Kuikeloiden kesä

Jos olisi semmoinen sitkeä, kuiva terveyskuikelo, jommoiset on hyviä maratonjuoksussa ja kärvistelyssä ja jotka tykkäävät lomahuvinaan kiusata itseänsä erimoisin fyysillisin keinoin, ja jos olisi vielä itsellä samanmoinen kaveri ja tandem-pyörä, niin jopa kelpaisi suunnitella kesälomaa!

(Se kun on kuitenkin kesä pian taas edessä, nopeammin kuin uskookaan; hups vaan, niin huomaat kynttilä- ja kylpysuolasettien ilmestymisestä marketin saippuaosastolle, että kohta on joulu käsillä, ja sitten onkin jo äitienpäivä jolloin suurimmassa osassa maan ravintoloita tarjotaan sitkeämpää lihaa vaihtoehdottomammalta menulta ja epäonnistuneemmassa ja tekotaiteellisemmassa kastikkeessa kuin kaikkina vuoden muina päivinä yhteensä.)

Kesähupia etsivänä sinnitys-kuikelona sitä hankkisi itselle & kaverille nyrkkeily- tai kilpapyöräilykypärän - semmoisen joka näyttää pään yli pujotetuilta, yhteensidotuilta ryynimakkaroilta (ja digiajan lapset kysykää vanhemmiltanne mitä on ryynimakkarat, jons’ette tiedä). Ja sitten sitä laatisi ohuelle pahville piirroksia.

Semmoisia, joissa kuvataan oluen turvotusvaikutuksia mies- ja naiskehoon, sekä vielä tarrataulun, jossa olisi siirreltäviä pieniä pahvisia ihmishahmoja, pahvisia pikku puutarhakalusteita, pikkuruisia ajoneuvoja, sekä rekvisiittaa esittäviä pikkukuvia joissa olisi kaljakoreja, pikku grillejä ja makkaroita, ja puhekuplia joissa on sarjakuvista tuttuja kiroilun symboleita kuten pääpalloja, salamoivia pilviä ja tikarinkuvia, ja kuvia haitarista, ja vielä irtonaisia käsiä ja jalkoja, joilla ihmishahmokuvat voidaan saada killittämään olutta, heristämään nyrkkiä, potkaisemaan retkipöytä nurin, repimään haitari mies- tai naisvoimin kahtia jne.

Ja sitten mukaan vielä kaasulamppu, megafoni ja laserosoitin, ja eikun tandem-pyörällä karavaanaripaikkoja kohti!

Pyörä jätettäisiin sopivan matkan päähän lepikkoon, ja pahviputkesta rullattaisiin auki ne piirroskuvat ja rullalle kierretyt tarrataulut ja tuettaisiin pajukepein, niin että ne eivät solahda takaisin tötterölle.

Kaasulamppuun valo, ja pahvitaulut karavaanarialueen reunaan pystyyn. Ja ensimmäinen kuikelo megafonilla pitämään karavaanareille luentoa siitä, miten olut turvottaa ihmistä, tylsyttää mielen ja kaiken kaikkiansa kampeaa ihmisen sieluntemppelin sen itsensä kaameaksi irvi-kuvaksi. (”Katsokaa piirosta nro 2: Kaamea irvi-kuva vantaalaisesta papiljottinaisesta karavaaninsa portahilla rapuloissansa hautumassa.”)

Ja toinen kuikelo siirtelisi tarrataululla hahmokuvia ja näyttäisi laserosoittimella, miten tarrataulun pahvikaravaanien ulkopuolelle pystytettäisiin retkipöytiä ja -tuoleja, sytytettäisiin grillejä, tuotaisiin makkaraa ja kaljakoreja, ja miten haitari alkaisi soida ja korttipeli pelautua. Ja sitten näytettäisiin, miten hahmot turpoavat oluesta, enemmän ja enemmän paisuvat ja alkavat keskenänsä torailla, öykätä ja möykätä, potkia pöytiä, repiä haitaria kahtia ja solvata toisiaan.

