Metal Evolution osa 2 - Varhaismetalli, USA

Amerikkalaisen hevin juuria valottava kakkosjakso käynnistyy Kiss-yhtyeen raisusti rokkaavalla Detroit Rock Citylla.
Kissin heinäkuussa 1976 julkaistulta Destroyerilta poimittu singleraita ei ollut ilmestyessään hitti yhtyeen kotimaassa, vasta singlen B-puolelta löytynyt balladi Beth räjäytti pankin.
Ennen pitkää Kiss löytää tiensä myös Itä-Helsinkiin. Yläasteella kun halutaan rokata täysillä, soitetaan Detroit Rock Cityä.
Se on parasta.
Beth on lällärikamaa tytöille.
En tiedä, missä entiset soittokaverini yläasteelta ovat torstaina 5. joulukuuta 1996, mutta sen tiedän, että minä olen Viking Linen verenpunaisella laivalla matkalla Helsingistä Tukholmaan katsomaan Kissin alkuperäiskokoonpanon paluuta.
Suomen 80. itsenäisyyspäivää vietettäisiin siis Tukholmassa.
Samalle paatille ovat löytäneet tiensä muun muassa Himin Ville Valo ja Mikko "Linde" Lindström, Thunderstonen basisti Titus Hjelm, The Milestones-yhtyeen rumpali Tommi Manninen ja Soulgrind- ja Tenebrae-yhtyeistä tuttu Jussi "Lord" Heikkinen.
Innokkaimmat ovat vetäneet maskit naamalleen joko meikin tai alkoholin voimin.
Joka tapauksessa kyseessä on tälläkin kertaa elämää suurempi pyhiinvaellusmatka Tukholmaan ja Globeniin, jonne Helsingin elävän musiikin yhdistys Elmu kuljettaa satoja diggareita ympäri maan rokkaamaan koko yön ja bailaamaan koko päivän.
Niinhän me sitten teemmekin.
Mielenvikaisimmat hyypiöt hakeutuvat iltapäivällä järjestettyyn Kiss Conventioniin, eli vannoutuneimpien fanien kokoontumisajoihin, missä saavat törsätä omaisuutensa mitä mystisempään Kiss-krääsään. Siihen samaan, jota Metal Evolutionin juontaja Sam Dunn esittelee kakkosjakson avauskohtauksessa.
Toiset vetävät samat rahat kurkusta alas.

Kissin alkuperäiskokoonpanon paluu sai sadat suomalaiset rynnimään Tukholmaan joulukuussa 1996. Tässä heistä kolme. - Kuva: Nalle Österman

