"New Orleansin musiikki on monia tyylejä ja perinteitä"
- Donald Harrison Jr.
Kuutosjakson nimikappale, Shallow Water, Oh Mama, on Mardi Gras -intiaanien call-and-response -hoilotus (esilaulajan ja köörin välinen kutsu-ja -vastauslaulu), jota myös Big Chief Lambreaux jaksossa heimoineen harjoittelee. Ensimmäisen kerran perinneteeman levytti Golden Eagles -heimo vasta vuonna 1988 päällikkönsä Big Chief Monk Boudreaux’in kanssa.
Golden Eagles harjoittelee jakson nimibiisiä vuoden 2012 karnevaaliin.
Davis McAlary kampanjoi avauskohtauksessa itseään kaupunginvaltuustoon. Esikuvana on Davis Roganin vuoden 2003 kampanja. Rogan on tosielämän radiotiskijukka-muusikko ja toiminut Tremé-sarjan musiikkikonsulttina ja inspiraationa McAlaryn roolihahmolle. Rogan itse asettui ehdolle saatuaan WWOZ-radioasemalta potkut. (Syynä hip-hopmusiikin soitto.)
Rogan julisti ‘Pot for Potholes’ -kampanjansa vaaliohjelmassa: “Sallisin marihuanan baareissa, perisin siitä veroa ja käyttäisin saadut varat katujen siistimiseen. Punaisten lyhtyjen alueet pitäisi laillistaa ja kanavoida tuotto koulujen kehittämiseen”
Davis Rogan keikalla.
McAlaryn palopuheessa mainitsema Lee Circle on yksi NO:n maamerkeistä: St. Charles Avenuella sijaitseva liikenneympyrä, jonka keskellä kohoavan pylvään päässä on seissyt ylväänä Robert E. Leen patsas vuodesta 1884.
Robert E. Lee oli Yhdysvaltain sisällissodassa etelävaltoiden menetyksekkäin kenraali.
Lee Circle vuonna 1923.
Nyttemmin Lee Circle näkyy päässeen hyötykäyttöön ainakin Mardi Gras -aikaan.
McAlaryn agendana on ajanmukaistaa Lee Circle. Tämä tapahtuisi vaihtamalla kenraali Robert E. Leen tilalle maineikkaan New Orleans -tenorisaksofonistin Lee Allenin (1926-1994) patsas. Allenin soittoa voi kuulla merkittävimmillä Fats Dominon, Little Richardin ja Lloyd Pricen levytyksillä ja myös The Stray Catsin ja The Blastersin levytyksillä. Lee Allenin oma levytys Walking with Mr. Lee oli listamenestys vuonna 1958.
Lee Allen - Walkin' with Mr. Lee.
The Blasters Saapasjalka-Rockissa 1987!
New Orleansin C-alueen vaalipiiriin kuuluvat Tremen, Marignyn, Ranskalaisen korttelin ja West Bankin alueet. McAlaryn palopuheessa vilahtaa Napoleonic Code, jonka hän lupaa uudistaa homoystäviensä eduksi. Kyseessä on todellakin itsensä Napoleon Bonaparten Ranskassa vuonna 1804 säätämä Napoleonin siviililakikirja, jota Louisianan osavaltion lakisäätäjät päättivät 1800-luvun alussa käyttää esikuvanaan säätäessään oman siviililakikirjansa. On sitkeä uskomus, että lakia, joka poikkeaa muiden 49 osavaltion vastaavasta, sovellettaisiin vieläkin homoseksuaaleille epäedullisesti.
Myös Viettelysten vaunussa viitataan Napoleonic Codeen.
Jaksossa Delmondin Phoenix-keikan bändiliideri on banjonsoittaja Don Vappie, yksi instrumentin arvostetuimmista nykytaitajista.
Vappien soitto on sanalla sanottuna vaivatonta.
Don Vappie keikalla Wynton Marsalisin ja itsensä Eric Claptonin kanssa Jazz at Lincoln Centerissä New Yorkissa. Laulusolistina Taj Mahal, joka soittaa myös ensimmäisen banjosoolon. Vappie pääsee irti kohdassa 6:00…
Delmondin ja Donald Harrisonin keskustelussa vilahtava Bird on Charlie Parker ja Diz tietenkin Dizzy Gillespie. Delmond viittaa myös albumiin Jazz at Massey Hall. Levy on Torontossa toukokuussa 1953 äänitetty bebop-klassikko, jolla mukana olivat myös pianisti oli Bud Powell ja rumpali Max Roach. Ja, kuten Harrison vielä huomauttaa, Charles Mingus soitti bassoa. Kappaleet, joita Harrison ehdottaa keikalla soitettavaksi, ovat Iko-Iko, Mardi Gras Mambo ja When the Saints Go Marching In.
Mardi Gras -intiaanien kulkuetoimintaa kuvaava Iko-Iko oli The Dixie Cupsin hitti vuonna 1965.
