Metal Evolution osa 7 - grunge

Jakso alkaa yllätys yllätys grungen mekasta, Yhdysvaltojen Seattlesta. Taustalla soi jokin minulle entuudestaan tuntematon kappale. En katso olevani velvoitettu selvittämään teoksen alkuperää.
"Kuuluuko grunge metallin evoluutioon", kysyy Sam Dunn kameralta.
Päijät-Hämeessä Dunnin liikkuvaa päätä monitoriruudusta katsova Nalle Österman vastaa yksikantaan ei.
EI KUULU.
Kuuleeko Seattle?
Kuuleeko Sam Dunn?
Tämän blogin kirjoittamisen voisi lopettaa tähän.
Kirjoitetaan nyt muutama rivi vielä lisää, että voisi tuntea tehneensä töitä.
Grunge.
Jenkit. Seattle. Nirvana. Mudhoney. Alice In Chains. Soundgarden. Sub Pop. Mother Love Bone. Pearl Jam.
Suomigrungen suurin nimi kirjoitetaan Apulanta.
Kuinka metallia se nyt sitten on?
Aika metallia, jos kuunnellaan vain sitä Apulannan kappaletta, joka kuulostaa Ministryn Jesus Built My Hotrodilta.

 Apulanta – Mex-Tex Cowboy (1998).

Helsingissä grungepäät pitävät päämajaa Oranssi-klubilla, mikä levittäytyy ympäri Helsinkiä, sijaiten milloin Katajanokalla, milloin Herttoniemessä.
Sieltä lähtee liikkeelle muun muassa The Rasmus. Onko The Rasmus metallia?
Minä en koskaan käynyt Oranssissa.
Mitä minä olisin siellä tehnyt?
Ei grungella ollut mitään annettavaa minulle.
Kun ostan Nirvanan Nevermind-lp:n, myyn sen parin kuuntelukerran jälkeen pois. Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen biisit kuulostavat hyviltä, toisen aikana huomaan osaavani laulut jo ulkoa.
Aivan kuten The Beatlesin kanssa, kerta riitti. Onko grunge siis metallin The Beatles?
- Alice In Chains on speed metallin The Grateful Dead, toteaa puolestaan Megadethin superääliö Dave Mustaine.
Nirvanan ja Mudhoneyn juuret ovat punkissa, Pearl Jamin ja Soundgardenin taas classic rockissa.
Kerran saan toimeksiannon arvostella Rumbaan Alice In Chainsin ja Gruntruckin cd:t.
Teen sen virheen, että ymppään ne samaan arvioon. Silloin edesmennyt päätoimittaja Rami Kuusinen tulee jälleen linjoja pitkin ja haukkuu minut pystyyn.
”Vittu miten mulkku äijä, toivottavasti kuolisi”, ajattelee angstinen parikymppinen. Ja niin kuolikin.
Se on sitä aikaa, kun kokee olevansa 22-vuotiaana ihan finaalissa. Pari vuotta myöhemmin Tehosekoitin saa hitin kappaleellaan Pillitä elli pillitä sen solistin Otto Grundströmin laulaessa, kuinka hän on ”22 ja finito”.
Arvatkaapa kenestä se kertoo?

Tehosekoitin – Pillitä elli pillitä (1998).

1990-luvun seattlelaisella grungella ja norjalaisella black metallilla on paljon yhteistä.
Molemmat ovat tylsää musiikkia ja täynnä itsetuhoa.
Norjalaiset polttavat kirkkoja ja tappavat itsensä tai kollegansa, seattlelaiset polttavat crack-piippua ja tykittivät polleövereitä.
Mieluummin överit kuin vajarit.
Mieluummin älyköt kuin vajakit.
Vai onko grunge sitä rankempaa kamaa niille parikymppisille, jotka 1980-luvulla ovat kasvaneet Europen, Bon Jovin ja Kissin parissa?
Ehkä.
Ininää ja vaikerointia.
1980-luvulla inisee Jon Bongiovi, 1990-luvulla Kurt Cobain ja Layne Staley.
Nirvanakin on saapumassa Lepakkoon, mutta feidaa keikkansa saadessaan paremmat esiintymispalkkiot kotimaastaan.
Todella epäkaupallista ja vaihtoehtoista toimintaa.
Kun Nirvana lopulta saapuu Suomeen Turun Ruisrockiin 27. kesäkuuta 1992, luen myöhemmin lehdestä, kuinka Cobain ja vaimonsa Courtney Love ovat popsineet erilaisia nappuloita ja piikitelleet itseensä jos jonkinlaisia myrkkyjä jonkun "dr.feelgoodin" – hätäaputohtorin - avittamana limusiinin takapenkillä matkalla keikkapaikalle.
Vajaat kaksi vuotta myöhemmin Kurt Cobain tekee itsemurhan, 5. huhtikuuta 1994, 27-vuotiaana.
Sattumaako?
Jos Kurt Cobain olisi tullut Lepakkoon, olisiko hän vielä elossa?
Sitä ei voi tietää.
Kurt Cobain möi sielunsa mammonalle ja maksoi siitä kalleimman mahdollisen hinnan.
Oman elämänsä.
Itsensä myyminen oli liian raskas taakka. Pakko ampua haulikolla pää irti.
Samoin teki Norjassa Mayhem-yhtyeen laulusolisti Pelle ”Dead” Ohlin jo vuotta aiemmin, 8. huhtikuuta 1991, 22-vuotiaana.
Onko Nirvana siis Seattlen Mayhem?