Kun yhdet jonottavat pääsyä presidentinlinnaan Linnan juhliin Helsingin Kauppatorilla, jonottavat toiset pääsyä Globeniin parhaille paikoille lavan eteen.
Minä halusin parasta, minä sain vielä enemmän.
Minä ja Lord Heikkinen hakeudumme puolestaan Kissin pressitilaisuuteen Globenin kupeeseen. Tarjolla on harvinaista herkkua, sillä tällä Euroopan kiertueella Kiss kokoontuu lehdistön eteen Tukholman lisäksi vain Englannissa.
Täällä kymmenet ruotsalaiset toimittajat ja valokuvaajat ovatkin jo hakeutumassa kuola valuen pitkän pöydän eteen, jonka ääreen Paul Stanleyn, Gene Simmonsin, Ace Frehleyn ja Peter Crissin on määrä istahtaa.
Se sopi minulle ja Heikkiselle, sillä sehän takaa meille esteettömän pääsyn nauttimaan lehdistötilaisuuden virvokkeista. Kylmää giniä ei ole sentään tarjolla, mutta jääkylmää mallasjuomaa sitäkin enemmän.
Me halusimme parasta, me saimme olutta.
Lopulta, 45 minuuttia myöhässä, tähdet saapuvat - täydessä tällingissä.
Kysymykset ovat typeriä, vastaukset sitäkin typerämpiä. Lehdistötilaisuus kestää kaiken kaikkiaan seitsemän minuuttia. Sen tärkein anti on kertoa ruotsalaisille tiedotusvälineille Kissin soittavan suuren kysynnän vuoksi toisenkin keikan Tukholman Stadionilla ensi kesänä, ensimmäinen kun myytiin loppuun alta aikayksikön.
Markkinoinnin mestareina Simmons ja Stanley muistavat mainostaa lippujen tulevan myyntiin seuraavan viikon maanantaina.
Ruotsalaiset toimittajien kädet käyvät vinhasti muistiinpanolehtiöillä.
Lord Heikkinen väläyttää suomalaista osaamista tiedustelemalla edessämme istuvilta rockhirviöiltä - you guys are gonna kick some serious ass, yes, tehän aiotte potkia kunnolla perseitä vai mitä?
- Yeah, rock'n roll, we are definitely gonna kick some serious motherfuckin' ass, rock'n roll yeaaahhh!
Pari minuuttia myöhemmin lehdistötilaisuus on päättynyt.
Koska Kissin konserttiin on vielä aikaa, päätämme vierailla The Milestones-yhtyeen rumpalin Tommi Mannisen hotellihuoneessa viereisessä hotellissa nautiskelemassa hieman virvokkeita.
Elmun kyydillä matkustava Manninen - tai Mr. Mappinen, kuten hotellihuoneen televisioruutu rumpalia tervehtii - jakaa huoneen Elmun reissumiehen kanssa, tuleehan se täten halvemmaksi.
Tuo huonekumppani osoittautuu Mr. Saloksi Äänekoskelta.
Mr. Salo Äänekoskelta on innoissaan kokoontumisajoista ostamistaan harvinaisuuksista. Hän esittelee niitä innoissaan Mr. Mappiselle. Rumpalia arvoesineet eivät liikuta. Hän on kiinnostuneempi television maksukanavista.
- Minä en sinun pornokanaviasi sitten maksa, Mr. Salo tuhahtaa.

Kun minä ja Lord Heikkinen saavumme huoneeseen, on Mr. Salo innoissaan. Saahan hän tällöin esitellä ostoksiaan myös tunnetulle suomalaiselle hevitoimittajalle. Minua Mr. Salon arvoesineet eivät kiinnosta. Mr. Mappisen avaamat kanavat kiinnostavat huomattavasti enemmän.
Äkkiä minuun iskee suunnaton tarve ulostaa.
Saniteettitiloissa saan ajatuksen. Palaan huoneeseen housut kintuissa, vessapaperirulla kädessä.
Sitten avaan maksukanavan.
Kun tuskaisen näköisenä huoneessa pyörivä Mr. Salo seuraavan kerran kulkee ohitseni, lyön kämmenelläni paljaalle reidelleni, näytän vessapaperirullaa ja huudahdan, "tuuhan poika rinkiin!"
Tämä saa Mr. Salon Äänekoskelta sekoamaan lopullisesti. Hän juoksee hotellihuoneen ovesta ulos pimeyteen. Minne, sitä tämä tarina ei kerro, sillä Mr. Saloa ei tämän koommin enää olla tässä maailmassa nähty.
Mr. Salo halusi parasta, hän sai jotain enemmän.
Myöhemmin törmään Globenissa kaveriin nimeltä Tomi Putaansuu joka kysyy, voisinko auttaa häntä saamaan nimikirjoitukset iholleen seuraavana päivänä Göteborgissa. Sinne tämä Suomen Kiss Armyn presidentiksi paljastuva hujoppi on menossa seuraavana päivänä katsomaan Kissiä.
Lupaan yrittää auttaa hankkeessa.
Globenissa Kiss potkii perseitä ja räjäyttää hallin ilmaan. Me halusimme parasta ja saimme todellakin sitä. Bändi on uskomattomassa iskussa. Mahtava show. Sitä kelpaa muistella paluumatkalla virvokkeiden äärellä, ellei sitten ole tempautunut sellaiseen ylikuntoon kuten Linde, joka on sammahtanut laivan käytävälle housut kintuissa.
Koska olemme hauskoja hevimiehiä, päätämme tehdä Lindelle jäynän. Näin löytää Linden persvakoon tiensä tuntematon hyttiavain, jota vinguttamalla joku saattoi päästä Linden pyhimpään.
Seuraukset ovat luettavissa tämän blogikirjoituksen lopusta.