Iko-Ikon aivan ensimmäisen levytetyn version teki kuitenkin James “Sugar Boy” Crawford vuonna 1953, tosin nimellä Jock-a-Mo.
Iko-Iko kuullaan tässä Tremen jaksossa myöhemmin instrumentaaliversiona Harrisonin bändin soittamana. Toinen Harrisonin ehdottama kappale, Mardi Gras Mambo, on 1950-luvun puolivälin klassinen r&b-levytys, jonka teki The Hawkettes, nuoren Art Nevillen varhaiskokoonpano.
Nevillen The Hawkettesin jälkeisiä bändejä olivat mm. The Meters ja Neville Brothers.
Jo aiemmin esitelty Troy "Trombone Shorty" Andrews soittaa pasuunan ohella myös trumpettia. Toinen trumpetisti Charlie Miller on Dr. Johnin vanhimpia soittokavereita ja edelleen monipuolisesti aktiivinen muusikko. Coco Robicheaux (joka uhrasi kakkosjaksossa kanan suorassa radiolähetyksessä) nähdään jälleen. Tällä kertaa Davisin kanssa baarissa seuraamassa ehdokkaiden tv-keskustelua ja hetken päästä laulamassa.
Coco Robicheaux - St. John's Eve.
Karnevaalitanssiaiset ja krewet
Kermit Ruffins vinkkaa Antoine Batistelle keikasta karnevaalitanssiaisissa. Karnevaalien sesonkiaika alkaa tammikuun kuudes päivä ja huipentuu laskiaistiistaihin (Fat Tuesday; ranskaksi Mardi Gras). Tuona aikana järjestetään myös muodollisia “hovitanssiaisia”. Niitä isännöivät kymmenien, lähinnä valkoisten Mardi Gras -karnevaalijärjestöjen (krewe) - kuten Rexin ja Comusin - kuninkaat ja kuningattaret.
Karnevaalitanssiaiset ovat hyvin “uptown”...
...ja pitkälti ylempien sosiaaliluokkien toimintaa.
Mikä on krewe?
Krewe (lausutaan kuten englanninkielen sana crew) on karnevaalitanssien ja paraatien järjestävä taho. Kreweillä ja niiden ylläpitämillä sosiaalisilla klubeilla on hyvin merkittävä rooli monien Mardi Gras -juhlien isäntinä ja Mardi Gras -päivän paraatien järjestäjinä. Kaksi tärkeintä Mardi Gras -paraatin järjestäjää ovat Zulu ja Rex.
Krewet isänöivät Mardi Gras -tanssiaisia, jotka starttaavat tammikuun lopulla. Näissä tanssiaisissa paraatikuningatar (yleensä 18-21 -vuotias naimaton opiskelija) ja kuningas (seuran vanhempi jäsen) esittäytyvät yhdessä 16-18 -vuotiaine hovineitoineen ja nuorempine lapsineen, joilla on vähäisempiä rooleja sekä tanssiaisissa että varsinaisessa karnevaaliparaatissa.
Tanssiaiset, puvustus (ja myös laskiaistiistaina kaiken huipentava paraati) jäljittelevät kuninkaallista loistoa.
Tunnelmia Krewe of Charlestonin vuoden 2010 tanssiaisista.
Perinne juontaa juurensa vuoteen 1872, jolloin kaupungin virkamiehet halusivat tervehtiä tyylillä New Orleansissa vieraillutta suuriruhtinas Romanoffia. Koska kaupungissa ei ollut enää mitään aatelia, keksittiin ratkaisuksi Rex-klubi, jonka jäsenistö koostui kaupungin valkoisesta sosiaalisesta eliitistä ja jonka toiminta otti voimakkaasti vaikutteita Ranskan hovista.
Mardi Gras -tanssiaiset 1930-luvulla
Zulu-krewen synty ajoittuu vuoteen 1909, jolloin New Orleansin kreoleista ja mustista koostuva ryhmittymä kyllästyi Rexin mustia syrjivään hierarkiaan. He alkoivat pilkata Rexin liioiteltua loistoa: ryhmittymän johtaja William Storey kruunattiin peltitölkillä, valtikaksi annettiin banaanikasvi ja hänet nimettiin “zulujen kuninkaaksi”. Ajan myötä Zulu muuttui omaksi suurparaatijärjestökseen. Osoituksena kasvaneesta arvovallastaan Zulu-krewe nimesi New Orleansin oman pojan Louis Armstrongin vuoden 1949 karnevaalikuninkaakseen. Katso kuva, Armstrong kuvassa keskellä.
Tremen 6. jaksossa karnevaalitanssiaiskeikalla bändi soittaa Billy Strayhornin jazz-standardia Take The ‘A’ Train, kun Antoine murjaisee vierustoverilleen kommentin: “Minusta tämä soundaa lähinnä ‘Z’-junalta”. Delmondin kiertueen päätöskeikkapaikka on Snug Harbor, Frenchmen Streetilla.