Oikeiden karavaanarien nuotiopiirissä tätä tarrataulun pahvikaravaanarein ilmennettyä raittius- ja tapakasvatusesitystä seurattaisiin ensin mielenkiinnolla, sitten huvittuneesti, mutta sitten yhdellä jos toisella karavaanarilla alkaisi poskilihakset jännittyä ja sieraimet laajeta, ja niin kuin vesikattila joka ensin on kauan vain alle nuppineulanpään kokoisilla kuplilla, niin kuin se yhtäkkiä kiehuu ja kuohuu ja hösähtelee ja hyökyy ja paukkuu levyllä ja hyppii, niin samalla tavalla yhtäkkiä karkaisivat karavaanarit kiroten juoksuun kohti terveyskuikeloita - ja nyt on kuikeloille nopeilla reflekseillä ja pikajuoksijan kintuilla suuri arvo!

Viuh vauh vaan opetusvälineet kainaloon, toiselle lenkistä kaasulamppu kaulaan ja kesken juoksun sammuksiin, toiselle megafoni, ja sinne kohti lepikkoa pinttelemään hirmuista kyytiä syöksyvät kuikelot, karavaanipellon mullat jalkapohjien paukkeesta patkuen ja kohta jo lepikon oksisto räpisten häipyy kaksikko kauemmas ja kauemmas!

Mahat täynnä makkaraa ja olutta karavaanarit eivät alkuunkaan muuten pysyisi perässä, mutta vihan vimmalla pysyvät kumminkin, ja vain esiopetellun reittinsä ansiosta kuikelot pääsevät pyörilleen juuri ja juuri sen verran ajoissa, että ehtivät saada tandeminsa juoksutyönnöin vauhtiin, niin että toinen jo polkee henkensä kaupalla pohkeet tulessa, kun toinen vielä juosta nylkkien antaa alkukiihdytystä - ja kirousmölinän ja tomunpilven sisältä vain näkyy karavaanareiden nyrkinpuinti - ja kuuluu heidän keskuudestansa huutelu, että kenellä on porukassa selvä kuski, nyt autolla perään perkeleille huutia antamaan!

Ja kohta kahahtelee sora ja röhähtelee ja sitten jo huutaa useammankin karavaaniauton moottori, kun silmitöinnä kaasuttavat ne pippurisia karavaanareita ikkunastatursumistäynnänsä kuikeloiden perään!

Mutta polkupyörän - tandeminkin - etu on se, että sillä pääsee metsäpolulle, minne karavaaniauto ei voi unelmoidakaan. Ei-ei.

Ja niin jää karavaanareiden kosto-vimma mahoksi manailuksi. Sappea keittää se kuinka, sen kyllä voit arvata! Vielä aamuyöllä, maalaisten jo mennessä töihinsä, kuuluu karavaanialueen kaljapurkkien aukaisuäänen sihahduksissa vihainen käärmeen sähähdys. Ei kylmene äkkiä kuuma veri kyllä! Pitkään, pitkään jäähdytetään sitä, se on selvä. Kaasujääkaappi tienaa hintansa tänä yönä, jos koska!

Mutta huomenna on uusi päivä ja uusi karavaanialue - tai ehkä parin päivän päästä vasta - ja silloin kuikeloilla on edessä uusi haaste. Riski on isompi - joskopa lienee jo sana levinnyt kiertävistä terveysperkeleistä - mutta onpa kuikeloillakin jo enempi kokemusta siitä, miten pitää toimia, että riittää haastetta, mutta että sentään nahka säästyy enemmältä kurmuutukselta.

Sillä tavalla se sujuu kuikeloiden kesä, niin että näin suvenrippeiden syyspuolella ollaan sitten teräkunnossa ottamaan syyksen haasteet vastaan, innokkaana kuin parahinkin konsultti, terveenä ja kimmoisana kuin punkki; päänalusena pehmeä omatunto kesäloman käyttämisestä  pyyteettömästi hyviä tekoja tehden, omia vaivoja laskemattta, yksinomaan kotterokansan paras mielessä, joka hetki!