Kuvassa vasemmalta oikealle Jussi "Lord" Heikkinen, Tommi "Mr. Mappinen" Manninen ja tuntematon pyllistäjä Mikko "Linde" Lindströmin takapuolen kimpussa. - Kuva: Nalle Österman

Kun Sam Dunn etsiytyy amerikkalaisen metallin ytimeen, löytää hän sieltä aidon punaniskan Ted Nugentin The Amboy Dukes-yhtyeen. Mutta kun The Amboy Dukes julkaisee esikoissinglensä, tulkintansa Big Joe Williamsin Baby Please Don't Go-klassikosta vasta 1967, oli rumpali Remu Aaltosen ja laulusolisti Kirka Babitzinin The Creatures ehtinyt tuottaa kunnon pauketta ja räminää jo edellisvuonna Mikko Niskasen ohjaamaan elokuvaan Käpy selän alla.
Tämän tulkinnan perusteella metallin juuret ovat Suomessa syvemmällä kuin Yhdysvalloissa.

The Creatures - Where Can She Be? (1966)

Vaan, jos Suomen Shakespearelta, suomirockin ylipäälliköltä Remu Aaltoselta kysyisi, mitä mieltä hän on rockmusiikin evoluutiosta hurjaksi metallimyrskyksi, saattaisi hän tokaista samoin kuin kirjassaan Seitsemän ilon kyyneleet, eli näin:
- Älä perkelettä kutsu, äläkä saatanaa milloinkaan, kun pahaa pahempi tulee ohimennen vastaan - kun nimeänsä kutsuttavan kuulee, niin kaiken järjen mukaan se sua ystäväksi luulee.
Detroitin tehdaskaupungissa Dunn tapaa amerikkalaisen garagerockin gurut, eli MC5:n Wayne Kramerin sekä The Stoogesin James Williamsonin, Scott Ashetonin ja Iggy Popin, jotka 1960-luvun puolivälissä perustamillaan yhtyeillä tekivät rockin historiaa.
Suomirockin historiaa tekee kansallissankarimme Andy McCoy reilut 20 vuotta myöhemmin liittymällä Iggy Popin Instinct-levyn kiertuekokoonpanoon. Kannattaa lukea kiertueen basistina toimineen Alvin Gibbsin kirjoittama erinomainen kirja Neighborhood Threat, ellette usko. Siinä on muuten enemmän juttua Andysta kuin Iggystä.
Tällaisessa iskussa Hanoi Rocksin lauluntekijä oli vuonna 1988 Iggy Popin riveissä.

Iggy Pop ja Andy McCoy (1988)

