Kaikilla mausteilla

Kaikilla mausteilla

06.11.2013

Areena-sisältöä ladataan..
Jos soitin ei lataudu, voit katsoa klipin myös Areenassa

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

 

Kaiken maailman musiikin superviikonloppu ja Etnosoi! - siinä kattaus, joka lievittää tehokkaasti marraskuun alun pimeänputkea. Kuuloaisteja hellivien radiomakupalojen lisäksi tarjoillaan Yle Teemalla juhlan kunniaksi viiden kerran syväsukellus suomalaisen nykykansanmusiikin ytimeen Etno Is Happening -paketissa sekä vielä bonuksena Pauli Hanhiniemen ja Hehkumon Yle Live: M1 konsertti.

Tälle sivulle liitetyn mediatiedoston esittäminen vaatii Adobe Flash Playerin.

Perinnetohtorit Impi ja Lempi tietävät mistä puhuvat!

30-vuotisen taitelijauransa juhlavuotta parhaillaan viettävä Maria Kalaniemi tervehtii usein yleisöään konsertin alussa sanomalla, että luvassa on musiikkia kaikilla mausteilla. Tuo ilmaisu kuvaa suorastaan naulan kantaan superviikonlopun monipuolista antia sekä sopii kokonaisuuteen ikään kuin nenä päähän. Ja kuinka ollakaan, juhlasuma osuu mahtavan Nenäpäivä-kampanjan huipennukseen, johon kaikki luonnollisesti osallistuvat tavalla tai toisella.

Musiikkivientiä ja tuontia maailmalta ja maailmalle

Tälle sivulle liitetyn mediatiedoston esittäminen vaatii Adobe Flash Playerin.

Maria Kalaniemen melodibassoharmonikka soi niin ympäri maailman kuin kotimaassakin. Palkeiden herkkä tarina laulaa tässä romanilaulua Oi ruusuni.

Työväen musiikki-instituuttina vuonna 1979 aloittanut tutkimuslaitos vaihtoi 1990-luvun alussa nimensä Maailman musiikin keskukseksi (Global Music Centre). Kaukaiset musiikkikulttuurit, etniset vähemmistöt sekä pienet sukulaiskansamme, siinä joitakin keskuksen keskeisistä tutkimuskohteista. Kenttätyöt, äänitykset ja julkaisut, kansainvälinen toiminta, kehitysyhteistyö, koulutus ja työpajat, konsultointi, kirjasto sekä tapahtumat. Siinä listattuna joitakin aihealueita Maailman musiikin keskuksen työsaralta, johon kuuluu vielä paljon, paljon muutakin, kuten esimerkiksi huippufestivaali Etnosoi!

26. Etnosoi! –festivaali vie Jäämereltä Englannin romanien teille sekä kotimaiseen haitarifadoon ja Saamenmaan lumoon.26. Etnosoi! –festivaali vie Jäämereltä Englannin romanien teille sekä kotimaiseen haitarifadoon ja Saamenmaan lumoon.

Global Music Centre on panostanut myös vahvasti Suomen maahanmuuttajamuusikoiden kulttuurin ja perinteen tunnetuksi tekemiseen. Se on hieno juttu se. Keskuksen monipuolisen työn ansiosta tiedämme hieman enemmän maailman musiikin rajattomasta valtamerestä.

Maailman musiikin keskuksen ylläpitämään maahanmuuttajamuusikoiden kattavaan artistikatalogiin kannattaa todella tutustua ja tehdä samalla huima pikamatka lukuisiin eri kulttuureihin ympäri maailman.

Kansat kohtaavat tähtiesiintyjien konserteissa

Nyt on aika korjata taas Global Music Centren järjestämän jokasyksyisen huippufestarin satoa. Etnosoi! valloittaa rikkaalla tarjonnallaan pääkaupunkiseudun, mutta osansa saavat myös Tampere ja saamelaiskulttuurikeskus Sajos Inarissa.