The Mystic Krewe of Spermes on yksi on yksi Krewe du Vieuxin kulkueiden monista anarkistis-satiirisista alaosastoista. Sen piikittelykohde on Hermes, perinteinen laskiaistiistaita edeltävänä lauantaina paraatin järjestävä krewe. Toinen “siittiöiden” päämollauskohde on aasien vetämällä lavalla onanoivaksi kuvattu Ray Nagin, New Orleansin pormestari 2002-2010.
Kuvateksti.
Davis McAlary tervehtii Krewe du Vieux -kohtauksessa yliopiston professoria ja bloggaajaa Ashley Morrisia (1963 – 2008). Katumiimikoksi pukeutunut Morris keekoili 2006 lavalla ryhmässä, jonka teemana rukoillaan Ranskaa ostamaan New Orleans takaisin.
John Goodmanin esittämä Creighton Bernette -roolihahmo pohjautuu löyhästi Ashley Morrisiin.
Jaksossa Antoine Battiste vie pasuunan asuntovaunussaan sairastelevalle Danny Nelsonille. Roolihahmoa esittää Deacon John Moore, joka on tosielämässä merkittävä neworleanslainen kitaristi-laulaja. Deacon John soitti 1960-luvulla hiteillä kuten Ernie K. Doen Mother-In-Law ja Lee Dorseyn Workin’ In a Coalmine.
Deacon Johnin tarinan kertova dokumenttifilmi kantaa nimeä Going Back To New Orleans.
Tremé-jakson kohtaus on kirjoitettu niin, että Battiste potkii sairastelevaa, Katriinan tuhon jälkeiseen näköalattomuuteen ja masentunnukseen vaipunutta Dannya takaisin hommiin. Antoine vokottelee Dannyn keikalle, viihdyttämään lentokentän terminaalin matkustajia aidolla New Orleans -jazzilla. Danny innostuukin. Keikan saamisen ehtona on terveystarkastus muusikoille tarkoitetussa, vuonna 1998 perustetussa The New Orleans Musicians’ Clinicissä. Klinikka kannustaa potilaitaan huolehtimaan terveydestään ennaltaehkäisevästi. Vuoden 2010 alussa sairaalan julkista rahoitusta leikattiin 90%. Treme järjesti klinikan hyväksi maaliskuussa 2010 keräyksen, jonka tuotto oli $ 76.000,- .
Jakso päättyy Louisianan historian merkittävimpiin lauluntekijöihin kuuluvan Bobby Charlesin levytykseen Party Town (katso Spotify-soittolista). Bobby Charlesin (oik. nimi Charles Guidry) kuuluisimpiin teoksiin lukeutuvat mm. rock’n’roll-klassikot See Ya Later Alligator (jonka hän levytti itsekin vuonna 1956 Chessille, mutta josta Bill Haley teki suuremman hitin).
Bobby Charlesin originaali See Ya Later Alligator.
Charles kirjoitti Fats Dominolle kappaleen Walking to New Orleans.
Ekstra - 6. jakson ruokaviittaukset!
Kreolisinappi on New Orleansin alueella 1800-lopulla asemansa vakiinnuttanut, pirtsakka maustekastike. Se valmistetaan ruskeista, etikassa marinoiduista sinapinsiemenistä, jotka jauhetaan ja sekoitetaan pienempään määrään piparjuurta. Tuloksena on tulinen, maukas kreolisinappi, jonka pioneeri teollisena valmistajana on Emile Zatarainin perustama tehdas Gretnassa.
Kreolisinappi on erinomaista esimerkiksi kyljysten kera.
Desautelin ravintolakohtaukset on kuvattu Patoisissa (6078 Laurel Street). Barq’s Root Beer on juoma, jolla John Goodmanin roolihahmo Creigton Bernette vahvisti itseään kuvatessaan ensimmäistä YouTube-saarnaansa. The Barq’s Brothers Bottling Company perustettiin Ranskalaisessa korttelissa vuonna 1890 ja se siirtyi Coca-Colan omistukseen vuonna 1995. Joka tilanteeseen sopiva Barq’s on parasta pullon suusta nautittuna.
Snug Harborin keikkakohtauksessa Annie pakenee Sonnya ja päätyy café au lait’n ja donitsin ääreen. Kahvila on Café du Monde French Marketissa.
Juuri näin!
Kiitos mainiosta taustoituksesta Treme-sarjaan. Olen kehunut sarjaa ystävilleni ensimmäisestä jaksosta lähtien ja puskaradio lienee ainakin osin ollut tehokas, sillä monia sarjasta nyttemmin innostuneita on ilmoittautunut. Kyllä kaikkien vähänkin hyvästä musiikista kiinnostuneiden pitäisi päästä näkemään ja kokemaan tämä kerrassaan erinomainen sarja, joka on harvinaisen onnistunut kokonaisuus dokumentaarisuutta, fiktiota, loistavaa musiikkia ja myös musiikin sekä kulttuurihistoriaa.