• Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta

    Käsilaukustakin tulee käsittämättömän arvokas, kun sen on omistanut itse Grace Kelly. Maailman suurimmissa huutokauppakamareissa kilpaillaan kiihkeästi näistä ainutlaatuisista arvoesineistä. Mitä erikoista päätyy vasaran alle Lontoossa, Pariisissa ja New Yorkissa?

    7

  • Tv-vinkki: Pastakeittiön kutsu

    Neliosaisessa sarjassa Pastakeittiön kutsu kokki Michela Chiappan näyttää englantilaiskeittiössään, että herkullisen tuorepastan teko kotona ei vaadi erityisiä apuvälineitä. Välillä piipahdetaan Italiaan tutustumaan saapasmaan herkkuihin.

    29

  • Nenäpäivä kutsuu hulluttelemaan

    Punaiset nenät nenille ja vietetään taas vuoden hulvattominta päivää! Nenäpäivä huipentuu TV2:n Nenäpäivä-show'hun perjantaina 8.11. Suoraa lähetystä isännöivät Suomen valovoimaisimmat juontajat, näyttelijät, artistit ja julkisuudesta tutut hahmot.

    7

  • Kuinka paljon laitat ruokaa roskiin?

    Suomessa kotitalouksien vuoden aikana pois heittämän juuston kasvihuonekaasupäästöillä ajaisi 3450 kertaa maapallon ympäri. Valtakunnallinen Hävikkiviikko haastaa suomalaiset miettimään poisheittämänsä ruuan määrää.

    69 2

  • Mikko-sika on karvainen kaveri

    Mikko-sika ilahduttaa lapsia sekä vanhuksia karvakaverin pätevyydellä. Karvakaverit tuovat iloa, antavat läheisyyttä, vahvistavat terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia sekä tukevat ongelmia kohdanneita ihmisiä.

    17

  • Myssyfarmilla kutovat kaikki mummoista isäntään

    Myssyfarmi tekee myssyjä suomenlampaan pehmoisesta lähivillasta. Myssyt ja kaulurit syntyvät myssymummojen käsissä, mutta villaiset kravatit isäntä kutoo itse. 

    68

  • Reseptit ja raaka-aineet suoraan kotiovelle

    Lapsiperheen arjessa syödään yleensä samoja tuttuja ruokia. Jos arkipäivien kokkaukseen haluaa vaihtelua, netistä voi ostaa reseptit ja raaka-aineet kotiovelle.

    8

  • Nyt kieputellaan kransseja pihan ylijäämäoksista

    Kranssipohja syntyy melkein mistä tahansa taipuisasta, pitkästä luonnonmateriaalista. Olotilassa askarreltiin lokakuussa syksyyn ja talveen sopivia monenmoisia kransseja. Pohjana askarteluissa on villiviinistä, kanukasta (usko pois, se on kasvi) tai muista risuista tehty kranssi.

    17

  • Blogistania: Evil dressmaker

    Evil dressmaker -blogin lukijat ovat käsitöistä ja vintagesta kiinnostuneita nuoria naisia. Meri Kortteenpohja kirjoittaa sekä englanniksi että suomeksi, joten blogilla on lukijoita esimerkiksi Australiassa ja Kanadassa.

    9 13

  • Koruja vanhoista, rikkinäisistä posliiniastioista

    Strömsön Johannan vanhat rikkinäiset posliiniastiat saivat uuden elämän uniikkeina ja kierrätyshenkisinä posliinikoruina. - Ne ovat timanttejakin kauniimpia! sanoo Johanna.

    10

  • E-kirjaan täytettä: digitaalista luettavaa puoli-ilmaiseksi

    Pimenevät illat, villasukat ja hyvää luettavaa - niistä on mukava syksy tehty. Perinteisillä kirjoilla on monien sydämissä vielä merkittävä rooli, mutta tablettien yleistyessä sähköiset kirjat ja lehdet leviävät hiljalleen. Mistä edullista, sähköistä luettavaa löytyy?

    8

  • Asiakkaat ovat kahvilan sydän

    Lounaskahvila Kinuskillan asiakkaat saavat kahvilan omistajan heittämään kärrynpyörää ilosta. - On rohkeaa laittaa itsensä likoon. Kaikki arvostelu tulee tosi ihon alle, Malla miettii.

    476

  • Puno villava pannunalunen

    Kolme punontaohjetta fanttilangalle Strömsöstä. Ja kun on alkuun päässyt, voi siirtyä suuritöisempiin projekteihin...

    47 1

  • Lankakauppa Kerä saa sydämen kerälle

    Tampereen keskustasta löytyy pikkuruinen Lankakakauppa Kerä. Entinen toimittaja, nykyinen lankakauppias Jonna Hietala uskoo muutokseen ja pitää neulontaa terapeuttisena.

    23

  • Matonkuteista syntyy lampunvarjostimia Strömsön tapaan

    Tuunaa matonkuteista värikkäitä lampunvarjostimia, joista valo kajastaa läpi pehmeästi ja kutsuvasti. Matonkuteita voi leikata itse ja lampunvarjostimia löytyy kirppareilta. Strömsö näyttää mallia neljällä esimerkillä.

    11

  • Ruoantähteet jakoon sovelluksella

    LeftoverSwap on sovellus, jossa kuka tahansa voi etsiä ja tarjota ylijäänyttä ruokaa. Ruokahävikki pienenee ja samalla voi tutustua uusiin ihmisiin.

    155

  • Elämäntapana käsityöt ja kierrätys

    Tekstiilimuotoilija Helena Hannulalle käsityöt ovat tapa elää. Hänen perustamassaan yhden naisen yrityksessä INTOA designissa yhdistyvät hänen intohimonsa käsityöt ja kierrätys.

    84

  • Strömsön aurinkotuoli eli Tukholman-tuoli on projekti pitkäpinnaisille

    Tämä versio kokoontaitettavasta aurinkotuolista tehdään monista - siis hyvin monista - palasista, joiden on oltava tismalleen oikean mittaisia. Olisiko tässä sinun syksyinen puutyöprojektisi vai ei todellakaan?! Alkuperäismalli on peräisin Tukholmasta, siitä tuolin nimi.

    41 2

  • PiggyBaggy on kimppakyyti tavaroille

    PiggyBaggy on uusi palvelu, jossa kuka tahansa voi tarjota kyytiä toisen paketille tai tavaralle matkansa varrella. Se säästää rahaa, aikaa ja ympäristöä, sillä näin ei tehdä ylimääräistä mutkaa paketin viemiseksi.

    186

  • Blogistania: Äitimyytti jorpakkoon!

    Katja Lahti sai blogin lahjaksi jäädessään äitiyslomalle; tarkoitus oli päivittää uuden elämän kuulumiset entisille työkavereille. Blogistaniassa tutkitaan, miksi Katjan havaintoja äitiydestä käy lukemassa jo 66 000 ihmistä kuukausittain.

    61

Muualla Yle.fi:ssä