Detroitista ponnistaa myös Alice Cooper, jonka läpimurto tapahtuu tuottaja Bob Ezrinin mukaan radion avulla.
Samainen Ezrin tulee vajaat kymmenen vuotta myöhemmin, keväällä 1984, tuottaneeksi Hanoi Rocksin 1980-luvun kokoonpanon viimeisen studiolevyn Two Steps From The Move. Ezrinin kultainen kosketus tuotti Hanoi Rocksille sen suurimman hitin yhtyeen versioidessa Ezrinin komennuksella Creedence Clearwater Revival-yhtyeen Up Around The Bend-kappaleen.
Kun Cooper sai rallinsa soimaan radioon alta aikayksikön, piti Kissin lähteä kiertämään maata.
- Jos artistin musiikkia ei soitettu radiossa, olivat kiertueet ainoa tapa tehdä bändi tunnetuksi aikana ennen MTV:tä ja YouTubea, toteaa kirjailija Christopher Knowles Dunnille.
Mutta kiertueetkaan eivät tee Kissistä supertähtiä. Läpimurto tapahtuu vasta vuonna 1975 Alive-livealbumilla, jonka tuotannosta vastasi Eddie Kramer.
Loppu on historiaa - tai Kisstoriaa - kuten sanotaan.
Eddie Kramerin kanssa teki yhteistyötä myös helsinkiläinen hardrock-jyrä Havana Black 1990-luvun alussa, mutta silloin saavutukset jäivät kovin laihoiksi.
- Eddie Kramer oli ihan perseestä, ei se osannut mitään. Lopulta me jouduimme viimeistelemään itse koko paskan, koska Kramerista ei ollut siihen, on Havana Blackin laulusolisti Hannu Leiden tarinoinut minulle myöhemmin.
Vaikka Havana Blackilla oli tuottajana Eddie Kramer ja managerina Guns N'Rosesin maailmanmenestykseen luotsannut Alan Niven, ei läpimurtoa tapahtunut. Sen sijaan se tuotti maailmalle ainakin seuraavan unohtumattoman videoviihteen helmen.
Hannu Leidenin puhumattomuus videoleikkeessä hämmentää, kunnes muistaa, että tämän videon kuvausten yhteydessä Leidenille syötettiin ensin ekstaasia ja yritettiin sitten raiskata homoseksuaalin kampaajan toimesta.
Ilmankos mies on tässä haastattelussa niin hiljaista poikaa.

Havana Black: Lone Wolf (Official video, The interviews with the band /The director/ The Manager)

Dunnin dokumentin kakkosjaksoa katsoessamme saamme tietää, miten Kiss ja Alice Cooper tekevät hardrockista valtavirtaa Yhdysvalloissa, avaten väyliä myös muille hardrock-bändeille. Yksi uusista yrittäjistä on Aerosmith, joka tekee läpimurron stadionsarjaan vuonna 1976 uudelleenjulkaistulla balladillaan Dream On.
Yhtenä vaikuttajana Aerosmithin läpimurtoon on manageri David Krebs, jonka ehdotuksesta Dream On julkaistiin uudelleen. Myös Suomen mukavimmaksi julkkikseksi äänestetyllä Michael Monroella on kokemusta David Krebsistä.
- Juuri nyt David Krebs työskentelee minulle New Yorkissa. Haluaisin ajatella, että hän ei ole "damageri" kuten managerit yleensä. Olen tuntenut Davidin pitkään. Hän oli ensimmäisiä managereita, johon tärmäsin New Yorkissa. Törmäsiin hänen silloin tällöin ja aika ajoittain hän tokaisi, että "tuo on huono peliliike, sinuna en tekisi sitä". Ja sitten tein peliliikkeen, mikä osoitti Davidin olleen oikeassa, totesi Monroe amerikkalaiselle Metal Sludge-verkkolehdelle maaliskuussa 2004.

Metal Sludgen haastattelu

Tätä nykyä Monroeta manageroi suomalainen Virpi Immonen.