Nirvana esiintyi Turun Ruisrockissa 27. kesäkuuta 1992.

Grungessa on yksi hyvä puoli.
Kun Helsingin Juhlaviikot tuo Jäähalliin tukun amerikkalaisen vaihtoehtorockin supernimiä 30. elokuuta 1995, eli Kyussin, Mudhoneyn, Spongen, Reefin, Blind Melonin, Pennywisen, White Zombien ja Soundgardenin, hyppivät riehaantuneet vaihtoehtorokkarit permannon aitojen yli Pennywisen aikana, aiheuttaen melkoisen sekasorron konserttipaikalla.
Sinitakkiset koppalakit ovat helisemässä.
Tämän konsertin jälkeen permannon R1-R2-R3-kastijako on historiaa.
Paljonkohan tuona iltana on kaiken kaikkiaan porukkaa? Ehkä 3000 henkeä.
Helsingin Jäähallin lavalla Soundgarden on niin vaisu ja sisäänpäinkääntynyt, että tulee miettineeksi, kumpihan nukahtaa yhtyeen keikan aikana ensin, katsoja vai bändi?
Siitä vajaat kaksi vuotta, niin Soundgarden ilmoittaa lopettavansa, huhtikuussa 1997.
Ei mikään yllätys Helsingin keikan perusteella.
Dunn toteaa Pearl Jaminkin vetäytyneen tauolle samoihin aikoihin, mutta aika lyhyeksi tauko näyttää jääneen, kun yhtye sai vuosina 1991-98 aikaiseksi viisi studioalbumia ja vielä 2000-luvullakin niitä on tullut neljä lisää.
Grunge kuoli, kun luovat persoonat Seattlen skenessä kuolivat.
Mother Love Bonen laulajan Andrew Woodin heroiiniöverit 24-vuotiaana huhtikuussa 1990, Nirvanan laulaja-kitaristin Kurt Cobainin itsemurha huhtikuussa 1994 ja Alice In Chainsin laulajan Layne Staleyn yliannostus speedballeihin – eli heroiinin ja kokaiinin sekoitukseen – huhtikuussa 2002, 34-vuotiaana.
Huhtikuu on surua täynnä Seattlen grunge-skenessä.
Pearl Jam erkani grungesta ja itsetuhosta, luoden oman uransa omin ehdoin ilman genren historian synkkää painolastia.
Kun katsoo Metal Evolutionin grunge-jaksoa kiinnittyy huomio siihen, ketkä eivät ole ruudussa.
Nirvanan ja Pearl Jamin jäsenet loistavat poissaolollaan.
Ja kun Sam Dunn esittelee seuraavan sukupolven grungetähdet, Days Of The New’n, Candleboxin ja Creedin - joita toimittaja Jon Wiederhorn kutsuu osuvasti kevyt-grungeksi - on yksi joukosta poissa.
Täysin.
Unohdettu.
Sivuutettu.
Nirvanan rumpalin Dave Grohlin luotsaama Foo Fighters, josta kasvoi Nirvanan varjoista yksi maailman suurimmista stadionrock-yhtyeistä!
Ohhoh!
Sen samaisen Grohlin, joka teki Probot-metalliprojektin http://fi.wikipedia.org/wiki/Probot muun muassa Motörheadin Lemmyn, Venomin Cronoksen ja Sepulturan sekä Soulflyn Max Cavaleran kanssa.
Dunnilla on miljoonan taalan paikka tehdä kunnari – ja hän hassaa sen.
Sen sijaan Nickelback esitetään esimerkkinä metallivaikutteisesta post-grungesta.

Motörheadin Lemmy ja Nirvanan sekä Foo Fightersin Dave Grohl tekivät yhteistyötä vuonna 2003 Grohlin Probot-projektin puitteissa.

Jakson paras kohta tulee alkuvaiheessa, kun Melvinsin laulaja-kitaristi Buzz Osbourne kertoo, miten esimerkiksi Pearl Jamin basisti Jeff Ament diggasi Venomista ja Hellhammerista.
Venom! Vihdoinkin!
- Sitä kamaa oli helppo digata, Osbourne lisää.
Kyllä. Grunge taitaa todellakin olla black metallia valtavirtarokkareille.

Päijät-Hämeessä 13. marraskuuta 2012,

Nalle Österman