Ero

Mietin tässä yhtenä päivänä sitä, että kun joku sanoo että sen on pakko lähteä nyt, juuri tällä sekunnilla, koska sen on pakko hakea lapsi tai lapset tarhasta, niin kun on itse samoja kokemuksia, niin tajuaa että sen on tosiaan pakko mennä just silloin heti.

Mutta silti helposti jäisi sitä työasiaa jaarittamaan, koska sen kiire ei silti tunnu niin kiireelliseltä ja tärkeältä kuin itsestä tuntui oma kiire, kun oli menossa hakemaan omaa lapsea.

Ja mietin sitä, että onko sitä sisäisesti paskiainen, kun ei anna toisen lapselle samaa arvoa kuin omalleen. että muka ei olisi yhtä suuri kiireystarve sen toisen ihmisen lapsen takia.

Mutta ei se olekaan niin.

Ei sitä ole paskiainen.

Ainakaan tässä asiassa.

Sitä vain jotenkin omasta lapsesta pystyy kuvittelemaan sen, miten iloiseksi se tulee kun sitä menee hakemaan, ja tuntee ihan nahassaan, että se on aika lailla jo odottanut siellä, että eikö se isä jo tuu.

Mutta siihen työkaverin lapseen ei ole samanlaista mielikuvallista suhdetta – ehkä ei ole edes nähnyt koko lasta, niin ei osaa kuvitella sitä kurahousuissaan tarhan aitaan nojaamassa, äitiään tai isäänsä odottamassa.

Että siinä mielessä on vähän parempi olla nyt, kun tajusi tämän.

Huoh.

Seuraavaksi aion opetella nauttimaan siitä, kun joku muu syö jäätelöä. Se olisi kätevä taito: pidän jäätelöstä, mutta saan siitä jäätelöpäänsärkyä. Ei kuulosta paljon miltään semmoinen jäätelöpäänsärky, mutta oikeasti se menee niin, että kun latkit vaikka pehmisjäätelöä yhtään etanavauhtia nopeammin, niin hetken päästä tuntuu, että otsaluu halkeaa kahtia. Kyse ei ole mistään etäisestä jomotuksesta, vaan oikeasti tuntuu siltä että on aivotulehdus-, päänhalkeamis- ja hetikuolemistauti iskenyt häneen henkilökohtaisesti, eikä pysty olemaan paikallaan vaan tekee mieli hyppiä ja huutaa ja äkkiä juoda jotain lämmintä päälle, kun se olon kirottuus on niin voimakas ja päällepainava.

Eli, jos oppisin jakamaan lajitoverini jäätelöilon siten, että kun näen hänen nauttivan siitä, nauttisin hänen ilostaan, mutta en saisi jäätelöpäänsärkyä.

Pahaksi onneksi en pidä kinuskikastikkeesta enkä strösselistä, enkä niistä monista kummallisista jäätelövaihtoehdoista kuten mango-meloni, salmiakki-kossu ja piparjuuri-ties-mikä. Siksi joutuu jäätelöbaarilla kyttäämään aika kauan, ennen kuin tulee joku, joka ottaa juuri sellaisen jäätelön, josta tykkään, ja josta voisin nauttia henkisesti hänen sitä syödessänsä.

Ja ovat nyt alkaneet tuijottaa minua siellä jäätelöbaarilla, kun joudun siellä notkumaan usein tosi pitkään, ennen kuin joku tilaa kannaltani sopivan annoksen. Kerran yksi nuori jäätelömyyjä vinkkasi vartijankin siihen vähän niin kuin minua katsomaan. Että voikin olla joillakuilla aikaa sillä tavalla viatonta miestä vakoilla! Sanoinkin, että jos ei tuijottaminen lopu, niin en ehkä tule tänne enää uudestaan.

Jopas menivät lisää sanattomiksi, siitä