Taiteella on tekijänsä
Musiikkivideoiden yhteydet elokuvan historiaan ja avantgardeen tarjoavat perusteen ajatella niitä taiteellisina eikä vain kaupallisina tuotoksina. Videoiden taiteellisten ansioiden tunnustaminen on merkinnyt myös musiikkivideo-ohjaajien arvostuksen kasvua.
Musiikkivideot ovat alkuvaiheistaan lähtien olleet osa audiovisuaalisen median avantgardea. Elokuvatutkija Antti Alanen on korostanut niiden visuaalisen estetiikan yhteyttä erityisesti 1920- ja 1930-lukujen kokeelliseen elokuvaan: saksalaiseen ekspressionismiin, ranskalaiseen impressionismiin, neuvostomontaasiin sekä abstraktiin elokuvaan. Montaasitekniikkaa eli nopeita leikkauksia voi pitää yhtenä musiikkivideoiden perustavanlaatuisena piirteenä, mutta varsinkin ekspressionistiset tyyliviittaukset ovat olleet videoissa toistuvia.
Videoiden intertekstuaalisia ulottuvuuksia eli viittauksia muihin audiovisuaalisiin lähteisiin ei tulekaan väheksyä. Synergiaetuja tavoittelevien suorien elokuvakatkelmien ja avantgarden perinteitä kunnioittavien tyylimukaelmien ohella erilaiset sisällölliset lainat tai imitaatiot ovat tyypillisiä tehokeinoja yleisön mielenkiinnon herättämiseksi. Madonnan Material Girl (1984; ohj. Mary Lambert) on yksi tunnetuimmista varhaisista esimerkeistä viittauksineen Marilyn Monroe -elokuvaan Herrat pitävät vaaleaveriköistä (1953).
Erilaiset klassikko- ja kulttielokuvat ovatkin olleet keskeisiä viittauskohteita: Smashing Pumpkinsin Tonight, Tonight (1996; ohj. Jonathan Dayton & Valerie Faris) mukailee elokuvahistorian merkkiteoksiin lukeutuvaa Georges Méliès’n Matka kuuhun -seikkailua (1902), kun taas Foo Fightersin Everlong (1997; ohj. Michel Gondry) nojaa kauhuelokuvaklassikkoon The Evil Dead (1981).
Red Hot Chili Peppersin Dani California (2006; ohj. Tony Kaye) puolestaan tarjoaa mahdollisuuden tutustua populaarimusiikin visuaalisuuden eri muotoihin aikojen saatossa. Videossa yhtye on sonnustaunut muun muassa Elvis Presleyn, The Beatlesin, Jimi Hendrixin, Funkadelic-Parliamentin, Sex Pistolsin, Mötley Cruen ja Nirvanan mallin mukaisiin asuihin.
Listaa voi jatkaa myös Paula Abdulin Rush, Rush -videolla (1991; ohj. Stefan Würnitzer), jossa varsinaisten elokuvaviittausten (Nuori kapinallinen, 1955) ohella intertekstuaalisuus on läsnä videolla näyttelevän Keanu Reavesin hahmossa. Vastaavasti Faith No Moren Last Cup of Sorrow -videon (1997; ohj. Joseph Kahn) esikuvana on Alfred Hitchcockin Vertigo – punainen kyynel (1958) ja videolla keskeistä naisroolia näyttelee Jennifer Jason Leigh.
Oma erikoislaatuinen tapauksensa on vielä Robbie Williamsin Millennium (1998; ohj. Vaughan Arnell), jossa lukuisia James Bond -viittauksia höystetään Elät vain kahdesti -elokuvan (1967) tunnusmelodialla.
Musiikkivideoiden yhteydet elokuvan historiaan ja avantgardeen tarjoavat perusteen ajatella niitä taiteellisina eikä vain kaupallisina tuotoksina. Videoiden taiteellisten ansioiden tunnustaminen on merkinnyt myös musiikkivideo-ohjaajien arvostuksen kasvua. Selvä osoitus tästä on se, että 1992 MTV:llä esitettyjen videoiden tietoihin tuli mukaan myös ohjaajan nimi.
Maailman parhaan musiikkivideo-ohjaajan titteli on mieltymyskysymys. Jos lähtökohdaksi ottaa MTV Video Music Awards -kilpailun ehdokkaat ja voittajat, eniten tunnustusta ovat saaneet Spike Jonze (mm. Weezer: Buddy Holly, 1995), David Fincher (mm. George Michael: Freedom! ’90, 1991), Francis Lawrence (mm. Lady Gaga: Bad Romance, 2010) ja Hype Williams (mm. TLC: No Scrubs, 1999).
Jonze, Fincher ja Lawrence ovat sittemmin ohjanneet myös näytelmäelokuvia ja sama pätee myös R.E.M.-videolla Losing My Religion (1991) maineeseen nousseeseen Tarsem Singhiin.
Mark Romanekilla puolestaan on kärkisija kaikkien aikojen kalleimman musiikkivideon ohjaajana: Michael ja Janet Jacksonin Scream (1995) vei kaiken kaikkiaan seitsemän miljoonaa dollaria (n. 10M $ eli 7,5M € nykyrahassa).
Antti-Ville KärjäAntti-Ville Kärjä toimii erikoissuunnittelijana Nuorisotutkimusseurassa ja on populaarimusiikin tutkimuksen dosentti Helsingin yliopistossa. Hänen väitöskirjatutkimuksensa käsitteli populaarimusiikkia suomalaisissa 1950- ja 1960-luvun vaihteen elokuvissa ja hän on julkaissut useita artikkeleita musiikkivideoihin liittyen. Hän on myös International Association for the Study of Popular Music -järjestön pohjoismaisen haaran hallituksen jäsen (pj. 2008–2013).
Kommentit (0)