1970-luvun lopulla rock alkaa olla henkitoreissaan Yhdysvalloissa. Stadionpöho on iskenyt rajuihin rokkareihin, joista on tullut päihdeongelmaisia huuruilijoita. Ongelmat heijastuvat myös musiikkiin ja esiintymisiin. Ei ihme, että disko ottaa yliotteen väsähtäneistä rokkareista.
- Disko tappoi niin paljon hyviä bändejä, suree Creem-lehden päätoimittaja Jaan Uhelzski Sam Dunnille.
Creem päätyykin kysymään kannessaan, "is heavy metal dead?"
Sitä tulen itsekin kysyneeksi 24. helmikuuta 1993 Tavastia-klubilla katsellessani saksalaisen Kreatorin esiintymistä noin 150 metallipäälle.
Tai ihan hiljattain, kun Himin, 69 Eyesin, Negativen, Nightwishin, Children of Bodomin ja Lordin levyt eivät ole myyneet kuin murto-osia kulta-ajoistaan.
Joka tapauksessa Kiss päättää käyttää tilaisuuden hyväkseen ja tehdä oman diskokappaleen I Was Made For Loving You.
Hittihän siitä tulee.
Mutta tämäkään ei riitä. Tarvitaan Van Halenin kaltainen nälkäinen yhtye, joka potkii stadionpöhöstä kärsiviä rokkareita persuksille ja näyttää tietä 1980-luvulle.
- Van Halen avasi portit seuraavan sukupolven bileille, toteaa Sammy Hagar, Van Halenin alkuperäisen solistin David Lee Rothin korvannut blondi käkkäräpää.
Hagarin ja Van Halenin menestys rokkirintamalla on kuitenkin suhteellisen vaatimatonta sen rinnalla, mitä Nightwishin manageri Toni Peiju kertoo minulle vappuna 2010 Helsingin Bar Bäkkärissä.
Nightwishin esiintyessä samalla festivaalilla Belgiassa Sammy Hagarin Chickenfoot-yhtyeen kanssa, paljastaa Hagar Peijulle myyneensä 200 miljoonalla dollarilla (200 000 000 US$) Cabo Wabo -tequilamerkkinsä tuote- ja käyttöoikeudet isolle amerikkalaiselle viinavalmistajalle.
- Bändihommissa olen tähän summaan verrattuna tienannut vain suolarahoja, tunnusti Hagar hölmistyneille suomalaisille.
Viina, mitä ihmeellisin eliksiiri.
Viinan voimalla tuo eräs HIM-yhtyeen kitaristikin saa hyttiavaimen takapuoleensa Viking Linen risteilijän hyttikäytävällä 7. joulukuuta 1996 matkalla Tukholmasta Helsinkiin.
12. elokuuta 2010 sama mies kihlautuu Black Sabbathin kitaristin tyttären Toni Marie Iommin kanssa.
Seuraavana vuonna sankari löytää tiensä WhoCares-yhtyeeseen soittamaan yhdessä Black Sabbathin kitaristin Tony Iommin, Deep Purplen solistin Ian Gillanin, Metallican ex-basistin Jason Newstedin, Iron Maidenin rumpalin Nicko McBrainin ja Deep Purplen äskettäin syöpään menehtyneen kosketinsoittajan Jon Lordin kanssa.

WhoCares: Out Of My Mind (2011)

Tomi Putaansuu saa Kissin jäsenten nimikirjoitukset ihoonsa Göteborgissa 7. joulukuuta 1996, mitkä hän tatuoi ihoonsa alta aikayksikön. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin, lauantaina 20. toukokuuta 2006 Tomi Putaansuu tekee suomalaista musiikkihistoriaa voittamalla Eurovision laulukilpailun Lordi-yhtyeensä kanssa ensimmäisenä suomalaisena artistina.
Mikä on tämän tarinan opetus?
Ehkä se, että jos tatuoit idolisi nimikirjoitukset ihoosi, on sinun hyvä olla sen ihailijakerhon presidentti. Tämä siis, mikäli haluat voittaa Euroviisut.
Tai sitten se, että älä masennu, mikäli jonakin aamuna heräät ruotsinlaivan käytävältä hyttiavain perseessä. Se saattaa olla merkki siitä, että joitakin vuosia myöhemmin olet menossa naimisiin esikuvasi tyttären kanssa ja soittamassa samassa bändissä appiukkosi kanssa.
"Sun täytyy varoo mitä sä haluut, koska sä voit saada sen", totesi aikoinaan Andy McCoy. Minä voisin todeta, että jos haluaa parasta, kannattaa varautua siihen, että voi saada jotain paljon, paljon enemmän.

Suomen Turussa 11. lokakuuta 2012,

Nalle Österman