Nils-Aslak Valkeapään juhlakonsertissa muistellaan maailman tunnetuimpiin saamelaistaitelijoihin kuuluvan Áillohašin elämäntyötä ja uraa.

Ilman Maailman musiikin keskuksen työtä moni upea taiteilija olisi jäänyt parinkymmenen vuoden aikana vain nimeksi maailman musiikin jättiareenoilla.

 

Sam Lee on kirkas komeetta uuden Folkin tähtitaivaalta.

Mutta jo vain on poveria arkaaisella jouhikkoduollakin.

Tälle sivulle liitetyn mediatiedoston esittäminen vaatii Adobe Flash Playerin.

ABBAa jouhikoilla ala Pekko Käppi (videolla vas.) ja Rauno Nieminen

Elämme nykyisin kiihkeän virtuaalitodellisuuden virrassa. Vaikka lähes mitä vaan on löydettävissä bittiavaruudesta, niin elävää konserttivuorovaikutusta ja elämyksiä eivät tallenteet voita. Sitä paitsi surffailusta saa melko pian turboähkyn. Siis eikun liikkeelle marraskuun myrskyihin ja nokka kohti eläviä konsertteja ja tapahtumia.

Osallistumisen ja jakamisen riemu

Etnoaarteita on maailma täynnä ja niiden levittämisen iloa odottavat lukemattomat kuunteluelämykset. Nyt noita aarrearkkuja voi availla yhdessä, kun eetterin valloittavat teidän etnotoiveenne kolmen tunnin ajaksi lauantaina 9.11. klo 19.03-22.00 Yle radio 1:ssä. Tule sinäkin mukaan ja katso tarkemmat koordinaatit Kaiken maailman Musiikin superviikonlopun sivuilta.

Osallistu samalla äänestykseen ja voit voittaa vapaaliput Etnosoin! Maria Kalaniemi – palkeen tunteita ja tarinoita -konserttin! Aina kannattaa yrittää, ja niin tekee multimuusikko Ilkka Heinonenkin. Kuinkahan käy?

Tälle sivulle liitetyn mediatiedoston esittäminen vaatii Adobe Flash Playerin.

Superviikonlopun ohjelma Radio 1:llä ja Teemalla

Yle Radio 1:
Kansansävel on vapaa puhelintoivekonsertti la 9.11. klo 19.03-22
Etno soi -festivaalin tunnelmia su 10.11. klo 21-22
Kaiken maailman musiikkia: Afrikka Euroopassa ma 11.11. klo 20.00-21.15
Kaiken maailman musiikkia ti 12.11. klo 19.03-20.30

Yle Teema:
Etno Is Happening 1/5 - Juuret  la  9.11. klo 14.10
Etno Is Happening 2/5 - Oma ääni la 9.11. klo 15.10
Etno Is Happening 3/5 - Viestinviejät su 10.11. klo 14.05
Pauli Hanhiniemi ja Hehkumo su 10.11. klo 22.35
Etno Is Happening 4/5 - Ilmaa palkeisiin ma 11.11. klo 16.00
Etno Is Happening 5/5 - Uusi ääni ti 12.11. klo 16.00

Kommentit (0)

Juttuun liittyvä henkilö

Sirkka Halonen (kuva: Yle)

Sirkka Halonen

Tein ensimmäisen musiikkiohjelmani Yleen 1970 -luvun alkupuolella ja siitä alkoi musiikillisen sekatyömiehen urani.

Valmistuttuani Sibelius-Akatemiasta tein jonkin aikaa musiikinopettajan töitä, kunnes Radio vei lopullisen voiton ja kansanmusiikista tuli elämäntyöni. Tällä hetkellä teen Kaiken maailman musiikkia -ohjelmaa Radio 1:ssä.

Rakastan kyllä kaikenlaista musiikkia, paitsi saksalaista marssimusiikkia miesjoukon laulamana.

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä