. Alussa oltiin epäileviä. ”Kuka jaksaa työpäivän jälkeen tulla katsomaan samanlaista elämää, mitä itse on juuri elänyt kahdeksan tuntia?” Nyt menestysnäytelmää on esitetty Suomessa ja ulkomailla, viime vuonna Yle Teemalla nähtiin tv-versio.

- Se oli ihmisten omaa ja tunnistettavaa arkea. Ja uudisti ajatusta siitä, millainen tarina myy.

Lehtien naiskuva

Vuosien mittaan Niinaa on haastateltu lukuisia kertoja naistenlehtiin. - On iso ero siinä, minkälaisia kysymyksiä esitetään miehelle tai naiselle. Naisena on oltava tarkka, mihin suuntaan juttu kääntyy. Viimeistään siinä vaiheessa kun tullaan valokuvausstudioon, vallankäytön huomaa. Rekillä odottavat ne tietyt ennakkoon valitut vaatteet, joita minun odotetaan käyttävän. Lehtien profiiliin liittyy tietynlainen naiskuva. Vaikka haastattelu on vakavahenkinen, minua saatetaan pyytää hulluttelemaan tai keikistelemään.

- Olen joskus kieltäytynyt stailauksesta, kun en ole ollenkaan kokenut suunniteltua kuvaa omakseni. Poseerasin viime kesänä erään naistenlehden kannessa, eikä isäni tunnistanut minua, Niina naurahtaa. - Kyseessä on mielenkiintoinen ristiriita: teksti pyrkii lähelle asiaa, kuva vääristää ja valehtelee.

Kaksi kuvaa ja ajatusleikki

Leikimme hetken ajatuksella: millaisia ongelmia työyhteisökouluttaja saattaisi löytää Moska-lehden työyhteisöstä?

- Voisin kuvitella, että työntekijöillä on moraalisia ristiriitoja, Niina vastaa. - Miten lehden arvot vastaavat omia arvoja? Jos arvot ovat kovasti erilaiset, voi tulla vaikeuksia itsensä ja ympäristön kanssa.

Lopuksi kaksi kuvaa, joista toinen esittää Moska-sarjan Jaana Kesälä-Schantzia, toinen Niina Nurmista. Edellinen esittää fiktiivistä hahmoa. Jälkimmäinen on niin aito kuin voi olla.