Ohjaaja Lauri Warsta

Ohjaaja Lauri Warsta

19.08.2013

Lauri WarstaLauri Warsta

Mikä innosti sinut musavideoiden pariin?

MTV-musiikkikanavan katselu, kavereiden kanssa pihoilla tehdyt leffat ja myöhemmin 2000-luvun alun uuden aallon animaatio/ohjaaja-kollektiivit kuten Shynola, MK12 ja Passion Pictures. Olen myös aina ollut kiinnostunut uusista tekniikoista ja graafisesta suunnittelusta - ja musiikkivideoiden tekemisessä näiden kahden yhdistelmä tapahtuu luonnollisesti.

Mikä on suosikkivideosi omasta tuotannostasi?

Huoratron - Cryptocracy: Video on ollut mukavin musiikkivideo-projekti, jonka olen ohjannut. Tekemisestä teki mielenkiintoisen kahden ääripään yhdistelmä: analogisten videosyntetisaattori-moduulien häiriintyneen sumea grafiikka ja ultra-tarkka hidastuskuva.

Mikä on suosikkivideosi muiden tuotannosta kautta aikojen?

Tähän voisi listata vaikka kuinka monta videota, mutta ehkä kaikkien aikojen legendaarisin on kuitenkin Aphex Twinin Come to Daddy. Omalaatuinen tunnelma, joka on jäänyt syvästi mieleen - siitä lähtien kun näin videon ensimmäistä kertaa yön pimeydessä MTV:llä.

Chris Cunningham: Aphex Twin - Come to Daddy

Millä perusteella otat töitä vastaan, vaikuttaako esim. musiikkityyli siihen?

Teen musiikkivideoita harvoin ja melkein aina projektit lähtevät liikkeelle innostuksesta musiikkiin tai konseptiin. Heittäydyn projekteihin mukaan täysillä, joten olen aina tarkka siitä, mitä projektia lähden viemään eteenpäin.

Millaisen prosessin käyt läpi videon tilaushetkestä siihen hetkeen, kun kuvaukset alkavat?

Ihan aluksi idistellään artistin kanssa ja tunnustellaan, että ollaanko samalla aaltopituudella. Tämän jälkeen teen treatmentin, jossa ideaa tarkennetaan vähän  konkreettisemmalle tasolle. Treatmentissa esittelen myös visuaalisen linjan moodboardien ja referenssien avulla. Yleensä en tee storyboardia, mutta joskus suunnittelen kuvalistaa ja rytmitystä animaticin (= esim. 3D:n avulla tehtävä hahmotelma-animaatio) avulla.

Oletko havainnut omassa työssäsi kantavia teemoja tai tyyliä?

Graafisuus, yksityiskohtaisuus ja erilaisten tekniikoiden yhdistäminen ovat kantavia visuaalisia teemoja melkein jokaisessa videossa. Sisällöltään videoni ovat yleensä aika synkkiä tai melankolisia - ehkä tähän syynä juuri niiden ohjaajien työt, joita olen fanittanut nuoresta lähtien (Chris Cunningham, David Fincher, Kris Moyes ja Shynola).

Sekatekniikkaa Lauri Warstan käsistä, Magyar Posse - Whirlpool of Terror and Tension

Sekatekniikkaa maailmalta, Shynola: The Rapture - House of Jelaous Lovers

Mikä on sinun tärkein työväline? Mitä ilman et ala kuvauksiin?

Kuvalista.

Millainen rooli musiikkivideoilla on nykyisessä työssäsi?

Musiikkivideot toimivat hyvänä inspiraationa, eikä pelkästään liikkuvan kuvan projekteihin. Musiikkivideoista löytää usein kulttuureissa syntyviä uusia ilmiöitä, visuaalisia tyylejä ja tekniikoita.

Ketä suomalaista videoiden tekijää arvostat eniten?

Ei pysty nimeämään vain yhtä: Kalle Kotila, Teemu Niukkanen, Miikka Lommi, Pete Riski ja Cocoa-tuotantoyhtiö.

Kalle Kotila: Sweatmaster - Song With No Words

Cocoa: Gracias x JTT - Night Shift

Miten musavideoiden tekeminen on muuttunut urasi aikana?

Konseptin merkitys on kasvanut entisestään, koska halventuneen tekniikan ja internet-levityksen takia musiikkivideoita tehdään entistä enemmän.

Millaisena näet musiikkivideokulttuurin tulevaisuudessa?

Voisi kuvitella, että musiikkivideon perinteinen lineaarinen kerronta alkaa saada rinnalleen entistä enemmän myös internetissä, appeissä ja esim. gallerioissa tapahtuvia audiovisuaalisia kokemuksia. Tästä yksi hyvä esimerkki on Arcade Firen We Used to Wait, jossa videon kerrontaan tuodaan elementtejä katsojan omasta elämästä ja ympäristöstä.

Parasta juuri nyt?

Gesaffelstein - Pursuit: Ranskalainen synkkä tekno ja hitaat kamera-ajot toimii aina.

Videon on ohjannut Fleur & Manu.

Phoenix - Trying To Be Cool: Canada on tämän hetken kovin ohjaaja-kollektiivi.

Lauri Warsta - faktat

Musiikkivideo-filmografia (valikoitu)
Huoratron - Cryptocracy (2012)
Huoratron - $$ Troopers (2008)
Magyar Posse - Whirpool of Terror and Tension (2006)
Disco Ensemble - Drop Dead Casanova (2005)

Muu filmografia (valikoitu)
Imaginary Solutions (animaatio-lyhytelokuva, 2008)
Dictaphone Parcel (animaatio-lyhytelokuva, 2009)
Traumdeutung (animaatio-lyhytelokuva, 2010)

Ensimmäinen musiikkivideo-ohjaus
Loudtribe - Rocketfuel (2002)

Vuodet alalla
10v

Palkinnot/tunnustukset
Kultapumpeli ja kansanpumpeli / OMVF 2006: Magyar Posse - Whirpool of Terror and Tension (2006)
Muuvi-palkinto 2006: Magyar Posse - Whirpool of Terror and Tension (2006)
Kunniamaininta / OMVF 2008: Huoratron - $$ Troopers
Kunniamaininta / OMVF 2012: Huoratron - Cryptocracy

Kommentit (0)

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä